Liikunta-alueiden palvelukuvaus Mallilausekkeet

Liikunta-alueiden palvelukuvaus. Tässä palvelukuvauksessa esitetyt pinta-alat ovat kartalta mitattuja noin arvoja, tarkoittaen sitä, että kaikki reuna-alueet ja kaistaleet, jotka ovat osa liikunta-aluetta kuitenkin kuuluvat palvelusopimuksen piiriin. Palvelusopimukseen sisältyvät liikuntapaikkojen lisäksi niiden ajoväylät ja pysäköintipaikat, joissa keväällä ja syksyllä tasoituslanaukset. Huomioitava olemassa olevat piharakenteet ja muiden ajoväylien ylläpito. Liikuntapaikolla olevien kuivatusrakenteiden kunnossapito kuuluu myös palvelusopimuksen piiriin. Kuivatusrakenteita ovat rummut, avo-ojat, salaojat ja sadevesikaivot. Alueilla olevat opasteet ja liikennemerkit hankkii ja asennuttaa tilaaja mutta niiden kunnossapidosta, siisteydestä ja suoruudesta vastaa palveluntuottaja. Yleisen siisteyden vaaliminen on tärkeä osa liikunta-alueiden hoitoa ja roskien keräys ainakin aina huoltotöiden yhteydessä ja vähintään 2 kertaa kuukaudessa ja urheilukentillä, palloilukentillä, luiste- lukentillä sekä uimarannoilla 2 kertaa viikossa. Roska-astioiden lähiympäristö pidetään siistinä. Häi- ritseviä kulttuuriroskia ei ole puhdistustoimenpiteiden jälkeen. Vaaralliset roskat poistetaan ensi ti- lassa. Palvelusopimuskatselmuksessa huomioidaan tämän hetkinen tilanne liikunta-alueiden suhteen, ole- massa oleva hoitotaso täytyy säilyttää. Rakenteiden ja kalusteiden suoruus ja eheys tarkistettava keväällä ja korjattava välittömästi kuntoon, kun ilmat sallii. Muutoin aluevarusteiden kuntoa tarkastellaan aina hoitokierroksilla. Liikunta-alueiden kunnossapitoon kuuluvat kaikki normaalein työkaluin suoritettavat työt, jotka eivät edellytä erityisosaamista tai erikoistyökaluja. Työt suoritettaan niin että turvaohjeistuksen määräyk- set täyttyvät ja nykyinen hoitotaso säilyy. Kaikki erityisosaamista ja erityistyökaluja vaativat työt hankitaan erillishankintana tilaajan kustannuk- sella. Korjauksissa käytettävät materiaalit ovat mahdollisuuksien mukaan alkuperäisiä tai niiden kaltaisia. Lopputuloksen tulee olla siisti ja entistä vastaava. Tilaajalla on oikeus muuttaa palvelusopimuksen laajuutta ja hoitotasoa. Mikäli aluemuutoksia il- maantuu, muutoksien vaikutus hinnoitteluun määritellään prosenttisen työmäärän vähenemisen tai lisääntymisen perusteella. Laatukierrokset pidetään palvelusopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja voi antaa osan töistä aliurakoitsijoilla. Palveluntuottaja vastaa aliurakoitsijoiden töistä kuten omistaan. Tilaaja vastaa kustannuksellaan kohteiden peruskunnostuksissa tarvittavista materiaale...

Related to Liikunta-alueiden palvelukuvaus

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • TYÖSOPIMUKSEN VOIMASSAOLO Työsuhteen alkamispäivämääräksi merkitään päivämäärä, jolloin työntekijä aloittaa työteon. Normaalitapauksessa työsuhde on voimassa toistaiseksi. Tällöin merkitään rasti ao. kohtaan. Mikäli määräaikainen työsuhde on sidottu kalenteriaikaan, työsuhteen viimeinen kestopäivä merkitään lomakkeeseen. Tällöin tulee myös to- deta kohdassa 2 a määräaikaisen työsuhteen peruste, esim. äitiys- ja vanhempainvapaasijaisuus, vuosilomasijaisuus, työntekijän oma pyyntö jne. Jos määräaikaisen työsuhteen kesto ei ole sidottu kalenteriaikaan, vaan se on riippuvainen esim. tietyn työtehtävän suorittamisesta, yksilöidään tämä tehtävä työsopimukseen kohtaan 2 b.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.