Luottamusmiehen oikeus saada tietoja Mallilausekkeet

Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työ- suhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyy- den kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seu- raavat tiedot edustamistaan yhteisön työntekijöistä: 1) Työntekijän suku- ja etunimet. 2) Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä sekä irtisanotuista ja lomautetuis- ta työntekijöistä. Määräaikaisten työsuhteiden osalta ilmoitetaan työsuhteen sovittu kestoaika sekä määräaikaisuuden peruste. Määräaikaisia työsopimuk- sia koskevat tiedot annetaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa. 3) Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuu- luu. 4) Työehtosopimuksen mukaisista palkanosista palkanosakohtainen tilasto pal- kanosien saajien lukumäärästä ja keskimääräisestä palkanosasta. Tiedot an- netaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa, minkä lisäksi tietojen antamisen edellytyksenä on, että annettavien tietojen henkilömäärä on vähin- tään 6. 5) Yhteisön koko- ja osa-aikatyöntekijöiden lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kut- suttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä. 3. Kohdissa 1 ja 3 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuo- dessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yhteisössä toteutetuksi tänä ajankohtana työsuhteessa olevista toimihenki- löistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1 ja 3 mainitut tiedot ainakin neljännesvuosittain. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. 4. Mikäli yhteisössä on edellä 2 §:n perusteella valittu useampia luottamusmiehiä, sovitaan työnantajan ja luottamusmiesten kesken niistä periaatteista, millä tiedot eri luottamusmiesten kesken jaetaan. 5. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lainsäädännön tarkoittamalla luotta- musmiehellä perehtyä hätä- ja sunnuntaityöstä, ylityöstä ja niistä maksetuista ko- rotetusta palkasta laadittuun luetteloon. 6. Luottamusmiehen on pidettävä edellä olevan perusteella tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina.
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Ao. luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat yrityksen työntekijöitä koskevat tiedot: a) työntekijän suku- ja etunimet sekä toimipiste
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä toimihenkilöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annet- tava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat tiedot edustamistaan toimihenkilöistä työsuhteen al- kaessa ja muuttuneista tiedoista neljännesvuosittain: 1) Toimihenkilön nimi. 2) Työsuhteen alkamisaika ja se, onko työsuhde kokoaikainen vai osa-aikainen. 3) Määräaikaisen työsuhteen peruste ja kesto. 4) Palkkaryhmä tai vastaava, johon toimihenkilö tai hänen suoritta- mansa työ kuuluu. 3. Luottamusmiehellä on oikeus saada kaksi kertaa vuodessa tieto koko- ja osa-aikatoimihenkilöiden lukumäärästä. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kutsuttavia tai muuta ti- lapäistä henkilöstöä. 4. Mikäli yhteisössä on edellä 2 §:n perusteella valittu useampia luotta- musmiehiä, sovitaan työnantajan ja luottamusmiesten kesken niistä peri aatteista, millä tiedot eri luottamusmiesten kesken jaetaan. 5. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin työsuojeluvaltuutetulla pereh- tyä hätä ja sunnuntaityöstä, ylityöstä ja niistä maksetuista korotetusta palkasta laadittuun luetteloon. 6. Luottamusmiehen on pidettävä edellä olevan perusteella tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina.
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Liittojen välisen luottamusmiessopimuksen 6 §:n 2. kohdassa tarkoitetut tiedot an- netaan koko yrityksen osalta pääluottamusmiehelle ja toimipaikan osalta toimipaik- kakohtaiselle luottamusmiehelle. 2. Työnantajan on ilmoitettava luottamusmiehelle uusien toimihenkilöiden nimet ja toimipisteet vähintään kahden kuukauden välein
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki eri- mielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Ao. luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla ta- valla seuraavat yrityksen työntekijöitä koskevat tiedot:‌‌‌‌ A. työntekijän suku- ja etunimet sekä toimipiste B. uusien työntekijöiden työsuhteiden alkamispäivä
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuh- teeseen liittyvistä asioista, luottamusmiehelle on annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Ao. luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat yrityksen työntekijöitä koskeva tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet tetuista työntekijöistä. Määräaikaisten työsuhteiden osalta ilmoitetaan työsuhteen sovittu kestoaika.‌ 3. Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 4. Yrityksen koko ja osa aikatyöntekijöiden lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kutsuttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä.
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työ- suhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimieli- syyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Työnantaja antaa luottamusmiehelle kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat yrityksen työntekijöitä koskeva tiedot: Seuraavat tiedot annetaan kerran vuodessa: • Listaus työntekijöistä (suku- ja etunimi, tehtäväryhmä, vaativuustaso, työ- suhteen alkamisaika). • Kunkin tehtäväryhmän ja vaativuustason keskipalkka, jos tehtäväryhmässä ja vaativuustasossa on vähintään viisi henkilöä. Seuraavat tiedot annetaan kaksi kertaa vuodessa: • Yrityksen koko- ja osa-aikatyöntekijöiden lukumäärät. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kutsuttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä. Seuraavat tiedot annetaan neljä kertaa vuodessa: • Nimi, tehtäväryhmä, vaativuustaso ja palvelukseen tuloaika uusista työnte- kijöistä sekä tieto irtisanotuista ja lomautetuista työntekijöistä. Määräai- kaisten työsuhteiden osalta ilmoitetaan työsuhteen sovittu kestoaika.
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä toimihenkilöiden palkasta tai muusta työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle viivytyk- settä annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvit- tämiseen vaikuttavat tiedot.
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Luottamusmiehelle varataan riittävästi aikaa luottamustehtävien hoitamista varten. 2. Työnantajan ja luottamusmiehen välillä sovitaan siitä, annetaanko työstä vapau- tus tilapäisenä vai säännöllisesti toistuvana. Tällöin tulee ottaa huomioon yri- tyksen toiminnalliset edellytykset sekä se, että luottamusmiestehtävät voidaan asianmukaisesti hoitaa. Tarvittaessa hoidetaan työjärjestelyt tätä silmälläpitäen (esim. määräämällä sijainen).
Luottamusmiehen oikeus saada tietoja. 1. Luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla edustamistaan yrityksen työntekijöistä seuraavat tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet ja toimipiste. 2. Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä sekä irtisanotuista, osa-aikaistetuista ja lomautetuista työntekijöistä. Määräaikaisten työsuhteiden osalta ilmoi- tetaan työsuhteen sovittu kestoaika ja peruste. 3. Palkkaryhmä ja palkkaluokka johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 4. Yrityksen koko- ja osa-aikatyöntekijöiden lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kutsuttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä. 5. Jos työnantaja kuuluu yhteistoimintalain soveltamisalaan, tulee luottamusmiehelle lisäksi antaa yhteistoimintalain mukaisesti henkilöstön edustajalle annettavat tiedot. 6. Olennaiset paikallisen sopimisen neuvotteluihin liittyvät tiedot etukäteen riittävän perehtymisen mahdollistamiseksi. Pyydettäessä vastaavat tarvittavat lisätiedot neuvottelujen aikana. Pyydettäessä mahdollisuus kuulla paikallisen sopimusneuvottelun kannalta olennaisia yrityksen palveluksessa olevia asiantuntijoita ja niin sovittaessa muitakin asiantuntijoita.