Common use of Maksamaton vakuutusmaksu ja irtisanominen Clause in Contracts

Maksamaton vakuutusmaksu ja irtisanominen. Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen edellä kohdassa "Vakuutusmaksun suorittaminen" tarkoitetussa määräajassa, vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyväksi aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja kuitenkin suorittaa koko vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus tai vakuutusturva ei pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos vakuutuksenottajana on kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö eikä kyseessä ole ryhmävakuutus ja maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava kirjallisesti vakuutusyhtiölle tässä tarkoitetusta maksuvaikeudesta viimeistään irtisanomisaikana.

Appears in 12 contracts

Samples: Yhteenveto Vakuutuksista, Yhteenveto Vakuutuksista, Yhteenveto Vakuutuksista

Maksamaton vakuutusmaksu ja irtisanominen. Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen edellä kohdassa "Vakuutusmaksun suorittaminen" tarkoitetussa määräajassa, vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyväksi aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja kuitenkin suorittaa koko vakuutusmaksun vakuutuksenottajakuitenkin suorittaakokovakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus tai vakuutussopimustai vakuutusturva ei pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos vakuutuksenottajana on kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö eikä kyseessä ole ryhmävakuutus ja maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai työttömyydentai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman xxxxxxxxxxxxxxx omaa syytään, vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava kirjallisesti vakuutusyhtiölle tässä tarkoitetusta maksuvaikeudesta viimeistään irtisanomisaikanakirjallisestivakuutusyhtiölletässätarkoitetustamaksuvaikeudestaviimeistäänirtisanomisaikana.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteenveto Vakuutuksista

Maksamaton vakuutusmaksu ja irtisanominen. Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen edellä kohdassa "Vakuutusmaksun suorittaminen" tarkoitetussa määräajassa, vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyväksi aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestäilmoituksenlähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja kuitenkin suorittaa koko vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan suorittaakokovakuutusmaksunennenirtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus tai vakuutusturva ei pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos vakuutuksenottajana on kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö eikä kyseessä ole ryhmävakuutus ja maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut onjoutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutussopimus tai vakuutusturva päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava kirjallisesti vakuutusyhtiölle tässä tarkoitetusta maksuvaikeudesta viimeistään irtisanomisaikanakirjallisestivakuutusyhtiölletässätarkoitetusta maksuvaikeudestaviimeistäänirtisanomisaikana.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteenveto Vakuutuksista