Kuljetettavaksi luovutettu matkatavara ja Käsimatkatavara Mallilausekkeet

Kuljetettavaksi luovutettu matkatavara ja Käsimatkatavara. Mikäli vakuutetun lentoyhtiön sekä sen edustajien ja työntekijöiden haltuun ja valvontaan luovuttamia henkilökohtaisia matkatavaroita tai käsimatkatavaroita on kadonnut lopullisesti, varastettu, vahingoittunut tai tuhoutunut hänen lähtölentokentälle saapumisensa ja tulolentokentältä poistumisensa välisenä aikana, vakuutuksenantaja maksaa korvauksena enintään: a) 2 525 euroa yhteensä matkaa kohti; tai b) 200 euroa jokaista yksittäistä esinettä, esineiden paria tai sarjaa kohti; c) 500 euroa yhteensä arvoesineistä, joihin kuuluvat korut, arvokkaat metallit tai kivet, turkikset, kellot, kiikarit, audio- valokuvaus- ja videolaitteet sekä henkilökohtaiset elektroniset kalenterit ja pelit; d) 500 euroa yhteensä tietokonelaitteista ja matkapuhelimista. Henkilökohtaisella matkatavaralla tai käsimatkatavaralla tarkoitetaan tässä välttämättömyystarvikkeita, ja henkilökohtaisia esineitä, kuten vaatteita ja henkilökohtaista irtaimistoa, jotka on tarkoitettu vakuutetun omaan käyttöön matkan aikana. Esineiden parilla tai sarjalla tarkoitetaan samanlaisia, toisiinsa kuuluvia tai yhdessä käytettäviä esineitä. Korvausta maksetaan korkeintaan kolmen (3) vahinkoilmoituksen osalta minkä tahansa 365 päivänjakson aikana.

Related to Kuljetettavaksi luovutettu matkatavara ja Käsimatkatavara

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. 24.2 Jos kiistakysymys ei ratkea neuvotteluin, erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensi- asteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. 24.3 Hankintasopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.