Myyjän oikeus purkaa sopimus Mallilausekkeet

Myyjän oikeus purkaa sopimus. Mikäli kauppahinnan maksu viivästyy oleellisesti määräajasta Myyjästä riippumattomasta syystä, on Myyjällä oikeus purkaa Sopimus tai se osa Sopimuksesta, jota koskevia tuotteita Ostaja ei ole vielä vastaanottanut. Myyjällä on lisäksi oikeus purkaa Sopimus myös, jos Ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että Ostajan suoritus tulee viivästymään oleellisesti, Ostaja tulee maksukyvyttömäksi tai asetetaan konkurssiin. Myyjä voi purkaa Sopimuksen, jos Ostaja ei myötävaikuta kauppaan sovitulla tai muutoin kohtuuden edellyttämällä tavalla ja Myyjän asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Myyjällä on lisäksi oikeus purkaa Sopimus ilman korvausvelvollisuutta, mikäli tuotteiden tai niiden valmistamiseen käytettävien raaka-aineiden maahantuonti tulee mahdottomaksi tai olennaisesti Myyjän alun perin edellyttämää kalliimmaksi Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai tuontia rajoittavan säännöksen tai muun viranomaistoimen johdosta (esimerkiksi tuontikatot ja rajoitukset tai korotetut tullit).
Myyjän oikeus purkaa sopimus. Mikäli Ostaja ei maksa viivästynyttä kauppahintaa korkoineen välittömästi sen jäl- keen, kun Xxxxx on kirjallisesti huomauttanut maksun laiminlyönnistä, eikä maksun viivästyminen johdu Myyjästä, Myyjällä on oikeus harkintansa mukaan joko purkaa koko kauppa tai siitä toimittamatta oleva osa. Myyjällä on purkuoikeus myös silloin, kun Ostajan ilmoituksen perusteella tai muusta syystä voidaan pätevästi olettaa, että Ostaja ei pysty täyttämään maksuvelvoitettaan, eikä Ostaja ole asettanut hyväk- syttävää vakuutta Myyjän asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Myyjä voi lisäksi purkaa kaupan kokonaan tai osittain, jos Ostaja ei myötävaikuta Myyjän sopimusvelvoitteen täyttämiseen sillä tavalla kuin häneltä kohtuudella voi- daan edellyttää. Myös tapaukset, joissa Ostaja ei nouda tai vastaanota tavaraa sovittuun aikaan oikeuttavat Myyjän purkamaan kaupan valintansa mukaan joko kokonaan tai osittain. Mikäli Myyjä purkaa kaupan kokonaan tai osittain Ostajan sopimusrikkomuksen vuoksi, Ostaja on velvollinen korvaamaan Myyjälle aiheutuneet vahingot, ja mikäli purkaminen johtuu Ostajan maksuvelvollisuuden laiminlyönnistä, Myyjä on oikeu- tettu lisäksi vaatimaan näissä toimitusehdoissa mainitut viivästyskoron ja perimis- kulut.
Myyjän oikeus purkaa sopimus. Mikäli kauppahinnan maksu viivästyy oleellisesti määräajasta Myyjästä riippumattomasta syystä, on Myyjällä oikeus purkaa Sopimus tai se osa Sopimuksesta, jota koskevia tuotteita Ostaja ei ole vielä vastaanottanut. Myyjällä on lisäksi oikeus purkaa Sopimus myös, jos Ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että Ostajan suoritus tulee viivästymään oleellisesti, Ostaja tulee maksukyvyttömäksi tai asetetaan konkurssiin. Myyjä voi purkaa Sopimuksen, jos Ostaja ei myötävaikuta kauppaan sovitulla tai muutoin kohtuuden edellyttämällä tavalla ja Myyjän asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Myyjällä on lisäksi oikeus purkaa Sopimus ilman korvausvelvolli- suutta, mikäli tuotteiden tai niiden valmistamiseen käytettävien raaka-aineiden maahantuonti tulee mahdottomaksi tai olennaisesti Myyjän alun perin edellyttämää kalliimmaksi Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai tuontia rajoittavan säännöksen tai muun viranomaistoimen johdosta (esimerkiksi tuontikatot ja rajoitukset tai korotetut tullit).
Myyjän oikeus purkaa sopimus. Myyjällä on kohtien 4.2 ja 4.3 mukaisissa tilanteissa oikeus asettaa kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa kauppahinta on maksettava Tuotteiden luovuttamista vastaan. Myyjällä on oikeus purkaa Sopimus, mikäli kauppahintaa ei makseta määräajan kuluessa.

Related to Myyjän oikeus purkaa sopimus

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.

  • Oikeuspaikka ja sovellettava laki Mikäli tätä luottosopimusta koskevia erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvot- teluilla, riita-asiat ratkaistaan luotonsaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jollei luotonsaajalla ole kotipaikkakuntaa Suomessa, riita-asiat ratkaistaan luotonantajan kotipaikkakunnan käräjäoikeu- dessa.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot.

  • Työnjohto-oikeus Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.

  • Siirto-oikeus Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokranantajaa kuulematta siirtää vuokraoikeutta toiselle.

  • Sopimuksen purku Xxxxxxx saa purkaa sopimuksen ilman irtisanomisaikaa palveluntuottajan virheen tai viivästyksen vuoksi, jos sopimusrikkomus on olennainen. Esimerkiksi työntekijä ei saavu lainkaan työpaikalle, eikä palveluntuottaja ilmoita tästä asiakkaalle tai järjestä välittömästi korvaavaa apua; työntekijä laiminlyö olennaisesti sovitun avun toteuttamisen; työntekijä esiintyy työpaikalla päihtyneenä, rikkoo turvallisuusmääräyksiä tai tekee palvelua suorittaessaan rikoksen, tai sopimusrikkomukset ovat toistuvia.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio

  • Sopimuksen soveltamisala Tämän sopimuksen piiriin kuuluvat Teknologiateollisuus ry:n suunnittelu- ja konsulttitoimialan jäsenyritysten palveluksessa olevat ylemmät toimihenkilöt. Ylemmän toimihenkilön tehtävissä edellytetään korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulutasoista tiedollista ja taidollista valmiutta. Koulutuksen mukanaan tuoma muodollinen pätevyys tai sen puuttuminen ei kuitenkaan sinänsä ratkaise, kuuluuko henkilö ylempien toimihenkilöiden piiriin tai ei. Kuvaavaa ylemmän toimihenkilön tehtävälle on suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu. Käytännössä yrityksen ylemmän toimihenkilön tehtävä on suunnittelu-, konsultointi- tai asian- tuntijatehtävä taikka esimiestehtävä. Xxxxxxx toimihenkilön toimi on suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehto- sopimuksen soveltamisalan sisältämiä toimia vaativampi. Xxxxxxxxxxxxx kuuluminen tiettyyn henkilöryhmään määräytyy hänen pääasiallisten tehtäviensä mukaisesti. Sopimus ei koske yrityksen tai toimipaikan johtoon kuuluvia ja johtamiseen osallistuvia henkilöitä, ei myöskään näihin verrat- tavia johtoa avustavia asiantuntijoita eikä henkilöitä, jotka edus- tavat työsuhteeseen liittyvissä asioissa yritystä suhteessa ylem- piin toimihenkilöihin ja joilla on oikeus tai valtuutus päättää ylempien toimihenkilöiden työehdoista.

  • Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa päivästä, jolloin kalusto noudetaan tai on ollut sovitusti noudettavissa Vuokralleantajan varastosta tai jolloin se lähetetään Vuokralleottajalle. Vuokra-aika päättyy päivänä, jolloin kalusto palautetaan kaikkine vuokrattuine tarvikkeineen Vuokralleantajalle. Vuokra-aikaan luetaan edellä mainitut nouto- ja palautuspäivät. Minimi vuokra-aika on määritelty kunkin kalustoryhmän osalta erikseen.