Lakisääteiset lääkärintarkastukset. Työnantaja korvaa työntekijälle ansionmenetyksen hänen ter- veystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssä, nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993) ja säteily- laissa (592/1991) tarkoitetuissa työsuhteen aikana suoritetuissa tutkimuksissa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samaa sääntöä noudatetaan myös niissä terveydenhoito- lain edellyttämissä tutkimuksissa, jotka tapahtuvat ja johtuvat työntekijän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tar- koitettuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttä- mättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivärahan. Mikäli tarkastus tapahtuu työntekijän vapaa-aikana, maksetaan työntekijälle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaa. S o v e l t a m i s o h j e : Matkakorvausten ja päivärahojen maksamisvelvollisuus koskee vain pykälän 1 momentin 1. kappaleessa tarkoitettuja lakisäätei- siä terveystarkastuksia. Tällaisten terveystarkastusten osalta työnantaja korvaa matkakustannukset myös silloin, kun tarkas- tus tapahtuu toisella paikkakunnalla. Mikäli tarkastus tapahtuu toisella paikkakunnalla, suorittaa työnantaja matkakustannusten korvauksen lisäksi myös päivärahan. Pykälän 2 momentissa mainittujen lääkärintarkastusten osalta työnantaja on velvollinen korvaamaan vain ansionmenetyksen, vaikka tarkastus tapahtui- sikin toisella paikkakunnalla.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lakisääteiset lääkärintarkastukset. Työnantaja korvaa työntekijälle ansionmenetyksen hänen ter- veystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssä, nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993) ja säteily- laissa (592/1991) tarkoitetuissa työsuhteen aikana suoritetuissa tutkimuksissa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samaa sääntöä noudatetaan myös niissä terveydenhoito- lain terveydenhoi- tolain edellyttämissä tutkimuksissa, jotka tapahtuvat ja johtuvat työntekijän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tar- koitettuihin tarkoitettuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa tarkastuk- sessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttä- mättömistä välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja työnan- taja myös päivärahan. Mikäli tarkastus tapahtuu työntekijän vapaa-aikana, maksetaan työntekijälle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaa. S o v e l t a m i s o h j e : Matkakorvausten ja päivärahojen maksamisvelvollisuus koskee vain pykälän 1 momentin 1. kappaleessa tarkoitettuja lakisäätei- siä lakisää- teisiä terveystarkastuksia. Tällaisten terveystarkastusten osalta työnantaja korvaa matkakustannukset myös silloin, kun tarkas- tus tapahtuu toisella paikkakunnalla. Mikäli tarkastus tapahtuu toisella paikkakunnalla, suorittaa työnantaja matkakustannusten korvauksen lisäksi myös päivärahan. Pykälän 2 momentissa mainittujen lääkärintarkastusten osalta työnantaja on velvollinen korvaamaan vain ansionmenetyksen, vaikka tarkastus tapahtui- sikin tapah- tuisikin toisella paikkakunnalla.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lakisääteiset lääkärintarkastukset. Työnantaja korvaa maksaa työntekijälle ansionmenetyksen henkilökohtaisen tuntipalkan la- kisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneuvoston päätöksen (1484/2001) tarkoittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunni- telmassa hyväksytyissä työsuhteen aikana suoritettavissa terveys- tarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa hänen ter- veystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssämenettämi- ään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin menetellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993998/93), ja säteilylaissa (859/2018) ja säteily- laissa (592/1991) tarkoitetuissa työsuhteen aikana suoritetuissa tutkimuksissa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajaltatarkoitetuista tutkimuk- sista. Samaa sääntöä noudatetaan myös lisäksi niissä terveydenhoito- terveydensuojelu- lain (763/94) edellyttämissä tutkimuksissa, jotka tapahtuvat ja johtuvat työntekijän työnteki- jän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen kysei- nen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tar- koitettuihin tarkoitettuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttä- mättömistä välttämät- tömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivärahanpäivära- han siten kuin työehtosopimuksessa määrätään. Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluvat terveystarkastukset järjestetään ensisijaisesti säännöllisen työajan puitteissa työnanta- jan määräämänä ajankohtana. Mikäli tarkastus tapahtuu työntekijän vapaa-aikanasäännöllisen työajan ul- kopuolella, maksetaan työntekijälle korvauksena ylimääräisistä kuluista summahenkilökohtaisen tuntipalkan suuruista palkkaa tarkastukseen osallistumisen ajalta. Lakisäätei- sen työterveystarkastuksen ajalta ei makseta ylityökorvauksia, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaaellei työnantaja määrää työntekijää terveystarkastukseen nimenomaan säännöllisen vuorokautisen työajan ylityttyä. S o v e l t a m i s o h j e : Matkakorvausten ja päivärahojen maksamisvelvollisuus koskee vain pykälän 1 momentin Kvartsipölylle altistumisen johdosta ASA-rekisteriin merkitty- jen henkilöiden osalta säännöllisten määräaikaisten terveystarkas- tusten välit määrittelee työterveyshuollon ammattihenkilö. Mää- räaikaistarkastus on toistettava 1. kappaleessa tarkoitettuja lakisäätei- siä terveystarkastuksia. Tällaisten terveystarkastusten osalta työnantaja korvaa matkakustannukset myös silloin-3 vuoden välein, kun tarkas- tus tapahtuu toisella paikkakunnalla. Mikäli tarkastus tapahtuu toisella paikkakunnalla, suorittaa työnantaja matkakustannusten korvauksen lisäksi myös päivärahan. Pykälän 2 momentissa mainittujen lääkärintarkastusten osalta työnantaja on velvollinen korvaamaan vain ansionmenetyksen, vaikka tarkastus tapahtui- sikin toisella paikkakunnallaellei erityisestä syystä työterveyslääkäri muuta edellytä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lakisääteiset lääkärintarkastukset. Työnantaja korvaa työntekijälle ansionmenetyksen hänen ter- veystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssä, nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993) ja säteily- laissa (592/1991859/2018) tarkoitetuissa työsuhteen aikana suoritetuissa tutkimuksissa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samaa sääntöä noudatetaan myös niissä terveydenhoito- lain edellyttämissä tutkimuksissa, jotka tapahtuvat ja johtuvat työntekijän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tar- koitettuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttä- mättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivärahan. Mikäli tarkastus tapahtuu työntekijän vapaa-aikana, maksetaan työntekijälle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaa. S o v e l t a m i s o h j e : Matkakorvausten ja päivärahojen maksamisvelvollisuus koskee vain pykälän 1 momentin 1. kappaleessa tarkoitettuja lakisäätei- siä terveystarkastuksia. Tällaisten terveystarkastusten osalta työnantaja korvaa matkakustannukset myös silloin, kun tarkas- tus tapahtuu toisella paikkakunnalla. Mikäli tarkastus tapahtuu toisella paikkakunnalla, suorittaa työnantaja matkakustannusten korvauksen lisäksi myös päivärahan. Pykälän 2 momentissa mainittujen lääkärintarkastusten osalta työnantaja on velvollinen korvaamaan vain ansionmenetyksen, vaikka tarkastus tapahtui- sikin toisella paikkakunnalla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lakisääteiset lääkärintarkastukset. Työnantaja korvaa maksaa työntekijälle ansionmenetyksen hänen ter- veystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun henkilökohtaisen tuntipalkan lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneuvoston asetuksen pää- töksen (1485/20011484/2001) 4 §:ssä, nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993) tarkoittamissa ja säteily- laissa (592/1991) tarkoitetuissa työterveyshuollon toiminta- suunnitelmassa hyväksytyissä työsuhteen aikana suoritetuissa tutkimuksissa menettämiään suoritettavissa terveystarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa hänen me- nettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin me- netellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä xxxxxxxxx xxxxxx (998/93), ja säteilylaissa (859/2018) tarkoitetuista tutkimuksista. Samaa sääntöä noudatetaan myös lisäksi niissä terveydenhoito- lain terveyden suojelulain (763/94) edellyttämissä tutkimuksissa, jotka tapahtuvat ja johtuvat työntekijän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa jos- sa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tar- koitettuihin tarkoitettuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttä- mättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivärahanpäivärahan siten kuin työehtosopimuksessa määrätään. Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluvat terveystarkastukset järjestetään ensisijaisesti säännöllisen työajan puitteissa työnanta- jan määräämänä ajankohtana. Mikäli tarkastus tapahtuu työntekijän vapaa-aikanasäännöllisen työajan ulko- puolella, maksetaan työntekijälle korvauksena ylimääräisistä kuluista summahenkilökohtaisen tuntipalkan suuruista palkkaa tarkastukseen osallistumisen ajalta. Lakisäätei- sen työterveystarkastuksen ajalta ei makseta ylityökorvauksia, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaaellei työnantaja määrää työntekijää terveystarkastukseen nimenomaan säännöllisen vuorokautisen työajan ylityttyä. S o v e l t a m i s o h j e : Matkakorvausten Kvartsipölylle altistumisen johdosta ASA-rekisteriin merkitty- jen henkilöiden osalta säännöllisten määräaikaisten terveystarkas- tusten välit määrittelee työterveyshuollon ammattihenkilö. Mää- räaikaistarkastus on toistettava 1-3 vuoden välein, ellei erityisestä syystä työterveyslääkäri muuta edellytä. Työntekijän tulee toimittaa lakisääteisistä tarkastuksista tehty työkykyisyysarvio viipymättä työnantajalle. Määräaikaistarkastuksen tarkoituksena on selvittää työnteki- jän terveydentila sekä työ- ja päivärahojen maksamisvelvollisuus koskee vain pykälän 1 momentin 1toimintakyky. kappaleessa tarkoitettuja lakisäätei- siä terveystarkastuksiaSen sisältö ja laajuus perustuvat terveydenhuollon asiantuntijan arvioon tarvittavista toimenpiteistä työn todellisiin riskeihin ja altisteisiin pohjautuen. Tällaisten terveystarkastusten osalta työnantaja korvaa matkakustannukset myös silloinHarkittaessa määräaikaistarkastuksen laajuutta, kun tarkas- tus tapahtuu toisella paikkakunnallahuomioon tulee ottaa työntekijän työtehtävien aiheuttamat erityisvaatimukset ja henkilökohtainen terveydentila. Mikäli tarkastus tapahtuu toisella paikkakunnallaMääräaikaistarkastus rakennusalalla edellyttää sitä, suorittaa työnantaja matkakustannusten korvauksen lisäksi myös päivärahan. Pykälän 2 momentissa mainittujen lääkärintarkastusten osalta työnantaja on velvollinen korvaamaan vain ansionmenetyksen, vaikka tarkastus tapahtui- sikin toisella paikkakunnallaettä työn- tekijä käy vastaanotolla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus