Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.
Suojeluohjeet Vakuutetulla on velvollisuus noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu laiminlyö suojeluohjeiden noudattamisen, tahallaan tai huolimamaattomuudella, jota ei voida pitää vähäisenä ja suojeluohjeen noudattamatta jättämisellä on ollut vaikutusta vahingon syntyyn tai sen määrään, voidaan korvausta alentaa tai se voidaan evätä yleisten sopimusehtojen mukaisesti. Rakennukset ja koneet tulee pitää rakennuslain, rakentamismääräysten ja työsuojelumääräysten mukaisessa kunnossa.
Työrauha 1. Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoi- menpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimuk- seen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuk- sen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. 2. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yh- distykset ja työntekijät, joita sopimus koskee, eivät riko 1 momentissa tarkoitettua työrauhavel- voitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistyksille kuuluva velvollisuus sisältää myös sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla myötävaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopetta- miseen.
Luottamusmiehet 1. TT-SAK yleissopimuksen mukaiselle pääluottamusmiehelle maksetaan kuukausittain korvausta seuraavasti: Työpaikan työntekijäin lukumäärä Korvaus 1.4.2020 alkaen €/kk alle 51 83 51 - 150 126 151 - 250 152 251 - 350 182 351 - 450 208 451 - 232 2. Luottamusmiestehtävien hoitamista varten järjestetään pääluottamusmiehelle TT-SAK yleissopimuksen 4. luvun 1. kohdan edellyttämää säännöllistä vapautusta työstä seuraavasti: Työpaikan työntekijäin lukumäärä Säännöllisen vapautuksen määrä 20 - 50 4 tuntia viikossa 51-100 10 tuntia viikossa 101-150 14 tuntia viikossa 151-200 18 tuntia viikossa 201-250 22 tuntia viikossa 251-300 24 tuntia viikossa 301-350 28 tuntia viikossa 351- kokonaan vapautettu 3. Pääluottamusmiehelle myönnettävän vapaa-ajan pituutta vahvistettaessa todetaan työpaikan työntekijäin lukumäärä vuosittain marraskuun 1. päivänä. Pääluottamusmiehelle myönnettävän vapautuksen määrässä huomioidaan työpaikalla toteamisvuoden aikana työskennelleiden vuokratyöntekijöiden keskimääräinen lukumäärä, jos se on tarkastelujakson aikana keskimäärin ollut vähintään 20 henkilöä. Tämän mukaan vahvistetun vapautuksen pituutta noudatetaan seuraavan vuoden ajan. 4. Mikäli pääluottamusmiehen edellä sanotun mukainen vapaa-aika on kuusi tuntia tai vähemmän ja sen antaminen tuottaisi vaikeuksia, voidaan paikallisesti sopia siitä, että vapaa-ajan sijasta maksetaan keskituntiansion mukainen korvaus vastaavalta ajalta. 5. Työpaikoilla, joissa on yli 200 työntekijää, ei pääluottamusmiestä pidetä kolmivuorotyössä, ellei siitä paikallisesti toisin sovita. 6. Luottamusmiehelle on silloin, kun hän toimii yhteistoimintalaissa tarkoitettuna henkilöstöryhmän edustajana, annettava riittävä vapautus työstään. 7. Riittävän vapautuksen määrää on arvioitava tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Vapautus on annettava neuvottelujen ajaksi, henkilöstöryhmien edustajien keskinäistä valmistautumista varten sekä henkilöstöryhmän edustajan perehtymiseen annettuun neuvotteluesitykseen tai - aloitteeseen ja neuvotteluja koskevaan työnantajan antamaan aineistoon. 8. Vapautuksen määrää arvioitaessa kiinnitetään huomioita muun muassa niiden henkilöiden lukumäärään, joita neuvoteltava asia koskee, tarvittavien taustatietojen määrä sekä asioiden laatu ja laajuus. 9. Paikallisten sopimusten neuvotteluihin liittyen tulee välttämättömien asioiden hoitamista varten antaa luottamusmiehelle vapautusta työstä muunakin kuin säännöllisenä vapautusaikanaan työn kannalta sopivana aikana TT-SAK yleissopimuksen 4.1. luvun 3 kappaleen mukaisesti. 10. Kokonaan työstä vapautetun pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun palkka määräytyy hänen entisessä työssään saamansa ansion mukaisesti ja tulee em. palkan seurata entisessä työssä maksettavan palkan kehitystä, kuitenkin siten, että palkka ylittää vähintään 15 %:lla 5. palkkaryhmän mukaisen työkohtaisen aikapalkan. 11. Laskettaessa TT-SAK yleissopimuksen 4. luvun 1. kohdan 8. kappaleen tarkoittamaa keskituntiansiota otetaan tällöin huomioon säännöllisen työajan ulkopuolella suoritetusta asetteen teosta maksettava asete- tai siihen verrattava raha. 12. Työajan lyhentämistä koskevien sopimusten mukainen lisä maksetaan myös niiltä säännöllisen työajan tunneilta, jotka luottamusmieheltä tai työsuojeluvaltuutetulta kuluvat heidän toimiessaan työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. 13. TT-SAK yleissopimuksen 3 luvun 1. kohdasta poiketen voidaan yritysten ja ammattiosaston kesken sopia, että kahdelle tai useammalle yritykselle valitaan niiden palveluksessa oleva yhteinen luottamusmies. Tehty sopimus on voimassa luottamusmiehen toimikauden. 14. Pääluottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä ammatissa kuin muilla työntekijöillä. Työnantajan ja pääluottamusmiehen/työsuojeluvaltuutetun on selvitettävä myös luottamustehtävän aikana, edellyttääkö hänen ammattitaitonsa ylläpitäminen entiseen tai vastaavaan työhön sellaisen ammatillisen koulutuksen antamista, jota järjestetään myös muille työntekijöille. 15. Pääluottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle tulee järjestää asianmukaiset toimitilat ja toimistovälineet. Tavanomaisiin toimistovälineisiin kuuluu yrityksessä yleisesti käytössä olevat atk- laitteet ja niihin liittyvät ohjelmat sekä internet-yhteys (sähköposti). Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon mm. yrityksen ja yhteisön koko, pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun tehtävien laajuus ja edellyttämä tarve sekä ajankäytön määrä. Käytännön järjestelyistä sovitaan paikallisesti.
Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.
Työterveyshuolto Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöiden työterveys- huolto. Työnantajan tulee tehdä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallinen sopimus työterveyshuollon palveluntarjoajan kanssa. Sopimus tai kuvaus tulee pitää työterveyshuoltolain 25 §:n mukaan työntekijöiden nähtävillä työpaikalla. Työnantajan tulee hankkia ja järjestää työterveyshuollon palvelut itse tai yhdessä toisten työnan- tajien kanssa terveyskeskukselta tai työterveyshuoltopalvelujen tuottamiseen oikeutetulta toimintayksiköltä tai henkilöltä. Työntekijällä on velvollisuus osallistua terveystarkastukseen, joka työn vuoksi arvioidaan välttämättömäksi: • erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavassa työssä tai työ- ympäristössä; • hänen työ- tai toimintakykynsä selvittämiseksi työstä aiheu- tuvien ja terveydentilaan kohdistuvien vaatimusten vuoksi. Työnantajalla on velvollisuus antaa tarvittavat tiedot työterveys- huollon ammattihenkilöille ja asiantuntijoille työhön, työpaikkaan ja henkilöstöön liittyvistä olosuhteista. Sama velvollisuus velvoit- taa myös työntekijää. Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimin- tasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset ta- voitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Työpaikkakäynteihin ja muihin työterveys- huollon suorittamiin selvityksiin perustuen toimintasuunnitelmaa tulee tarkistaa vuosittain. Lattianpäällystäjän alkutarkastus on pyrittävä tekemään ennen työn aloittamista, mutta se on kuitenkin tehtävä viimeistään kuu- kauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta. Työn jatkuessa on määräaikaistarkastus toistettava 2 vuoden välein, jollei erityisistä syistä ole tarpeen suorittaa tarkastuksia useammin tai jollei työ- suojeluviranomainen ole niitä määrännyt asetuksen perusteella tehtäväksi useammin (Vnp 1485/2011 4 §)
Kauppahinta Kauppahinta on osapuolten kesken sovittu hinta. Myyjällä on kuitenkin oikeus tarkistaa kauppahintaa jäljempänä kohdassa 4.3. määritellyillä edellytyksillä. Ellei hintaa ole sovittu niin kauppahinta on myyjän veloittama käypä hinta.
EHTOJEN VOIMASSAOLO Nämä ehdot ovat voimassa 1.2.2021 alkaen toistaiseksi. Nämä ehdot korvaavat 1.7.2015 voimaan tulleet yleiset sopimusehdot kuluttajille. Näitä ehtoja sovelletaan myös ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin ehtojen voimaantulosta alkaen. Sopimusehdot ovat saatavissa teleyritykseltä maksutta.
Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.