Määräenemmistöpäätökset Mallilausekkeet

Määräenemmistöpäätökset. Seuraavista Yhtiötä ja/tai Yhtiön toimintaa koskevista asioista päättäminen edellyttää aina (i) että päätöstä kannattaa vähintään 2/3 hallituksen jäsenistä, mikäli asiasta päätetään hallituksessa ja (ii) vähintään 2/3 määräenemmistöä kokouksessa edustetuista osakkeista ja äänistä, mikäli asiasta päätetään yhtiökokouksessa. Määräenemmistövaatimuksen mukaisia päätöksiä ovat tai koskevat: i. yhtiöjärjestyksen muuttaminen; ii. Yhtiön hakeutuminen konkurssiin tai yrityssaneeraukseen; iii. Yhtiön asettaminen selvitystilaan ja purkaminen, lukuun ottamatta tilannetta, jossa Yhtiö osakeyhtiölain säännösten nojalla tulee asettaa selvitystilaan; iv. Yhtiön sulautuminen tai jakautuminen; v. toimitusjohtajan valitseminen ja erottaminen ja toimitusjohtajasopimuksen ehdot; vi. uuden osakkaan ottaminen Yhtiöön; vii. Liiketoimintasuunnitelmaan otettavat vähäistä merkittävämmät muutokset; viii. Edellä tämän sopimuksen kohdassa 3 tarkoitetut rahoituspäätökset ix. Yhtiön suostumus kohdan 6.2 mukaisissa asioissa. Seuraavat yhtiökokouksessa päätettävät asiat edellyttävät määräenemmistön (2/3 kokouksessa edustetuista osakkeista ja äänistä) lisäksi, että vähintään kolme (3) yhtiökokouksessa saapuvilla olevaa osakasta kannattaa päätöstä: i. Yhtiön liiketoiminnan myyminen ja lopettaminen; ii. sellaisten vähäistä merkittävimpien sopimusten solmiminen tai sijoitusten tekeminen, jotka eivät kuulu Yhtiön tavanomaiseen liiketoimintaan; iii. Yhtiön henkilöstöpolitiikan keskeiset periaatteet; iv. merkittävä lainanotto; v. Yhtiön omaisuuden luovuttaminen vakuudeksi.
Määräenemmistöpäätökset. Seuraavista Yhtiötä ja/tai Yhtiön toimintaa koskevista asioista päättäminen edellyttää aina (i) että päätöstä kannattaa vähintään 2/3 hallituksen jäsenistä, mikäli asiasta päätetään hallituksessa ja (ii) vähintään 2/3 määräenemmistöä kokouksessa edustetuista osakkeista ja äänistä, mikäli asiasta päätetään yhtiökokouksessa. Määräenemmistövaatimuksen mukaisia päätöksiä ovat tai koskevat: i. yhtiöjärjestyksen muuttaminen; ii. Yhtiön hakeutuminen konkurssiin tai yrityssaneeraukseen; iii. Yhtiön asettaminen selvitystilaan ja purkaminen, lukuun ottamatta tilannetta, jossa Yhtiö osakeyhtiölain säännösten nojalla tulee asettaa selvitystilaan; iv. Yhtiön sulautuminen tai jakautuminen; v. toimitusjohtajan valitseminen ja erottaminen ja toimitusjohtajasopimuksen ehdot; vi. uuden osakkaan ottaminen Yhtiöön; vii. Liiketoimintasuunnitelmaan otettavat vähäistä merkittävämmät muutokset; viii. Edellä t ämän sopimuksen kohdassa 3 t arkoitetut rahoituspäätökset

Related to Määräenemmistöpäätökset

  • Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkan- maksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työ- suhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun mu- assa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Hyvitys/ lisäveloitus Asiakas voi tehdä laitokselle laskua koskevat huomautukset kirjallisesti tai suullisesti taikka sähköisesti. Huomautuksen tekeminen ei vapauta asiakasta laskun määräai- kaisesta maksamisesta, paitsi jos laskun eräpäivä tai määrä on selvästi virheellinen ilmeisen kirjoitusvirheen johdosta. Jos huomautus osoittautuu aiheelliseksi tai laitos muutoin huomaa laskuttaneensa virheellisesti, laitos hyvittää asiakkaalle tai veloittaa asiakkaalta puuttuvan määrän. Hyvityksestä tai lisäveloituksesta ei makseta korkoa. Laskutus-, mittaus- tai mittarin luentavirheen perusteella laitoksella on oikeus lisäve- loitukseen ja asiakkaalla oikeus hyvitykseen. Laskutus-, mittaus- tai mittarin luentavir- heeseen perustuvia saatavia laitos ja asiakas voivat vaatia enintään kolmen vuoden ajalta. Asiakas voi kuitenkin vaatia laitoksen tekemään laskutus-, mittaus- tai mittarin luenta- virheeseen perustuvia saataviaan virheen koko vaikutusajalta, ei kuitenkaan kym- mentä vuotta pidemmältä ajalta, jos laskutus-, mittaus- ja mittarin luentavirheen syn- tymisajankohta ja sen vaikutus laskutukseen voidaan jälkeenpäin todeta. Hyvitys tai lisäveloitus suoritetaan laskutuksen yhteydessä tai erikseen mittauslaittei- den tarkistukseen, asiakkaan aikaisempiin kulutusmääriin tai muihin tietoihin perustu- van, laitoksen suorittaman arvion nojalla. Lisäveloitukselle tai hyvitykselle ei suoriteta korkoa sen kertymisen ajalta. Lisäveloituksen maksamiselle on asiakkaalle myönnet- tävä kohtuullinen maksuaika. Jollei asiakas myönnetyssä ajassa maksa lisäveloituk- sesta aiheutunutta laskua, voidaan siitä tämän jälkeiseltä ajalta periä korkolain mu- kaista viivästyskorkoa.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Hälytysraha Hälytysrahan suuruus määräytyy kutsun antamisajankohdan perusteella. Se on:

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Vakuutuksen irtisanomista edellyttävät muutokset Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja muissa kuin edellä kohdassa A luetelluissa tapauksissa tai poistaa vakuutuksesta voimakkaasti markkinoi- dun edun, vakuutusyhtiön on irtisanottava vakuutus päättymään vakuutuskauden lopussa. Irtisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.