Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat Mallilausekkeet

Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat. Vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu omaisuudelle sen anastamisesta silloin, kun vakuutushuoneistoon on tunkeuduttu – rakenteita tai lukkoja rikkoen – avaimella, joka on saatu haltuun ryöstön tai murtautumisen yhteydessä. Vakuutuksesta korvataan myös – irtaimiston anastamisesta aiheutunut vahinko, joka on tehty käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkausta – irtaimiston anastamisesta aiheutunut vahinko, kun anastus on tehty murtamalla omaisuuden kiinnitys tai lukitus, esimerkiksi teräsketju tai sen lukko – omaisuuden tahallinen vahingonteko. Ulkona olevan omaisuu- den vahingonteko korvataan kuitenkin vain, kun kyse on omai- suudesta, joka on suunniteltu ja valmistettu säilytettäväksi ulkona. – vahinko, joka on aiheutettu tuntemattomaksi jääneellä ajoneu- volla. Korvauksen edellytyksenä on, että vahinko pystytään yksilöimään yksittäiseksi ja äkilliseksi tapahtumaksi, tapahtumasta on tehty rikosilmoitus poliisille ja vakuutuksenottaja on tarvittaessa valmis todistamaan korvausvaatimukseen liittyvän omaisuusluettelon oikeaksi tuomioistuimessa.
Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat. Vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu omai- suudelle sen anastamisesta silloin, kun vakuutushuoneis- toon on tunkeuduttu Vakuutuksesta korvataan myös lukitus, esimerkiksi teräsketju tai sen lukko Korvauksen edellytyksenä on, että vahinko pystytään yksilöimään yksittäiseksi ja äkilliseksi tapahtumaksi, ta- pahtumasta on tehty rikosilmoitus poliisille ja vakuu- tuksenottaja on tarvittaessa valmis todistamaan kor- vausvaatimukseen liittyvän omaisuusluettelon oikeaksi tuomioistuimessa. Vakuutuksesta ei korvata omalla konevoimalla kulkevan moottorityökoneen anastamisesta aiheutunutta vahinkoa, jos vakuutuksenottaja taikka poliisi- tai tulliviranomainen on saanut tiedon omaisuuden löytymisestä 30 päivän kuluessa siitä, kun anastamisesta oli ilmoitettu vakuutuksenantajalle ja poliisille. Tällöin vakuutuksesta kuitenkin korvataan löytyneen moottorityökoneen noutamisesta tai kotipaikkakunnalle palauttamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, enintään 5 000 euroa ja koneelle anastuksesta aiheutuneet vauriot.
Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat. Vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu omai- suudelle sen anastamisesta silloin, kun vakuutushuoneis- toon on tunkeuduttu Vakuutuksesta korvataan myös lukitus, esimerkiksi teräsketju tai sen lukko Korvauksen edellytyksenä on, että vahinko pystytään yksilöimään yksittäiseksi ja äkilliseksi tapahtumaksi, ta- pahtumasta on tehty rikosilmoitus poliisille ja vakuu- tuksenottaja on tarvittaessa valmis todistamaan kor- vausvaatimukseen liittyvän omaisuusluettelon oikeaksi tuomioistuimessa.
Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat. Vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu omaisuudelle sen anastamisesta silloin, kun vakuutushuoneistoon on tunkeuduttu • rakenteita tai lukkoja rikkoen • avaimella, joka on saatu haltuun ryöstön tai murtautumisen yhteydessä. Vakuutuksesta korvataan myös • irtaimiston anastamisesta aiheutunut vahinko, joka on tehty käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkausta • irtaimiston anastamisesta aiheutunut vahinko, kun anastus on tehty murtamalla omaisuuden kiinnitys tai lukitus, esimerkiksi teräsketju tai sen lukko • omaisuuden tahallinen vahingonteko. Ulkona olevan omaisuu- den vahingonteko korvataan kuitenkin vain, kun kyse on omai- suudesta, joka on suunniteltu ja valmistettu säilytettäväksi ulkona. Vahingontekona korvataan myös tuntemattoman ajo- neuvon aiheuttama omaisuuden vahingoittaminen. Korvauksen edellytyksenä on, että vahinko pystytään yksilöimään yksittäiseksi ja äkilliseksi tapahtumaksi, tapahtumasta on tehty rikosilmoitus poliisille ja vakuutuksenottaja on tarvittaessa valmis todistamaan korvausvaatimukseen liittyvän omaisuusluettelon oikeaksi tuomioistuimessa. Vakuutuksesta ei korvata omalla konevoimalla kulkevan moottori- työkoneen anastamisesta aiheutunutta vahinkoa, jos vakuutuksen- ottaja taikka poliisi- tai tulliviranomainen on saanut tiedon omai- suuden löytymisestä 30 päivän kuluessa siitä, kun anastamisesta oli ilmoitettu vakuutuksenantajalle ja poliisille. Tällöin vakuutukses- ta kuitenkin korvataan löytyneen moottorityökoneen noutamisesta tai kotipaikkakunnalle palauttamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, enintään 5 000 euroa ja koneelle anastuksesta aiheutuneet vauriot.

Related to Omaisuusrikosvakuutus Korvattavat vakuutustapahtumat

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Muu vastuuvakuutus Vakuutus ei korvaa vahinkoa siltä osin kuin se korvataan vakuutuksenottajan muusta voimassa olleesta vastuuvakuutuksesta

  • Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.