Common use of Matkalta myöhästyminen Clause in Contracts

Matkalta myöhästyminen. R300.4.4.1 Matkalta myöhästymisellä tarkoitetaan sitä, että vakuutettu myöhästyy alkuperäisen matkasuunnitelmansa mukaisen ulkomaille suuntautuvan lento-, laiva-, juna- tai linja-automatkan alkamispaikalta tai ulkomaille suuntautuvan jatkoyhteyden alkamispaikalta sen vuoksi, että vakuutetun käyttämä kulkuväline myöhästyy pakottavasti sääesteen, teknisen vian tai liikenneonnettomuuden takia. R300.4.4.2 Myöhästymistä ei korvata, jos vakuutettu ei ole lähtenyt matkalle riittävän ajoissa huomioon ottaen ennen matkan alkamista vallitse- vat olosuhteet. R300.4.5 Vakuutuksesta ei korvata vakuutustapahtumaa, joka on aiheutunut – sodasta tai aseellisesta selkkauksesta taikka, jos vakuutettu on palvellut Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamis- tehtävissä tai muissa vastaavissa tehtävissä. Tämän kohdan vastuurajoitusta ei sovelleta 14 päivän aikana aseellisten toimien alkamisesta muun kuin suursodan ollessa kysymyk- sessä, mikäli vakuutettu jo ennen niitä on aloittanut matkan- sa eikä itse ole osallistunut sanottuihin toimiin. – ydinvastuulaissa kuvatusta ydinvahingosta riippumatta siitä, missä ydinvahinko on sattunut eikä myöskään ydinreaktioon perustuvan aseen tai laitteen vaikutuksesta. – siitä, että vakuutettu oli tekemässä tai yrittämässä rikollista tekoa. Tässä tapauksessa korvataan kuitenkin vakuutusta- pahtumasta aiheutunut kuolema. R300.4.6

Appears in 3 contracts

Samples: Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot, Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot, Ryhmävakuutusten Vakuutusehdot

Matkalta myöhästyminen. R300.4.4.1 Matkalta myöhästymisellä tarkoitetaan sitä, että vakuutettu myöhästyy alkuperäisen matkasuunnitelmansa mukaisen ulkomaille suuntautuvan lento-, laiva-, juna- tai linja-automatkan alkamispaikalta tai ulkomaille suuntautuvan jatkoyhteyden alkamispaikalta sen vuoksi, että vakuutetun käyttämä kulkuväline yleinen kul- kuväline myöhästyy pakottavasti sääesteen, teknisen vian tai liikenneonnettomuuden takia. R300.4.4.2 liikenneon- nettomuuden takia tai vakuutetun käyttämä moottorikäyttöinen ajoneuvo on osallisena liikennevahingossa, F300.4.4.2 Myöhästymistä ei korvata, jos vakuutettu ei ole lähtenyt matkalle riittävän ajoissa huomioon ottaen ennen matkan alkamista vallitse- vat olosuhteet. R300.4.5 F300.4.5 Vakuutuksesta ei korvata vakuutustapahtumaa, joka on aiheutunut – sodasta tai aseellisesta selkkauksesta taikka, jos vakuutettu on palvellut Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamis- tehtävissä tai muissa vastaavissa tehtävissä. Tämän kohdan vastuurajoitusta ei sovelleta 14 päivän aikana aseellisten toimien alkamisesta muun kuin suursodan ollessa kysymyk- sessä, mikäli vakuutettu jo ennen niitä on aloittanut matkan- sa eikä itse ole osallistunut sanottuihin toimiin. – ydinvastuulaissa kuvatusta ydinvahingosta riippumatta siitä, missä ydinvahinko on sattunut eikä myöskään ydinreaktioon perustuvan aseen tai laitteen vaikutuksesta. – siitä, että vakuutettu oli tekemässä tai yrittämässä rikollista tekoa. Tässä tapauksessa korvataan kuitenkin vakuutusta- pahtumasta aiheutunut kuolema. R300.4.6.

Appears in 1 contract

Samples: Vakuutusehdot

Matkalta myöhästyminen. R300.4.4.1 Matkalta myöhästymisellä tarkoitetaan sitä, että Jos vakuutettu myöhästyy alkuperäisen matkasuunnitelmansa mukaisen ulkomaille suuntautuvan lento-, laiva-, juna- tai linja-linja- automatkan alkamispaikalta tai ulkomaille suuntautuvan jatkoyhteyden alkamispaikalta sen vuoksija myöhästyminen johtuu siitä, että vakuutetun käyttämä – yleinen kulkuväline myöhästyy pakottavasti sääesteen, teknisen vian tai liikenneonnettomuuden takia. R300.4.4.2 takia tai – vakuutetun käyttämä moottorikäyttöinen ajoneuvo on osallisena liikennevahingossa Myöhästymistä ei korvata, korvata jos vakuutettu ei ole lähtenyt matkalle riittävän ajoissa huomioon ottaen ennen matkan alkamista vallitse- vat vallitsevat olosuhteet. R300.4.5 300.4.5 Vakuutuksesta ei korvata vakuutustapahtumaa, joka on aiheutunut – sodasta tai aseellisesta selkkauksesta taikka, jos vakuutettu on palvellut Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamis- tehtävissä tai muissa vastaavissa tehtävissäselkkauksesta. Tämän kohdan vastuurajoitusta ei sovelleta 14 päivän aikana aseellisten toimien alkamisesta alkamisesta, muun kuin suursodan ollessa kysymyk- sessäkysymyksessä, mikäli vakuutettu jo ennen niitä on aloittanut matkan- sa matkansa eikä itse ole osallistunut sanottuihin toimiin. , – ydinvastuulaissa kuvatusta ydinvahingosta riippumatta siitä, missä ydinvahinko on sattunut sattunut, eikä myöskään ydinreaktioon perustuvan aseen tai laitteen vaikutuksesta. vaikutuksesta – siitä, että vakuutettu oli tekemässä tai yrittämässä rikollista tekoa. Tässä tapauksessa korvataan kuitenkin vakuutusta- pahtumasta vakuutustapahtumasta aiheutunut kuolema. R300.4.6300.5

Appears in 1 contract

Samples: Vakuutusehdot