Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yliopistolle perusrahoitusta yliopistolaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi yliopistolain (558/2009) 49§:n, yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (770/2009) 5, 6 ja 7 §:n ja yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (331/2016) perusteella yhteensä 147 806 000 euroa momentilta 29.40.50 seuraavasti: a) Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 135 067 000 euroa. Yliopiston valtakunnallisina tehtävinä on otettu huomioon ortodoksinen teologia, karjalan kielen tutkimus ja opetus sekä harjoittelukoulu. Perusrahoitukseen sisältyy vuosittain yhteensä 7 866 000 euroa (rahoitustaso vuonna 2017) kauden 2017-2020 valtakunnallisten tehtävien perusteella. Strategiarahoitusta kohdennetaan yliopiston strategian mukaiseen toimintaan 17 000 000 euroa vuonna 2017, 16 600 000 euroa vuonna 2018, 13 900 000 euroa vuonna 2019 ja 13 400 000 euroa vuonna 2020 ottaen huomioon yliopiston strategia ja sopimuksessa nimetyt strategisen kehittämisen toimenpiteet. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - Ammattikorkeakouluyhteistyön tiivistäminen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi - Kasvatustieteellisen alan laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen - Oppimisympäristöjen kehittäminen ja opettajien pedagogisten valmiuksien lisääminen - Tutkimusprofiilin ja tieteidenvälisyyden vahvistaminen - Opetus- ja tutkimusaineistojen laaja avoimuus - Hammaslääketieteen koulutuksen laajentaminen kaudella 2010-2012 ja lääketieteellisen koulutuksen laajentaminen kaudella 2013-2016 - Koulutuksen uudelleen järjestäminen ml. lastentarhaopettajakoulutuksen laajentaminen b) Yliopiston valtionrahoitukseen sisältyy vuonna 2017 lisäksi 2 771 000 euroa yliopistolain (558/2009) mukaista rahoitusta laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoituksen ulkopuolella. Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä yliopistojen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus yliopistoille aiheutuneista kustannuksista yhteensä 9 968 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.
Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa, että vuokra-alueen maaperä on pilaantunut aiemmin harjoitetun toiminnan ja vanhojen täyttöjen vuoksi. Vuokra-alueen pilaantunut maaperä kunnostetaan rakentamisen yhteydessä ympäristönsuojeluyksikön 29.6.2017 antaman 26 § ilmoituspäätöksen mukaisesti. Vuokralainen vastaa puhdistamiseen liittyvistä maanrakennustoimenpiteistä, kuten kaivusta ja kuljetuksesta, ympäristönsuojeluyksikön päätöksen ja maaomaisuusyksikön ohjeiden mukaisesti. Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle maaperän puhdistamisesta aiheutuneet tavanomaisiin maanrakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kulut. Maaomaisuusyksikkö vastaa puhdistamisen suunnittelusta, tutkimuksista ja valvonnasta. Selvyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta- ainepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Ylimääräisiä kustannuksia määriteltäessä vertailukustannuksina pidetään pilaantumattomien maiden osalta niiden kuljettamista 20 kilometrin etäisyydelle kohteesta. Ylimääräisinä kustannuksina ei pidetä maaperän puhdistamisesta aiheutuvaa töiden hidastumista. Vuokralainen on velvollinen ilmoittamaan maaomaisuusyksikköön (puh. 09-310 36414) rakentamisen aloitusajankohdan viimeistään kaksi viikkoa ennen töiden aloittamista ja sopimaan em. asioista. Edellä mainitut kustannukset voidaan korvata vain, jos korvausperusteista ja korvattavista toimenpiteistä on sovittu ennen niiden toteuttamista. Vuokranantaja ei vastaa viivästyksestä johtuvista vahingoista, joita vuokralaisen hankkeelle saattaa aiheutua vuokra-alueen maaperän puhdistamisesta. Vuokranantajan vastuu pilaantuneesta maaperästä ja velvollisuus maaperän puhdistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen on voimassa siihen asti, kunnes vuokra-alueelle rakennettavat rakennukset on asemakaavan muutoksen nro 12270 ja tontin luovutussopimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viranomaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi. Tämän jälkeen vuokralainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralaisen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuhteen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheuttajasta. Mikäli tontille jää rakentamisen jälkeen pilaantuneita maita, vuokralaisen tulee tehdä pilaantumisesta merkintä rakennuksen huoltokirjaan.
HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.
Käyttötarkoitus Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 3 luvun tar- koittamalla tavalla asumiseen siten, kuin käyttötarkoituksesta on kaavassa määrätty. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänellä on kaikki raken- nushankkeen toteuttamiseen tarvittavat viranomaisluvat, ja että hän noudat- taa lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.
Sopimuksen kohde ja tarkoitus Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia ELY-keskuksen järjestämien joukkoliikennepalvelu- jen suunnittelu-, järjestämis- ja rahoitusvastuista sekä yhteistyön periaatteista kunnan järjes- tämien joukkoliikennepalvelujen ja markkinaehtoisen liikenteen kanssa. Tällä sopimuksella ei kuitenkaan muuteta liikennepalvelulain (320/2017) ja muun lainsäädännön mukaista sopija- puolten välistä perusvastuunjakoa. Tässä sopimuksessa sovitaan: • joukkoliikenteen suunnittelun ja seurannan yhteistyöstä, periaatteista ja menettely- tavoista • kunnan ja ELY-keskuksen järjestämien joukkoliikennepalvelujen yhteensovittami- sesta • kunnan osallistumisesta kuntalaisiaan palvelevan ELY-keskuksen järjestämien joukko- liikennepalvelujen kustannuksiin • alueella käytettävästä joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmästä • matkustajapalveluiden järjestämisestä ja aikatauluinformaatiosta • joukkoliikenteen rahoitus-, kustannus- ja suoritetietojen toimittamisesta valtakun- nallisiin rekistereihin (esim. JUKU- ja KUKU-järjestelmä). Tämä sopimus koskee EU:n palvelusopimusasetuksen (EY-1370/2007, jäljempänä PSA) mukai- sesti järjestettyä ELY-keskuksen toimivaltaan kuuluvaa kunnan alueelle suuntautuvaa liiken- nettä. Sopimuksen kohteena oleva liikenne kuvataan tarkemmin rahoitussuunnitelmassa (liite 1). ELY-keskuksen joukkoliikennepalveluja järjestetään sekä käyttöoikeussopimusten että bruttokorvaukseen perustuvien hankintasopimusten nojalla.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 17.08.2020 - 31.12.2023
Tarkoitus Tämän suojeluohjeen tarkoituksena on vähentää vuotova- hinkoja, ohjeita noudattamalla voidaan ehkäistä vahinkojen syntymistä ja pienentää vahinkomääriä.
Tietoa Euroopan unionin rahastoista Hankinta liittyy Euroopan unionin varoin rahoitettavaan hankkeeseen ja/tai ohjelmaan