Vakuutusmaksun viivästyminen. (39 §) Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen edellä kohdassa 4.1 tarkoitetussa määräajas- sa, Turvalla on oikeus irtisanoa vakuutussopimus päätty- väksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituk- sen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus ei kuiten- kaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Xxxxx mainitsee tästä mahdollisuudesta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenotta- jan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytä, vakuutus päättyy irtisanomisesta huoli- matta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Va- kuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Irtisanomisilmoi- tuksessa mainitaan tästä mahdollisuudesta vakuutuksen määräaikaiseen jatkumiseen. Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa 4.1 tar- koitetussa määräajassa, myöhästymisajalta on suoritettava viivästyskorkoa korkolain mukaan.
Vakuutusmaksun viivästyminen. (VSL 39 §)
Vakuutusmaksun viivästyminen. (39 §) 6
Vakuutusmaksun viivästyminen. Jos vakuutuksenottaja ei ole suorittanut vakuutusmaksua edellisessä kohdassa tarkoitetussa määräajassa, Pohjantähdellä on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päivän kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, sopimus jää voimaan. Jos maksun laiminlyönti on johtunut kuluttajan tai kuluttajaan rinnastettavan vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Maksukehotuksen lähettämisestä peritään erilliset käsittelykulut. Määräaikana maksamatta jääneestä vakuutusmaksusta peritään myöhästymisajalta korkolain mukaista viivästyskorkoa.
Vakuutusmaksun viivästyminen. (39 §) Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen osittain tai kokonaan kohdassa 4.1 tarkoitetussa määräajassa, vakuutus- yhtiöllä on oikeus irtisanoa koko vakuutussopimus päättyväksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Irtisanomi- sen voi suorittaa myös yksi kohdassa 1 mainituista vakuutusyhtiöistä toi- sen vakuutusyhtiön osalta. Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuutusmaksun ennen irtisanomis- ajan päättymistä, vakuutus ei kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Vakuutusyhtiö mainitsee tästä mahdollisuudesta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuk- sista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, vakuutus päättyy irtisanomi- sesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Irtisanomisilmoituksessa mainitaan tästä mahdollisuudesta vakuutuksen määräaikaiseen jatkumiseen. Vakuutuksenottajan on ilmoi- tettava kirjallisesti tässä tarkoitetusta maksuvaikeudesta vakuutusyhtiölle viimeistään irtisanomisaikana. Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa 4.1 tarkoitetussa mää- räajassa, myöhästymisajalta on suoritettava korkolain mukaista viivästys- korkoa. Vakuutusyhtiö on oikeutettu korvauksiin vakuutusmaksun perinnästä aiheutuneista kuluista perintälain mukaisesti. Jos vakuutusmaksu peritään oikeusteitse, on vakuutusyhtiö oikeutettu lisäksi lain mukaisiin oikeuden- käyntimaksuihin ja -kuluihin. Vakuutusyhtiö voi siirtää saatavansa perittäväksi kolmannelle osapuolelle.
Vakuutusmaksun viivästyminen. Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun maksa- misen edellä kohdassa R4.1 tarkoitetussa määräajassa, Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusmaksun ennen irtisano- misajan päättymistä, vakuutus ei kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa R4.1 tarkoi- tetussa määräajassa, myöhästymisajalta on maksettava viiväs- tyskorkoa korkolain mukaan. Jos maksu viivästyy, Fennia perii muistutuslaskulla maksumuistutuksen lähettämisestä maksun. Muistutusmaksun määräytymiseen sovelletaan lakia saatavien perinnästä.
Vakuutusmaksun viivästyminen. Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmak- sun maksamisen edellä kohdassa 4.2 tarkoitetussa määräajassa, vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutussopimus päättyväksi 14 päivän kuluttua irti- sanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja maksaa vakuutusmaksun en- nen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus ei kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Vakuutus- yhtiö mainitsee tästä mahdollisuudesta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa. Jos vakuutusmaksua ei makseta edellä kohdassa 4.2 tarkoitetussa määräajassa, myöhästymisajalta on maksettava viivästyskorkoa korkolain mukaan.
Vakuutusmaksun viivästyminen. Jos vakuutusmaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, on vakuutuksenantajalla oikeus irtisanoa vakuutus päättymään 14 vuorokauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä (irtisanomisaika) seuraavan vakuutuskauden loppuun. Vakuutus ei kuitenkaan pääty, jos vakuutusmaksu maksetaan täysimääräisenä ennen irtisanomisajan päättymistä. Jos vakuutusmaksun maksamisen viivästyminen johtuu vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, päättyy vakuutus irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden (3) kuluessa irtisanomisajan päättymisestä.
Vakuutusmaksun viivästyminen. Jos vakuutuksenottaja ei ole suorittanut vakuutusmaksua edellisessä kohdassa tarkoitetussa määräajassa, Pohjantäh- dellä on oikeus irtisanoa vakuutus päätty- väksi 14 päivän kuluttua irtisanomisilmoi- tuksen lähettämisestä.
Vakuutusmaksun viivästyminen. Vakuutusmaksulle, jota ei ole maksettu määräaikana, peritään vuo- tuista viivästyskorkoa korkolain mukaan. Vakuutusmaksu peritään viivästyskorkoineen ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty. Ennen täytäntöönpanotoimenpiteisiin ryhtymistä vakuutuksenot- tajalle ilmoitetaan perittävä maksu ja maksun peruste sekä se, että täytäntöönpanotoimenpiteisiin ryhdytään, jos vakuutuksenottaja ei kirjallisesti 14 päivän kuluessa ilmoituksen lähettämisestä kiistä maksuvelvollisuuttaan. Jos maksuvelvollisuus kiistetään, täytäntöön- panon edellytyksenä on tuomioistuimen ratkaisu.