Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 1 - 3 momenteissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston arvosta. Rahaston riskiasemaa seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
Appears in 13 contracts
Samples: Rahaston Säännöt, Rahaston Säännöt, Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten yhteissi- joitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen vaihtoehto- rahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin ar- vopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen tar- koitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten takaisinosto- sopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopape- reista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvo- paperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahas- ton arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla päivittäin vakuusvaateen ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun position del- taluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstänettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 – 120 %.
Appears in 2 contracts
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten yhteissi- joitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen vaihtoehto- rahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin ar- vopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen tar- koitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopape- reista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvo- paperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahas- ton arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla päivittäin vakuusvaateen ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun position del- taluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstänettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 - 120 %.
Appears in 1 contract
Samples: Sijoitusrahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetussa arvopaperikeskuksessa tai ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa taikka, jos selvitys tapahtuu muualla, jos niiden vastapuolena on sijoituspalvelulaissa tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai muu sijoituspalvelun tarjoaja ja niiden ehdot ovat markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen sekä korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla modifioidun duraation ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun osakeposition deltaluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstäsijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 30 - 70 %.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopape- reista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Rahaston riskiasemaa seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstänettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 - 120 %.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten yhteissi- joitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen vaihtoehto- rahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin ar- vopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen tar- koitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten takaisinosto- sopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopape- reista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tu- lee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoil- le tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden arvosta. Rajoi- tus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopa- perit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Rahaston riskiasemaa arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdannaissopimusten yhteen- laskettua riskiä seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla päivittäin vakuusvaateen sekä modifioidun duraation ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun del- taluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo duraatio johdannaispositio mukaan lukien on saatavilla Rahastoyhtiöstäenimmillään 15 vuotta.
Appears in 1 contract
Samples: Sijoitusrahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten yhteissi- joitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen vaihtoehto- rahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin ar- vopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen tar- koitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten takaisinosto- sopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopape- reista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tu- lee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoil- le tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden arvosta. Rajoi- tus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopa- perit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Rahaston riskiasemaa arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdannaissopimusten yhteen- laskettua riskiä seurataan korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla päivittäin vakuusvaateen sekä modifioidun duraation ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun del- taluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo duraatio johdannaispositio mukaan lukien on saatavilla Rahastoyhtiöstäenimmillään yksi (1) vuosi.
Appears in 1 contract
Samples: Sijoitusrahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon muiden niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 13 luvun 6 §:n 72 § 1 - 3 momenteissa ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin Xxxxxxxx sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos sijoitusrajoitukset rajoitukset on ylitetty Rahastoyhtiöstä rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, Rahastoyhtiön rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetussa arvopaperikeskuksessa tai ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa taikka, jos selvitys tapahtuu muualla, jos niiden vastapuolena on sijoituspalvelulaissa tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai muu sijoituspalvelun tarjoaja ja niiden ehdot ovat markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen sekä korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla modifioidun duraation ja muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun osakeposition deltaluvun avulla. Rahastoyhtiö ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstäsijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 30 %.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt