Muut Korvattavat Kustannukset Mallilausekkeet

Muut Korvattavat Kustannukset. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteena olevaa rakennusta suojaavan sammutuslaitteiston sammutteen arvo ja täyttökustannukset, kun sammutuslaitteiston laukeaminen oli tarpeen jo alkaneen palon sammuttamiseksi. Jos vakuutuksenottajan hallusta on murtautumalla tai ryöstämällä anastettu vakuutuksen kohteena olevan rakennuksen yleisavaimia tai vakuutuksen kohteena olevan irtaimen omaisuuden säilytystilojen avaimia, vakuutuksesta korvataan anastetun avaimen väärinkäytön estämiseksi tehdyistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että avain on ilmeisesti sellaisen hallussa, jolla ei siihen ole oikeutta ja tämän seurauksena on välitön uhka vakuutuksen kohteena olevan irtaimen omaisuuden anastamisesta. Tällaisiksi toimenpiteiksi katsotaan rakennuksen ulko-oven tai rakennuksessa sijaitsevan, vakuutuksen kohteena olevan irtaimen omaisuuden säilytystilan oven lukon sellaisen haitan (haittalevyn) vaihtaminen, joka tekee anastetun avaimen sopimattomaksi edellä tarkoitettuihin lukkoihin. Jos lukon haitan vaihtaminen ei ole mahdollista, korvataan kyseisen lukon uusiminen. Esimerkiksi siirtyminen useamman avaimen käyttöön ei ole peruste koko lukon uusimiseksi. Vakuutuksenottajan hallussa oleviksi katsotaan myös avaimet, jotka ovat asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön isännöitsijän, hallituksen jäsenen tai huoltoyhtiön tai muun vakuutuksenottajaan sopimussuhteessa olevan kiinteistön ylläpitoon osallistuvan hallussa. Ryöstöllä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa avain on anastettu käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkausta (rikoslaki 31 luku 1 ja 2 §). Korvauksen edellytyksenä on, että tapahtumasta on tehty rikosilmoitus.
Muut Korvattavat Kustannukset a) yksityisen sairaanhoitolaitoksen maksu joko kokonaan tai osaksi, mikäli hallitus yksittäistapauksessa katsoo siihen kohtuulliseksi suostua; b) 60 prosenttia lääkärin määräämästä psykoterapian kustannuksista; kuitenkin enintään 5 hoitokerralta kalenterivuodessa. Hoidon antajan tulee olla henkilö, joka on merkitty Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin; c) jos palvelu on hankittu työnantajan tarjoaman henkilöstöetuuden perusteella, korvataan vakuutetulle aiheutuneesta omavastuuosuudesta 60 prosenttia, mikäli kustannus on kassan sääntöjen mukaan korvattavaa d) Xxxxx myöntämän kuntoutuspsykoterapian kustannusten omavastuuosuudesta 60 %.
Muut Korvattavat Kustannukset a) Matkat: Lääkärin tai muun 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneen henkilön käynnistä potilaan luona johtuvat matkakustannukset sekä kassan jäsenelle aiheutuneet sairaanhoidon kannalta välttämättömät matkakustannukset halvinta kulkutapaa käyttäen, ellei muuta matkustustapaa sairauden laadusta tai liikenneolosuhteista johtuen ole pidettävä välttämättömänä, mikäli kustannukset ylittävät sairausvakuutuslaissa säädetyn omavastuuosuuden; b) Apu- ja hoitovälineet: Lääkärin määräämät jalkatuet, tukisukat tai tukiliivit enintään kerran vuodessa; sekä 50 prosenttia lääkärin määräämien sidosten, apuvälineiden, tekojäsenten, hoitovälineiden, laitteiden ja mittarien ensimmäisestä hankkimisesta 200 euron enimmäismäärään saakka korvauskertaa kohti, jos niitä ei ole mahdollista saada joko pysyvästi tai tilapäisesti ilmaiseksi ja rajoittaen kassan vastuu enintään siihen määrään, jossa on otettu huomioon muualta saatavissa oleva korvaus tai maksualennus. c) Silmälasit: Vähintään kaksi vuotta kassaan kuuluneelle lääkärin tai optikon määräämien silmälasien tai piilolinssien hinta 300,00 euron enimmäismäärään saakka korvauskertaa kohti. Korvauksen edellytyksenä on, että silmälasien linssit on hiottu optisesti näkökykyä korjaaviksi. Korvausta voidaan suorittaa uudelleen, jos uudet silmälasit on hankittu sen jälkeen, kun on kulunut vähintään kaksi vuotta edellisten silmälasien korvaamisesta; sekä d) Vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti kassaan kuuluneelle jäsenelle näkökykyä korjaavan laserleikkauksen kokonaiskustannuksista enintään kolme kertaa silmälasien korvauksen maksimi määrä, eli yhteensä 900,00 euroa, edellyttäen, että edellisten silmälasien hankkimisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Laserleikkauksen jälkeen voidaan silmälasit korvata aikaisintaan kuuden vuoden kuluttua leikkauspäivästä.
Muut Korvattavat Kustannukset a) lääkärin määräämien hoitovälineiden, apuvälineiden ja tekojäsenten hankkiminen 100 euron kalenterivuodessa; b) vähintään yhden vuoden kassaan kuuluneelle lääkärin tai optikon määräämien silmä- lasien hinnasta 300,00 euroa. Korvauksen edellytyksenä on, että silmälasien linssit on hiottu optisesti näkökykyä korjaaviksi. Korvausta voidaan suorittaa uudelleen, jos uudet silmälasit on hankittu sen jälkeen, kun on kulunut vähintään kaksi vuotta edellisten sil- mälasien hankinnasta. Silmälasirahaa vastaavan summan voi halutessaan käyttää myös silmien taittovirheiden korjausleikkaukseen. Korvaussummat ja korvauksen uudelleen saamisen edellytykset ovat samat kuin silmälasihankinnan osalta; sekä
Muut Korvattavat Kustannukset a) yksityisen sairaanhoitolaitoksen maksu joko kokonaan tai osaksi, mikäli hallitus yksittäistapauksessa katsoo siihen kohtuulliseksi suostua b) 60 prosenttia lääkärin määräämästä kiropraktikko- ja naprapath-hoidosta sekä lääkärin määräämästä osteopaatin antaman hoidon kustannuksista peritystä maksusta; c) 80 prosenttia lääkärin määräämästä, psykologin tai psykoterapeutin antaman terapian kustannuksista; kuitenkin enintään 5 hoitokerralta kalenterivuodessa; LISÄETUUSKORVAUSTEN SAAMISEN EDELLYTYKSET
Muut Korvattavat Kustannukset. Viranomaismääräysten lisäkustannukset
Muut Korvattavat Kustannukset 

Related to Muut Korvattavat Kustannukset

  • Korvattavat kustannukset Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

  • Muut kustannukset Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut Vuotuinen viivästyskorko erääntyneistä ja maksamattomista Maksujen maksamatta jättämisellä voi osamaksueristä ja muista saatavista määräytyy Korkolain olla vakavia seurauksia (esimerkiksi (633/82) ja lakiin myöhemmin tehtyjen muutosten mukaisesti. pakkomyynti) ja luoton saaminen voi Lisäksi ostaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset peri- vaikeutua. miskulut.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Matkakustannukset Matkakustannuksina pidetään niitä ylimääräisiä menoja, joita asianomaisel- la on ollut matkan johdosta. Työntekijälle maksetaan matkasta näiden sopimusmääräysten mukaisesti matkakustannusten korvauksena matkustamiskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumis- tai hotellikorvausta ja yömatka- rahaa sekä oppikurssien ajalta kurssipäivärahaa. Lisäksi maksetaan eräitä erilliskorvauksia.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.

  • Korvattavat vahingot Vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjassa mainitun kiinteistön hallinnossa vakuutuksenottajalle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutettu sellainen taloudellinen vahinko - joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon ja - josta vakuutettu on vakuutuskauden aikana tapahtuneen teon tai laiminlyönnin seurauksena voimassa olevan Osakeyhtiölain, Asunto-osakeyhtiölain tai Osuuskuntalain mukaan korvausvastuussa.

  • Lakiviittaukset Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia (334/07) sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (44/2006), jotka eivät ole tämän sopimuksen osia.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.