Muut oikeudet Mallilausekkeet

Muut oikeudet. Tällä Julkisella Lisenssillä ei lisensoida moraalisia oikeuksia kuten respektioikeutta, eikä myöskään henkilön oikeutta määrätä nimensä, kuvansa tai henkilönsä muun tunnistettavan osan kaupallisesta käytöstä (right of publicity), yksityisyyden suojaa koskevia oikeuksia ja/tai muita sellaisia persoonallisuusoikeuksia; kuitenkin siinä laajuudessa kuin on mahdollista ja tarpeen Sinun Lisensoitujen Oikeuksien käytöllesi, muttei muilta osin, Lisenssinantaja luopuu tällaisista oikeuksistaan ja/tai sitoutuu siihen, että ei esitä tällaisiin oikeuksiin perustuvia väitteitä. Tällä Julkisella Lisenssillä ei lisensoida patentti- ja tavaramerkkioikeuksia. Siinä laajuudessa kuin on mahdollista, Lisenssinantaja luopuu oikeudestaan kerätä Sinulta rojalteja Lisensoitujen Oikeuksien käytöstä, tapahtuipa tämä suoraan tai oikeuksia hallinnoivan järjestön kautta tai minkä tahansa vapaaehtoisen, lakisääteisen tai pakollisen lisensointijärjestelmän nojalla taikka sellaisen lisensointijärjestelmän nojalla, josta voidaan luopua. Kaikissa muissa tapauksissa Lisenssinantaja nimenomaisesti pidättää itsellään oikeuden kerätä sellaisia rojalteja. Sinun Lisensoitujen Oikeuksien käyttöösi sovelletaan nimenomaisesti seuraavia ehtoja. Nimeä. Jos Sinä Jaat Lisensoitua Aineistoa (mukaan lukien muokatussa muodossa), Sinun tulee: säilyttää seuraavat tiedot, mikäli Lisenssinantaja on antanut ne Lisensoidun Aineiston mukana: Lisensoidun Xxxxxxxxx tekijä(t) ja muut nimettäväksi määritellyt tahot identifioiva maininta jollakin Lisenssinantajan edellyttämällä kohtuullisella tavalla (mukaan lukien salanimi, jos sellaista on käytetty); tekijänoikeusmerkintä; merkintä, joka viittaa tähän Julkiseen Lisenssiin; merkintä, joka viittaa takuun rajoituslausekkeeseen; Lisensoituun Aineistoon viittaava URI tai hyperlinkki, mikäli tämä on kohtuullisesti toteutettavissa; merkitä, jos Sinä olet muokannut Lisensoitua Aineistoa, ja säilyttää aiempia muokkauksia koskevat merkinnät; sekä merkitä, että Xxxxxxxxxx Aineisto on lisensoitu tällä Julkisella Lisenssillä, ja sisällyttää tämän Julkisen Xxxxxxxxx teksti taikka tähän Julkiseen Lisenssiin viittaava URI tai hyperlinkki. Sinä voit täyttää kohdan 3(a)(1) mukaiset edellytykset millä tahansa kohtuullisella tavalla riippuen välineestä, keinoista ja yhteydestä, jossa Sinä Jaat Lisensoitua Aineistoa. Voi esimerkiksi olla kohtuullista täyttää vaatimukset tarjoamalla URI tai hyperlinkki resurssiin, josta vaaditut tiedot ilmenevät. Lisenssinantajan näin vaatiessa Xxxxx tu...
Muut oikeudet. 1. Tällä Julkisella Lisenssillä ei lisensoida moraalisia oikeuksia kuten respektioikeutta, eikä myöskään henkilön oikeutta määrätä nimensä, kuvansa tai henkilönsä muun tunnistettavan osan kaupallisesta käytöstä (right of publicity), yksityisyyden suojaa koskevia oikeuksia ja/tai muita sellaisia persoonallisuusoikeuksia; kuitenkin siinä laajuudessa kuin on mahdollista ja tarpeen Sinun Lisensoitujen Oikeuksien käytöllesi, muttei muilta osin, Lisenssinantaja luopuu tällaisista oikeuksistaan ja/tai sitoutuu siihen, että ei esitä tällaisiin oikeuksiin perustuvia väitteitä.
Muut oikeudet. Ylellä on oikeus haastatella tekijöitä ja taiteilijoita sekä käyttää haastatteluja korvauksetta Tilaisuutta käsittelevien ohjelmiensa yhteydessä. Ylellä on oikeus myös käyttää uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan korvauksetta inserttejä Ohjelmasta. Ylellä on oikeus säilyttää Ohjelma ja Tilaisuudesta tallennettu materiaali arkistossaan. Ylellä on sille luovutettuja oikeuksia käyttäessään oikeus valmistaa Ohjelmasta käytön edellyttämiä kappaleita
Muut oikeudet. Mikäli henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn suostumukseen perustuen, rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla tästä meille.
Muut oikeudet. Sopimuspuolet sääntelevät liitteen I mu- kaisesti erityisesti alla mainittuja henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyviä oikeuksia:
Muut oikeudet. Mikäli henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn suostumukseen perustuen, rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla tästä oman alueensa toimivaltaiselle viranomaiselle tämän tietosuojaselosteen kohdan 11 mukaisesti.

Related to Muut oikeudet

  • Perusoikeudet Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluva yhdistymisvapaus on loukkaamaton. Tämä koskee niin työnantajia kuin työntekijöitä. Työntekijöillä on oikeus perustaa ja toimia ammattiyhdistysorganisaatioissa, eikä heitä saa tämän johdosta irtisanoa tai syrjiä työssään. Yritysten henkilöstöllä on oikeus valita edustajia edustamaan heitä yritysten sisällä käsiteltävissä asioissa. Edustajien valintaoikeus sekä heidän oikeutensa ja velvollisuutensa on määritelty laeissa ja tässä sekä muissa sopimuksissa. Yksittäisen työntekijän turvallisuus ja terveys, syrjimättömyys ja tasa-arvoinen kohtelu ovat lähtökohtana sopimusmääräyksille.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vastuunrajoitukset Yhtiö vastaa vain viivästyksestä tai virheestä aiheutuneista välittömistä vahingoista, jollei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan välillisiä vahinkoja. Välillisinä vahinkoina pidetään muun muassa saamatta jäänyttä tuloa tai voittoa taikka informaation katoamista tai viivästymistä niistä johtuvat seuraukset ja Liittyjän mahdollisesti kolmannelle maksamat vahingonkorvaukset mukaan lukien. Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on Liittyjän Yhtiölle tästä sopimuksesta maksama summa.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Korvausoikeuden vanhentuminen Vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden ku- luessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voi- massaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varal- ta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapah- tumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauk- sen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen Tämä Sopimus tulee voimaan kohdassa 5 kuvatulla tavalla ja on Takauksen voimaantulon jälkeen voimassa toistaiseksi. Sopimuksen päättyminen on sidottu Takauksen voimassaoloon, ja Sopimus päättyy Takauksen päättyessä kohdassa 5 kuvatulla tavalla. Takaus voidaan irtisanoa Vuokralaisen toimesta ilmoittamalla siitä Takaamolle kirjallisesti tai Verkkopalvelun kautta. Takauksen irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi lukien irtisanomishetkeä seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä. Irtisanomisen edellytyksenä on, että Takaamolle on viimeistään irtisanomisajan päättymiseen mennessä toimitettu Vuokranantajan kirjallinen tai Verkkopalvelussa tehty ilmoitus, jossa Vuokranantaja vahvistaa, että Takaamon antama Takaus on lopullisesti vapautettu, eikä Vuokranantajalla ole Takaamoa kohtaan mitään vaatimuksia Takauksen perusteella. Mikäli Takaamo ei irtisanomisajan kuluessa saa Vuokranantajalta edellä mainittua ilmoitusta, jatkuu Sopimuksen ja Takauksen voimassaolo niin kuin irtisanomista ei olisi tapahtunutkaan. Osapuolet vapautuvat tämän Sopimuksen mukaisista velvoitteistaan vasta kun Xxxxxx on päättynyt tässä kohdassa ja kohdassa 5 kuvatulla tavalla. Vuokranantaja vastaa siitä Vuokralaiselle aiheutuvasta vahingosta, joka johtuu siitä, ettei Vuokranantaja ole toimittanut Takaamolle Takauksen päättymistä koskevaa ilmoitusta, vaikka Vuokralainen on toimittanut Vuokranantajalle Vuokralaisen ja Vuokranantajan sopiman muun vakuuden Xxxxxxxxx tilalle. Takaamolla on oikeus irtisanoa Xxxxxx päättymään välittömästi, mikäli Vuokralainen on jättänyt maksamatta Vakuutussopimuksessa määritellyn vakuutusmaksun, eikä ole suorittanut vakuutusmaksua 60 vuorokauden kuluessa Takaamon ensimmäisen kirjallisen (tekstiviestitse tai sähköpostitse toimitetun) huomautuksen saatuaan. Takaamolla on lisäksi oikeus irtisanoa Takaus päättymään välittömästi, mikäli Vuokralainen joutuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin, Euroopan unionin jäsenvaltion, Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan tai Amerikan yhdysvaltojen viranomaisten asettamien ja määräämien pakotteiden kohteeksi Sopimuksen tekemisen jälkeen. Takaamon irtisanoessa Takauksen edellä mainituilla perusteilla, Takaamo maksaa vakuutusmäärän mukaisen korvauksen Vuokranantajalle täysimääräisenä, ja maksettu vakuutuskorvaus korvaa Takauksen Vuokrasopimuksen vakuutena. Vuokralainen on Takautumisoikeuden perusteella velvollinen korvaamaan Takaamolle Takaamon Vuokranantajalle maksaman vakuutuskorvauksen täysimääräisesti. Takaamon Vuokranantajalle vakuutuskorvauksena maksama vuokravakuus on ensisijaisesti Vuokrasopimuksen mukaisten Vuokralaisen velvoitteiden vakuutena, ja toissijaisesti niiden velvoitteiden vakuutena, jotka Vuokralainen on Vakuutussopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan Takaamolle. Vuokralaisella on Vuokrasopimuksen päättyessä oikeus saada Vuokrasopimuksen vakuutena olevat varat siltä osin, kuin Vuokranantajalla tai Takaamolla ei ole oikeutta käyttää vakuutta Vuokralaiselta olevien saatavien kattamiseen. Osapuolilla on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään välittömästi, mikäli toinen Osapuoli on olennaisella tavalla rikkonut tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteitaan. Mikäli kuitenkin Sopimusta rikkoneen Osapuolen sopimusrikkomus on sen luonteinen, että sopimusrikkomus sekä sen seuraamukset ovat oikaistavissa, ei toisella Osapuolella ole oikeutta purkaa Sopimusta ilman Sopimusta rikkoneelle Osapuolelle annettavaa kirjallista huomautusta. Jos Sopimusta rikkonut Osapuoli ei ole välittömästi ryhtynyt toimenpiteisiin toimintansa saattamiseksi tämän Sopimuksen mukaiseksi ja oikaissut sopimusrikkomustaan ja sen seuraamuksia viimeistään neljäntoista (14) päivän kuluessa toisen Osapuolen antamasta kirjallisesta huomautuksesta, on toisella Osapuolella oikeus purkaa Sopimus. Sopimuksen purkamisen tulee tapahtua kirjallisesti, ja purkamisilmoituksessa on mainittava ne seikat, joihin purkaminen perustuu. Mikäli Xxxxxxx päättää kokonaan lopettaa vuokratakausten myöntämisen, on Takaamolla oikeus purkaa Vakuutussopimus ja tämä Sopimus päättymään välittömästi ilmoittamalla siitä kirjallisesti Vakuutuksenottajalle ja Vuokranantajalle yhtä (1) kuukautta ennen sopimusten päättämistä. Mikäli Xxxxxxx käyttää tätä oikeuttaan, on Takaamo velvollinen suorittamaan Vuokranantajalle vakuutuskorvauksen täysimääräisenä. Takaamolla ei ole mainitussa tilanteessa Takautumisoikeuden mukaista oikeutta periä maksamaansa vakuutuskorvausta Vuokralaiselta. Vuokralaisella ei ole tässä tilanteessa Vuokrasopimuksen päättyessä oikeutta saada vuokravakuutta Vuokranantajalta, vaan Vuokranantaja on velvollinen palauttamaan Vuokrasopimuksen päätyttyä vuokravakuuden Takaamolle siltä osin, kuin Vuokranantajalla ei ole oikeutta käyttää vakuutta Vakuutuksenottajalta olevien saatavien kattamiseen.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Vakuudet 7.1 Lämmönmyyjällä on oikeus vaatia asiakkaalta kohtuullinen vakuus tai ennakkomaksu lämpösopimukseen perustuvien saataviensa maksamisesta lämpösopimusta tehtäessä ja lämpösopimuksen voimassa ollessa. Lämpösopimuksen voimassa ollessa vakuutta tai ennakkomaksua voidaan vaatia vain, jos asiakas on olennaisesti laiminlyönyt maksuvelvollisuutensa tai jos asiakas on luottotietojen perusteella ilmeisesti kyvytön suoriutumaan lämpösopimukseen perustuvista maksuista.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.