Oikeudet Mallilausekkeet

Oikeudet. Palveluissa siirtyviin Asiakkaan tai Loppukäyttäjän tietoihin eivät siirry Asiakkaalta tai Loppukäyttäjältä Arena Interactivelle. Arena Interactivella on kuitenkin oikeus käyttää näitä tietoja Palvelujen toteuttamisessa Toimeksiannon ja näiden toimitusehtojen mukaisesti. Arena Interactive omistaa täydet oikeudet tuottamiinsa kirjallisiin ja visuaalisiin aineistoihin kaikilta niiltä osin, mikä ei ole Asiakkaan aineistoa. Edelleen Arena Interactivelle jää täydet oikeudet Asiakkaan aineiston perusteella tuotettuun kirjalliseen ja visuaaliseen aineistoon. Arena Interactive vastaa siitä, ettei sopimuksen kohteena oleva Palvelu loukkaa sovitussa käyttömaassa voimassa olevia tekijän-, patentti- tai muita immateriaalioikeuksia. Arena Interactive sitoutuu omalla kustannuksellaan puolustamaan Asiakasta mahdollisissa oikeudellisissa menettelyissä, mikäli joku väittää Palvelun loukkaavan mainittuja oikeuksiaan, sekä suorittamaan Asiakkaan puolesta mahdollisen loukkauksen johdosta tuomittavat tai sovittavat korvaukset. Arena Interactiven sitoumus on voimassa vain sillä edellytyksellä, että Asiakas ilmoittaa loukkausväitteestä Arena Interactivelle välittömästi saatuaan siitä tiedon ja valtuuttaa Arena Interactiven tai nimeämänsä tahon edustamaan Asiakasta väitteen käsittelyssä ja käyttämään Asiakkaalle kuuluvaa puhevaltaa parhaan harkintansa mukaan, olipa kysymys oikeudenkäynnistä tai sovintomenettelystä, sekä muutenkin myötävaikuttaa kaikin tarvittavin tavoin siihen, että Arena Interactive voi tehokkaasti puolustautua väitteitä vastaan. Edellä mainitun loukkausväitteen johdosta Arena Interactivella on oikeus kustannuksellaan ja Asiakkaalle kohtuutonta haittaa aiheuttamatta joko hankkia Asiakkaalle oikeus käyttää Palvelua, vaihtaa sen väitetysti loukkaava osa toiseen olennaisesti vastaavaan osaan tai muulla tavoin muuttaa Palvelua mahdollisen loukkauksen lakkauttamiseksi, tai mikäli mikään näistä vaihtoehdoista ei voi tapahtua Arena Interactivelle kohtuullisin kustannuksin, edellyttää että Asiakas viipymättä lopettaa Palvelun käyttämisen, missä tapauksessa Arena Interactiven tulee hyvittää Asiakkaalle Palvelusta maksettu käyttökorvaus käyttöaikaa vastaavalla osuudella vähennettynä. Yllä sanottu Arena Interactiven sitoumus ei ole voimassa seuraavissa tapauksissa: Palvelua on käytetty tämän sopimuksen vastaisesti, Palvelua on muutettu muiden kuin Arena Interactiven toimesta, loukkausväite perustuu Xxxxxxxx sellaiseen osaan, joka on tehty Asiakkaan vaatimusten mukaisesti t...
Oikeudet. (1) Omistusoikeus ja immateriaalioikeudet tilaajan aineistoon kuuluvat yksinoikeudella tilaajalle tai kolmannelle osapuolelle.
Oikeudet. Sopimuksen osapuolilla on oikeus mainita toistensa nimiä tai tavaramerkkejä markkinointitarkoituksessa sekä työnsä tai toimintansa esittelyssä. Osapuolet vastaavat siitä, etteivät käytä toistensa nimiä, tavaramerkkejä tai yritystunnuksia liiketoimintaa vahingoittavasti, loukkaavasti tai muuten vastoin yleisesti hyväksyttyjä periaatteita. Tällä sopimuksella ei siirry immateriaalioikeuksia Myyjältä Asiakkaalle tai toisinpäin. Osapuolilla on oikeus solmia vastaavia sopimuksia myös muiden osapuolien kanssa.
Oikeudet. Ellei palvelukohtaisesti muuta sovita, aineettomat oikeudet määräytyvät sovellettavien JIT 2015 -erityisehtojen mukaan. Palveluun mahdollisesti sisältyvä valmisohjelmiston tai ohjelmistokomponentin muuttamaton osa toimitetaan sellaisena kuin se on. Toimitukseen sisältyviin valmisohjelmistoihin sovelletaan aina kyseisen valmisohjelmiston vakioehtoja. Toimittajalla on oikeus hyödyntää palvelussa avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Silloin kun palvelussa hyödynnetään avoimella lisenssillä julkaistua aineistoa, sitoutuvat Sopijapuolet noudattamaan kyseisen lisenssin ehtoja. Toimittaja toimittaa Tilaajalle palveluun sisältyvien valmisohjelmistojen ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttöoikeusehdot Tilaajan pyynnöstä, ilman aiheetonta viivytystä. Tilaaja kantaa itsenäisesti vastuun Palveluun tallentamansa tai Palvelun kautta välittämänsä sisällön osalta soveltuvien lain ja määräysten mukaisuudesta sekä tämän Sopimuksen ja siinä esitettyjen palvelukohtaisten ehtojen mukaisuudesta. Sisältö tarkoittaa Tilaajan tai Tilaajan valtuuttaman tahon dataa, ohjelmistoja, virtuaalipalvelimia, järjestelmiä tai prosesseja, jotka käyttävät tai ovat vuorovaikutuksessa Toimittajan palvelun kanssa. 12LUOTTAMUKSELLISUUS, HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY, TIETOTURVA JA VIESTINTÄ Sen lisäksi mitä JIT 2015 - Yleiset ehdot kohdissa 17 ja 18 on sovittu, Sopijapuolet ovat sopineet tämän Sopimuksen liitteenä 5 olevan Turvallisuussopimuksen ehdoista. Sopijapuolet toteavat, että mikäli toteutettava Palvelu käsittää henkilötietojen käsittelyä Toimittajana toimivan Sopijapuolen toimesta Tilaajana toimivan Sopijapuolen puolesta ja lukuun, on se otettava huomioon jo siinä vaiheessa, kun Xxxxxxx toimittaa tarjouspyynnön Toimittajalle. Sopiakseen henkilötietojen käsittelystä sen lisäksi mitä JIT 2015 – Yleiset ehdot kohdassa 18 on sovittu, Sopijapuolet sitoutuvat tämän Sopimuksen liitteen 1 mukaisiin henkilötietojen käsittelyn ehtoihin. Tarvittaessa tätä Sopimusta ja henkilötietojen käsittelyä koskevat liitettä 1 tarkemmat ehdot ja ohjeet sekä mm. henkilötietojen käsittelyn kohde, luonne ja tarkoitus sekä henkilötietojen tyypit ja rekisteröityjen ryhmät kuvataan kyseistä Palvelua koskevassa palvelutilauksessa, palvelukuvauksessa, mahdollisessa lisäsopimuksessa tai muussa Tilaajan ohjeistuksessa.
Oikeudet. Sähköisen kurssi-ilmoittautumisen kaikki oikeudet ovat yleisillä kulttuuripalveluilla tai muilla palvelun sisällöntuottajilla tai lisenssinhaltijoilla. Yleisillä kulttuuripalveluilla on oikeus lopettaa sähköinen kurssi-ilmoittautuminen milloin tahansa. Tästä ilmoitetaan yleisten kulttuuripalveluiden alaisten kulttuurikeskusten omilla verkkosivuilla sekä osoitteessa xxxxx://xxx.xxx.xx/xxxxxxxxxx-xx-xxxxx-xxxx-xxxxxxxx/xx/ hyvissä ajoin ennen palvelun tuottamisen lopettamista. Yleisten kulttuuripalveluiden kurssi-ilmoittautumiseen tarkoitetun asiointipalvelun tuottamisesta vastaa Innofactor Oy.
Oikeudet. Teoksen tekijänoikeudet EIVÄT SIIRRY Käyttöoikeudensaajalle. Käyttöoikeudensaaja saa YKSINOMAISEN/EI YKSINOMAISEN Käyttöoikeuden Kohteeseen Sopimuksen kohdassa KOHDAN NUMERO määriteltyyn käyttötarkoitukseen Käyttöoikeuden AJALLE XX.XX.XXXX – XX.XX.XXXX. Mahdollisesta Käyttöoikeuden jatkamisesta tämän määräajan jälkeen on neuvoteltava ja sovittava kirjallisesti erikseen. Käyttöoikeudensaaja EI SAA luovuttaa Käyttöoikeutta kolmannelle osapuolelle. Käyttöoikeus EI SISÄLLÄ oikeutta muokata Käyttöoikeuden Kohdetta. Sopimus EI SIIRRÄ graafisia oikeuksia Käyttöoikeudensaajalle. Käyttöoikeudensaajalle ei näin ollen siirry oikeutta nuottien ja/tai sanoitusten painattamiseen tai muuhun visuaaliseen esittämiseen. Tekijätiedot tulee aina ilmoittaa tekijänoikeuslain mukaisesti sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.
Oikeudet. (1) Sopimuksen mukainen omistusoikeus ja vaaranvastuu laitteesta siirtyvät tilaajalle silloin, kun laite on toimitettu tilaajalle.
Oikeudet. (1) Toimeksiannon lopputuloksena syntyvien asiakirjojen ja muiden tulosten tekijän- ja immateriaalioikeudet kuuluvat toimittajalle, jollei toisin ole sovittu. Toimittajan tekijänoikeuden, muun immateriaalioikeuden ja liikesalaisuuden rajoittamatta tilaajalla on peruuttamaton, rojaltivapaa, alueellisesti rajoittamaton ja muutoinkin vapaa käyttö-, kopiointi-, muokkaus- ja levitysoikeus asiakirjoihin ja muihin tuloksiin muokkaamattomana ja muokattuna rajoittamattoman ajan. Tilaajan oikeus kattaa kaikki käyttötarkoitukset sekä nyt tunnetut että mahdollisesti tulevaisuudessa syntyvät uudet käyttötarkoitukset. Tilaajalla on myös oikeus luovuttaa tämä oikeus, tai sitä suppeampi oikeus, edelleen.
Oikeudet. Teoksen tekijänoikeudet EIVÄT SIIRRY Tilaajalle. Tilaaja saa Tilaukseen Sopimuksen kohdassa KOHDAN NUMERO määriteltyyn käyttötarkoitukseen käyttöoikeuden AJALLE XX.XX.XXXX – XX.XX.XXXX. Tilauksen käytöstä tämän määräajan jälkeen on sovittava kirjallisesti erikseen. Tilaaja EI SAA luovuttaa käyttöoikeutta kolmannelle osapuolelle. Tilaaja EI SAA käyttää Tilauksen osia vapaasti. Tilaaja EI SAA muokata Tilausta. Sopimus EI SIIRRÄ Xxxxxxx graafisia oikeuksia Tilaajalle. Tilaajalle ei näin ollen siirry oikeutta Teoksen nuottien ja/tai sanoitusten painattamiseen tai muuhun visuaaliseen esittämiseen. Tekijätiedot tulee aina ilmoittaa tekijänoikeuslain mukaisesti sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.
Oikeudet. Exam-palvelun ja Exam-sovelluksen dokumentaatio ja kulloinenkin lähdekoodi ovat kaikkien konsortion sopimusosapuolten omistamia ja käytettävissä niiden omassa toiminnassa. Sopimusosapuolet voivat muokata ja kehittää koodia sillä edellytyksellä, että lopputulokset palautetaan yhteiseen sovelluskoodin säilytyspaikkaan samoilla ehdoilla. Kaikki uudet konsortion sopimusosapuolet saavat samat oikeudet liittymällä sopimukseen kohdassa 11 esitetyllä tavalla. Sopimusosapuolen omistama tietosisältö kuten tenttikysymykset ja vastaukset eivät sisälly em. dokumentaatioon. Exam-sovelluksen kehitystyön tuloksena syntyvät uudet versiot ovat sopimusosapuolten asennettavissa. Vähintään kahdeksantoista (18) kuukauden vanha Exam-sovelluksen lähdekoodi ja asennuspaketti ovat avoimia ja siten kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa sillä edellytyksellä, että kehitystyön lopputulokset palautetaan yhteiseen säilytyspaikkaan samoilla ehdoilla. Exam-järjestelmän dokumentaatio ja lähdekoodi vapautetaan kaikkien hyödynnettäväksi ja open source -periaatteella kehitettäväksi vuoden 2017 kuluessa.