Luoton Laskutus Ja Maksaminen. Lasku postitetaan kuukausittain luotonantajan tiedossa olevaan pääkortinhaltijan osoitteeseen. Luotto maksetaan takaisin kuukausierissä. Kuukausierä muodostuu luoton lyhennyksestä, korosta, tilinhoitopalkkiosta ja kohdassa 8 mainitusta muusta kulusta, palkkiosta tai maksusta. Kuukausierä kohdistetaan ensin kulujen, palkkioiden, maksujen ja luoton koron lyhennykseksi ja jäännöksellä lyhennetään pääomaa. Kuukausierän suuruus on 4 % laskutushetken velkasaldosta. Kuukausierä on kuitenkin vähintään 15 euroa tai jäljellä oleva pienempi velkasaldo. Tilinhaltijalle lähetetään kuukausittain lasku/tiliote, josta ilmenee edellisen laskutuskauden aikana kirjatut tilitapahtumat, tilin velkasaldo laskutuskauden alussa ja lopussa sekä erittely kuukausierästä. Tilinhaltijalla on oikeus kahteen, ei peräkkäiseen, lyhennysvapaaseen kuukauteen vuodessa, mikäli tilinhaltija on hoitanut velvoitteensa sopimusehtojen mukaisesti. Lyhennysvapaata kuukautta ehdotetaan laskulla aina sen ollessa mahdollista. Lyhennysvapaan kuukauden korko ja tilinhoitopalkkio veloitetaan osana seuraavaa kuukausierää. Laskun eräpäivä on aina kuukauden viimeinen päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, käytetään eräpäivänä seuraavaa pankkipäivää. Mahdolliset huomautukset laskuja vastaan on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä laskun saapumisesta. Laskujen tarkistamista varten kortinhaltijan tulee säilyttää ostotositteet. Myyjä tai palvelun suorittaja vastaa kortilla ostetuissa ja maksetuissa tuotteissa tai palveluissa mahdollisesti esiintyvistä puutteista tai virheellisyyksistä. Tilinhaltijan tulee esittää kortilla ostetuista tuotteista tai palveluista johtuvat vaatimukset myyjälle viivytyksettä havaittuaan virheen myyjän suorituksessa. Mahdolliset kuluttajansuojalakiin perustuvat vaatimukset luotonantajalle tulee tehdä heti kun on käynyt todennäköiseksi, että myyjä ei korjaa virhettään tai täytä suoritustaan, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa ostohetkestä. Tilinhaltijalla on oikeus maksaa laskutettua kuukausierää suurempi määrä tai koko luotto ilman ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvia kuluja. Laskutetun kuukausierän ylittävä osa lyhentää tilinhaltijan velkapääomaa, eikä se vapauta tulevien kuukausierien suorittamisesta. Mikäli tilinhaltija maksaa koko jäljellä olevan velan muuna kuin eräpäivänä, lasketaan korko seuraavaan maksun jälkeiseen eräpäivään.
Appears in 3 contracts
Samples: St1 Visa Luottotilin Ehdot, St1 Visa Luottotilin Ehdot, Visa Luottotilin Ehdot
Luoton Laskutus Ja Maksaminen. Lasku postitetaan kuukausittain luotonantajan tiedossa olevaan pääkortinhaltijan osoitteeseen. Luotto maksetaan takaisin kuukausierissä. Kuukausierä muodostuu luoton lyhennyksestä, korostajotka sisältävät koron maksamattomalle pääomalle, tilinhoitopalkkiosta ja kohdassa 8 mainitusta muusta kulusta, palkkiosta tai maksusta. Kuukausierä kohdistetaan ensin kulujen, palkkioiden, maksujen tilinhoitomaksun ja luoton koron lyhennykseksi ja jäännöksellä lyhennetään pääomaalyhennyksen. Kuukausierän suuruus on 4 % laskutushetken velkasaldostamääräytyy sovitun prosenttiosuuden mukaan suurimmasta käytetystä luoton määrästä. Kuukausierä on kuitenkin vähintään 15 euroa tai jäljellä 17 euroa. Mikäli luotonsaajan velka luotonantajalle on tätä pienempi, kuukausierä on koko maksamatta oleva pienempi velkasaldovelka korkoineen ja muine maksuineen. Tilinhaltijalle lähetetään kuukausittain lasku/tiliote, josta ilmenee edellisen laskutuskauden aikana kirjatut tilitapahtumat, tilin velkasaldo laskutuskauden alussa Kuukausierän lisäksi maksetaan muut kortin käyttämiseen ja lopussa sekä erittely kuukausierästäluottosuhteen hoitamiseen liittyvät maksut ja palkkiot. Tilinhaltijalla on oikeus kahteen, ei peräkkäiseen, lyhennysvapaaseen kuukauteen vuodessa, mikäli tilinhaltija on hoitanut velvoitteensa sopimusehtojen mukaisesti. Lyhennysvapaata kuukautta ehdotetaan laskulla aina sen ollessa mahdollista. Lyhennysvapaan kuukauden korko ja tilinhoitopalkkio veloitetaan osana seuraavaa kuukausierää. Laskun eräpäivä on aina kuukauden viimeinen päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, käytetään eräpäivänä seuraavaa pankkipäivää. Mahdolliset huomautukset laskuja vastaan on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä laskun saapumisesta. Laskujen tarkistamista varten kortinhaltijan tulee säilyttää ostotositteet. Myyjä tai palvelun suorittaja vastaa kortilla ostetuissa ja maksetuissa tuotteissa tai palveluissa mahdollisesti esiintyvistä puutteista tai virheellisyyksistä. Tilinhaltijan tulee esittää kortilla ostetuista tuotteista tai palveluista johtuvat vaatimukset myyjälle viivytyksettä havaittuaan virheen myyjän suorituksessa. Mahdolliset kuluttajansuojalakiin perustuvat vaatimukset luotonantajalle tulee tehdä heti kun on käynyt todennäköiseksi, että myyjä ei korjaa virhettään tai täytä suoritustaan, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa ostohetkestä. Tilinhaltijalla Luotonsaajalla on oikeus maksaa laskutettua kuukausierää suurempi määrä tai koko luotto ilman ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvia kulujakuluja sopimuksen mukaista kuukausierää suurempi kuukausierä tai koko velka. Laskutetun Sopimuksen mukaisen kuukausierän ylittävä osa lyhentää tilinhaltijan luotonsaajan velkapääomaa, eikä se vapauta tulevien kuukausierien suorittamisesta. Tulevat kuukausierät maksetaan sovitun prosenttiosuuden mukaisesti. Mikäli tilinhaltija luotonsaaja maksaa koko jäljellä olevan velan muuna kuin eräpäivänä, lasketaan korko seuraavaan maksun jälkeiseen eräpäivään. Maksuohjelman muutoksesta on sovittava luotonantajan kanssa. Muutoksesta peritään maksu. Lasku erääntyy maksettavaksi valittuna eräpäivänä kuukausittain. Jos eräpäivää ei ole valittu, on eräpäivä hakemuksen hyväksymispäivää vastaava päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, maksupäivä siirtyy seuraavaan pankkipäivään. Korkoa peritään tällöin siirtyneeseen maksupäivään saakka. Luotonsaajalla on oikeus kahteen (2) lyhennysvapaaseen kuukauteen kalenterivuodessa, jos luottotiliä on hoidettu sopimusehtojen mukaisesti. Lyhennysvapaat kuukaudet eivät voi olla peräkkäisiä kuukausia eikä niitä myönnetä eräpäivän jälkeen. Xxxxxx luotonsaaja käyttää suoraveloitusta, on lyhennysvapaasta kuukaudesta sovittava luotonantajan kanssa kuukautta ennen eräpäivää. Lyhennysvapaan kuukauden tilinhoitomaksu ja korko veloitetaan osana seuraavaa kuukausierää. Huomautukset laskuja vastaan on tehtävä kohtuullisessa ajassa mahdollisimman pian. Kohtuullisena aikana pidetään yleisesti 14 vuorokautta laskun/tiliotteen saapumisesta. Suoraveloitusta käytettäessä muistutukset on tehtävä viimeistään viisi (5) pankkipäivää ennen eräpäivää, jotta automaattiveloitusta ei suoritettaisi. Laskujen tarkistamista varten on hyvä säilyttää ostotositteet.
Appears in 1 contract
Samples: Luottotilin Myöntäminen
Luoton Laskutus Ja Maksaminen. Lasku postitetaan kuukausittain luotonantajan tiedossa olevaan pääkortinhaltijan osoitteeseen. Luotto maksetaan takaisin kuukausierissä. Kuukausierä muodostuu luoton lyhennyksestä, korostajotka sisältävät koron maksamattomalle pääomalle, tilinhoitopalkkiosta ja kohdassa 8 mainitusta muusta kulusta, palkkiosta tai maksusta. Kuukausierä kohdistetaan ensin kulujen, palkkioiden, maksujen tilinhoitomaksun ja luoton koron lyhennykseksi ja jäännöksellä lyhennetään pääomaalyhennyksen. Kuukausierän suuruus on 4 % (minimikuukausierä) tai luotonsaajan valinnan mukaisesti 5 % tai 10 % laskutushetken velkasaldosta. Kuukausierä on kuitenkin vähintään 15 euroa tai jäljellä 17 euroa. Mikäli luotonsaajan velka luotonantajalle on tätä pienempi, kuukausierä on koko maksamatta oleva pienempi velkasaldovelka korkoineen ja muine maksuineen. Tilinhaltijalle lähetetään kuukausittain lasku/tiliote, josta ilmenee edellisen laskutuskauden aikana kirjatut tilitapahtumat, tilin velkasaldo laskutuskauden alussa Kuukausierän lisäksi maksetaan muut kortin käyttämiseen ja lopussa sekä erittely kuukausierästäluottosuhteen hoitamiseen liittyvät maksut ja palkkiot. Tilinhaltijalla on oikeus kahteen, ei peräkkäiseen, lyhennysvapaaseen kuukauteen vuodessa, mikäli tilinhaltija on hoitanut velvoitteensa sopimusehtojen mukaisesti. Lyhennysvapaata kuukautta ehdotetaan laskulla aina sen ollessa mahdollista. Lyhennysvapaan kuukauden korko ja tilinhoitopalkkio veloitetaan osana seuraavaa kuukausierää. Laskun eräpäivä on aina kuukauden viimeinen päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, käytetään eräpäivänä seuraavaa pankkipäivää. Mahdolliset huomautukset laskuja vastaan on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä laskun saapumisesta. Laskujen tarkistamista varten kortinhaltijan tulee säilyttää ostotositteet. Myyjä tai palvelun suorittaja vastaa kortilla ostetuissa ja maksetuissa tuotteissa tai palveluissa mahdollisesti esiintyvistä puutteista tai virheellisyyksistä. Tilinhaltijan tulee esittää kortilla ostetuista tuotteista tai palveluista johtuvat vaatimukset myyjälle viivytyksettä havaittuaan virheen myyjän suorituksessa. Mahdolliset kuluttajansuojalakiin perustuvat vaatimukset luotonantajalle tulee tehdä heti kun on käynyt todennäköiseksi, että myyjä ei korjaa virhettään tai täytä suoritustaan, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa ostohetkestä. Tilinhaltijalla Luotonsaajalla on oikeus maksaa laskutettua kuukausierää suurempi määrä tai koko luotto ilman ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvia kulujakuluja sopimuksen mukaista kuukausierää suurempi kuukausierä tai koko velka. Laskutetun Sopimuksen mukaisen kuukausierän ylittävä osa lyhentää tilinhaltijan luotonsaajan velkapääomaa, eikä se vapauta tulevien kuukausierien suorittamisesta. Tulevat kuukausierät maksetaan sovitun prosenttiosuuden mukaisesti. Mikäli tilinhaltija luotonsaaja maksaa koko jäljellä olevan velan muuna kuin eräpäivänä, lasketaan korko seuraavaan maksun jälkeiseen eräpäivään. Maksuohjelman muutoksesta on sovittava luotonantajan kanssa. Muutoksesta peritään maksu. Lasku erääntyy maksettavaksi valittuna eräpäivänä kuukausittain. Jos eräpäivää ei ole valittu, on eräpäivä hakemuksen hyväksymispäivää vastaava päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, maksupäivä siirtyy seuraavaan pankkipäivään. Korkoa peritään tällöin siirtyneeseen maksupäivään saakka. Luotonsaajalla on oikeus kahteen (2) lyhennysvapaaseen kuukauteen kalenterivuodessa, jos luottotiliä on hoidettu sopimusehtojen mukaisesti. Lyhennysvapaat kuukaudet eivät voi olla peräkkäisiä kuukausia eikä niitä myönnetä eräpäivän jälkeen. Xxxxxx luotonsaaja käyttää suoraveloitusta, on lyhennysvapaasta kuukaudesta sovittava luotonantajan kanssa kuukautta ennen eräpäivää. Lyhennysvapaan kuukauden tilinhoitomaksu ja korko veloitetaan osana seuraavaa kuukausierää. Huomautukset laskuja vastaan on tehtävä kohtuullisessa ajassa mahdollisimman pian. Kohtuullisena aikana pidetään yleisesti 14 vuorokautta laskun/tiliotteen saapumisesta. Suoraveloitusta käytettäessä muistutukset on tehtävä viimeistään viisi (5) pankkipäivää ennen eräpäivää, jotta automaattiveloitusta ei suoritettaisi. Laskujen tarkistamista varten on hyvä säilyttää ostotositteet.
Appears in 1 contract
Samples: Credit Agreement