Lainojen hallinta Mallilausekkeet

Lainojen hallinta xxxxxxxxx, xxxxxxxxx ja aravalaina -ohjelmiston ylläpito ja hoitaminen
Lainojen hallinta. Ottolainojen ,ja antolainojen hoitaminen • aravalainat hoitaa kunta

Related to Lainojen hallinta

  • Työterveyshuolto Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöiden työterveys- huolto. Työnantajan tulee tehdä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallinen sopimus työterveyshuollon palveluntarjoajan kanssa. Sopimus tai kuvaus tulee pitää työterveyshuoltolain 25 §:n mukaan työntekijöiden nähtävillä työpaikalla. Työnantajan tulee hankkia ja järjestää työterveyshuollon palvelut itse tai yhdessä toisten työnan- tajien kanssa terveyskeskukselta tai työterveyshuoltopalvelujen tuottamiseen oikeutetulta toimintayksiköltä tai henkilöltä. Työntekijällä on velvollisuus osallistua terveystarkastukseen, joka työn vuoksi arvioidaan välttämättömäksi: • erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavassa työssä tai työ- ympäristössä; • hänen työ- tai toimintakykynsä selvittämiseksi työstä aiheu- tuvien ja terveydentilaan kohdistuvien vaatimusten vuoksi. Työnantajalla on velvollisuus antaa tarvittavat tiedot työterveys- huollon ammattihenkilöille ja asiantuntijoille työhön, työpaikkaan ja henkilöstöön liittyvistä olosuhteista. Sama velvollisuus velvoit- taa myös työntekijää. Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimin- tasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset ta- voitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Työpaikkakäynteihin ja muihin työterveys- huollon suorittamiin selvityksiin perustuen toimintasuunnitelmaa tulee tarkistaa vuosittain. Lattianpäällystäjän alkutarkastus on pyrittävä tekemään ennen työn aloittamista, mutta se on kuitenkin tehtävä viimeistään kuu- kauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta. Työn jatkuessa on määräaikaistarkastus toistettava 2 vuoden välein, jollei erityisistä syistä ole tarpeen suorittaa tarkastuksia useammin tai jollei työ- suojeluviranomainen ole niitä määrännyt asetuksen perusteella tehtäväksi useammin (Vnp 1485/2011 4 §)

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, ● joka johtuu kiinteistöllä tai sen rakennuksilla ennen vakuu- tuksen voimaantuloa aloitetusta muusta kuin tavanomaisesta kunnossapitoon liittyvästä rakennus-, korjaus- tai purkutyöstä, niiden suunnittelutyöstä tai niitä koskevista sopimuksista, ta- kuista tai vakuuksista, ● joka liittyy huoneenvuokrasuhteeseen, ● jossa tämän vakuutuksen vakuutetut ovat vastapuolina; va- kuutuksesta korvataan kuitenkin vakuutuksenottajan kustan- nukset, ● joka liittyy saatavaan tai vaateeseen, joka on vakuutetulle siir- retty, ellei siirrosta riidan syntyessä ole kulunut kahta vuotta, ● jossa on kysymys virallisen syyttäjän vakuutettua vastaan ajamasta syytteestä tai tällaisen syytteen vireillä ollessa asian- omistajan syytteessä olevaa vakuutettua kohtaan esittämästä yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, ● joka koskee vakuutettua vastaan esitettyä sellaiseen tekoon pe- rustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, - josta vakuutetulle aiheutuvat kustannukset korvataan vastuuvakuutuksesta, ● joka liittyy konkurssiin, ● joka liittyy ulosottoon, ulosottolaissa tarkoitettuun täytäntöön- panoriitaan tai ulosottoon liittyvään täytäntöönpanoon, ● joka liittyy velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen, ● jossa on kysymys siitä, onko vakuutetun ilmoittamasta vakuu- tustapahtumasta aiheutuneet kustannukset joko kokonaan tai osittain korvattava oikeusturvavakuutuksesta, ● jota käsitellään ryhmäkanteena ja jossa vakuutettu on hakijana tai ryhmän jäsenenä.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Äkillinen hammassairaus Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei onnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Korvauksen hakeminen 11.1.1 Kuolintapaussumman maksamista varten on yhtiölle toimitettava virkatodistukset vakuutetusta ja edunsaajista (sukuselvitys) sekä lääkärin xxxxxx kuolintodistus. 11.1.2 Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvausta varten on yhtiölle toimitettava päätös lakisääteisen työkyvyttömyys- eläkkeen myöntämisestä sekä vakuutettua hoitaneen lää- kärin antama lausunto työkyvyttömyydestä, sen syystä ja pysyvyydestä. Lääkärinlausunto on hankittava Suomesta. 11.1.3 Päiväkorvausta varten on yhtiölle toimitettava va- kuutettua hoitaneen lääkärin antama lausunto työkyvyttö- myydestä, sen syystä ja kestosta. 11.1.4 Yllä mainittujen selvitysten lisäksi on yhtiölle tarvitta- essa toimitettava muutakin selvitystä, joka on tarpeen yh- tiön vastuun selvittämiseksi. 11.1.5 Mikäli selvitykset eivät ole suomeksi tai ruotsiksi, voidaan korvauksesta vähentää selvitysten kääntämiskulut. 11.1.6 Vakuutuksesta ei korvata kohdassa 11.1 tarkoitettu- jen selvitysten hankkimisesta eikä korvauksen maksami- sesta ulkomaille aiheutuneita kustannuksia. 11.1.7 Jos yhtiö kehottaa vakuutettua tutkituttamaan ter- veydentilansa yhtiön määräämällä lääkärillä, vakuutettu on velvollinen noudattamaan tätä kehotusta. Tässä tilanteessa yhtiö maksaa tutkimuskustannukset. Mikäli vakuutettu ei noudata kehotusta, korvausta ei makseta tai korvauksen maksaminen lopetetaan. 11.1.8 Korvausta on haettava yhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta. Jos korvausta ei ole haettu vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta, on oikeus korvaukseen menetetty. Vaikka edun- saaja ei ole ollut tietoinen oikeudestaan saada korvausta, oikeutta korvaukseen ei enää ole, kun vakuutustapahtu- masta on kulunut kymmenen vuotta.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.