Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 72 § 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos rajoitukset on ylitetty rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvi- tysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markki- noille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen ja position deltaluvun avulla. Rahaston nettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 – 100 %.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten yhteissi- joitusyritysten tai sijoitusrahastolain 72 § 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen vaihtoehto- rahastojen varoja, joihin sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin ar- vopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos rajoitukset on ylitetty rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen tar- koitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten takaisinosto- sopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista arvopape- reista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvi- tysyhteisössä selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä arvo- paperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markki- noille markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston Rahas- ton arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen ja position deltaluvun del- taluvun avulla. Rahaston nettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 – - 100 %.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Rahastoyhtiö saa sijoittaessaan Rahaston varoja huolehtien riskin hajauttamisen periaatteen soveltamisesta poiketa sijoitusrajoituksista enintään kuuden kuukauden ajan Rahaston toiminnan aloittamisesta. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon niiden muiden sijoitusrahastojen, erikoissijoitusrahastojen tai yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 72 § 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin sijoitusrahaston Xxxxxxxx varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos rajoitukset sijoitusrajoitukset on ylitetty rahastoyhtiöstä Rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, rahastoyhtiön Rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Johdannais-, lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa yhteensä enintään 25 % Rahaston arvosta. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvi- tysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markki- noille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen korkosijoitusten osalta modifioitu duraatio -tunnusluvun avulla ja position deltaluvun muiden sijoituskohteiden osalta delta- tunnusluvun avulla. Sijoitusrahastolain säätämin rajoituksin Rahaston nettosijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 – 100 %varoja voidaan sijoittaa sellaisen Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevan yhtiön osakkeisiin tai muihin pääomaosuuksiin, joka sijoittaa varansa pääasiallisesti sellaisiin arvopapereihin, joiden liikkeeseenlaskijan kotipaikka sijaitsee yhtiön kotivaltiossa, mikäli tämä on kysymyksessä olevan valtion lainsäädännön mukaan ainoa tapa sijoittaa sanotussa valtiossa liikkeeseenlaskettuihin arvopapereihin. Rahastoyhtiön tulee ylläpitää luetteloa Rahaston käyttämistä markkinapaikoista. Luettelo on yleisön saatavilla Rahastoyhtiöstä.
Appears in 1 contract
Samples: Rahaston Säännöt
Muut säännökset. Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Sijoitusrajoituksia laskettaessa ei oteta huomioon niiden sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai sijoitusrahastolain 72 § 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja, joihin sijoitusrahaston varoja on sijoitettu. Sijoitusrajoituksia ei tarvitse noudattaa käytettäessä Rahaston varoihin kuuluviin arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin liittyviä merkintäoikeuksia. Jos rajoitukset on ylitetty rahastoyhtiöstä riippumattomista syistä tai merkintäoikeuksien käyttämisen takia, rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahastotoiminnan ensisijaisena tavoitteena tilanteen korjaamista rahasto-osuudenomistajien edun mukaisella tavalla. Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka yhdessä takaisinostosopimusten kanssa vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista arvopape- reista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia edellyttäen, että ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvi- tysyhteisössä selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Jos selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markki- noille markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin. Johdannaissopimusten sekä lainaus- ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 30 % Rahaston arvosta. Johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen sekä korkosijoitusten modifioidun duraation ja position osakeposition deltaluvun avulla. Rahaston nettosijoitusaste korkosijoitusten duraatio johdannaispositio mukaan lukien on enimmillään 15 vuotta. Rahaston sijoitusaste osakemarkkinoilla voi olla 35 0 – 100 30 %.
Appears in 1 contract
Samples: Sijoitusrahaston Säännöt