Organisointituki Mallilausekkeet

Organisointituki. (a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Osallistujien avustajia/tukihenkilöitä liikkuvuustoimintojen aikana ja valmistelutapaamisiin osallistuvia henkilöitä ei katsota liikkuvuustoimintojen osallistujiksi eikä heitä oteta huomioon organisointitukea laskettaessa. (a) Korvausperuste: Tuen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut toimintoon. (b) Tositteet: Todiste osallistumisesta toimintoon vastaanottavan organisaation allekirjoittamana ilmoituksena, jossa esitetään osallistujan nimi, toiminnon tarkoitus sekä sen alkamis- ja päättymispäivä.
Organisointituki. (a) Avustuksen määrän laskeminen: Avustuksen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Tukihenkilöitä ja valmisteleviin vierailuihin osallistuvia henkilöitä ei katsota liikkuvuustoimintojen osallistujiksi eikä heitä oteta huomioon organisointitukea laskettaessa. (b) Korvausperuste: Avustuksen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut toimintoon. (c) Tositteet: − Yksilötoiminta: Todiste osallistumisesta toimintoon yhden tai useamman sellaisen asiakirjan muodossa, jossa esitetään osallistujan nimi, oppimistulokset sekä toiminnon alkamis- ja päättymispäivä. Jos tukihenkilöt ovat tukeneet osallistujaa toiminnon aikana, heidän nimensä ja oleskelun kesto on myös ilmoitettava. Tositteiden on oltava vastaanottavan organisaation ja osallistujan allekirjoittamat. − Ryhmätoiminta: Todiste osallistumisesta toimintoon osallistujaluettelon (mukaan luettuna tukihenkilöt) ja toteutetun opinto-ohjelman muodossa (mukaan luettuna toiminta-aikataulu, käytetyt menetelmät, saavutetut oppimistulokset sekä toiminnon alkamis- ja päättymispäivä). Tositteiden on oltava lähettävän ja vastaanottavan organisaation allekirjoittamat.
Organisointituki. (a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Organisointituessa huomioon otettavaan henkilöiden kokonaismäärään eivät sisälly osallistujien avustajat/tukihenkilöt liikkuvuusjaksolla ulkomailla eivätkä ErasmusPro valmistelutapaamiseen osallistuvat henkilöt. (b) Korvausperuste: tuen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut liikkuvuustoimintoon ulkomailla. (c) Tositteet: todiste osallistumisesta liikkuvuustoimintoon ulkomailla, kuten edellä yksilötukea koskevassa kohdassa on määritelty.
Organisointituki a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Osallistujien avustajia/tukihenkilöitä liikkuvuustoimintojen aikana ei katsota liikkuvuustoimintojen osallistujiksi eikä heitä oteta huomioon organisointitukea laskettaessa. b) Korvausperuste: Tuen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut liikkuvuusjaksoon ulkomailla. c) Tositteet: todiste osallistumisesta liikkuvuustoimintoon ulkomailla, kuten edellä yksilötukea koskevassa kohdassa on määritelty d) Raportointi: – Edunsaajan on raportoitava Mobility Tool+ -työkalussa kaikista hankkeen alaisista liikkuvuustoiminnoista. – Toimintoihin osallistuvien on raportoitava toiminnoista vastaamalla verkkokyselyyn, jossa annetaan palautetta, kuten tosiasiallisia ja laadullisia tietoja toimintajaksosta sekä sen valmistelusta ja seurannasta.
Organisointituki. (a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla päivien määrä osallistujaa kohden kyseiseen vastaanottavaan maahan sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla päiväkohtaisella yksikkökorvauksella. Organisointituen laskentaan voidaan tarvittaessa lisätä yksi matkapäivä ennen toimintoa ja yksi matkapäivä toiminnon jälkeen. Jos hankkeen koordinaattori on alueellinen tai valtakunnallinen julkisyhteisö, maakuntaliitto, eurooppalainen alueellisen yhteistyön yhtymä tai yritysten yhteiskuntavastuun alalla toimiva voittoa tavoitteleva elin, liitteessä IV määriteltyjä yksikkökorvaukseen perustuvia tukia pienennetään 50 prosenttia. (b) Korvausperuste: tuen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut liikkuvuustoimintoon ulkomailla. (c) Tositteet: Todiste osallistumisesta toimintoon ulkomailla osallistujan ja vastaanottavan organisaation allekirjoittamana ilmoituksena, jossa esitetään ulkomailla tapahtuneen toiminnon paikka sekä sen alkamis- ja päättymispäivä ja osallistujan nimi.] (d) Raportointi: • Edunsaajan on raportoitava Mobility Tool+ -työkalussa kaikista hankkeen alaisista liikkuvuustoiminnoista. • Toimintoihin osallistuvien on raportoitava toiminnoista vastaamalla verkkokyselyyn, jossa annetaan palautetta, kuten tosiasiallisia ja laadullisia tietoja ulkomailla vietetystä jaksosta sekä sen valmistelusta ja seurannasta.
Organisointituki. (a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla päivien määrä osallistujaa kohden kyseiseen vastaanottavaan maahan sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla päiväkohtaisella yksikkökorvauksella. Organisointituen laskentaan voidaan tarvittaessa lisätä yksi matkapäivä ennen toimintoa ja yksi matkapäivä toiminnon jälkeen. Jos hankkeen koordinaattori on alueellinen tai valtakunnallinen julkisyhteisö, maakuntaliitto, eurooppalainen alueellisen yhteistyön yhtymä tai yritysten yhteiskuntavastuun alalla toimiva voittoa tavoitteleva elin, liitteessä IV määriteltyjä yksikkökorvaukseen perustuvia tukia pienennetään 50 prosenttia. (a) Korvausperuste: tuen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut liikkuvuustoimintoon ulkomailla.
Organisointituki. Avustuksen määrän laskeminen: Avustuksen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Tukihenkilöitä ja valmisteleviin vierailuihin osallistuvia henkilöitä ei katsota liikkuvuustoimintojen osallistujiksi eikä heitä oteta huomioon organisointitukea laskettaessa. Korvausperuste: Avustuksen saamisen ehtona on, että osallistuja on tosiasiallisesti osallistunut toimintoon. Tositteet: Yksilötoiminta: Todiste osallistumisesta toimintoon yhden tai useamman sellaisen asiakirjan muodossa, jossa esitetään osallistujan nimi, oppimistulokset sekä toiminnon alkamis- ja päättymispäivä. Jos tukihenkilöt ovat tukeneet osallistujaa toiminnon aikana, heidän nimensä ja oleskelun kesto on myös ilmoitettava. Tositteiden on oltava vastaanottavan organisaation ja osallistujan allekirjoittamat.
Organisointituki. (a) Tuen määrän laskeminen: Tuen määrä lasketaan kertomalla liikkuvuustoimintojen osallistujien kokonaismäärä sopimuksen liitteen IV mukaisesti sovellettavalla yksikkökorvauksella. Osallistujien avustajia/tukihenkilöitä liikkuvuustoimintojen aikana ei katsota liikkuvuustoimintojen osallistujiksi eikä heitä oteta huomioon organisointitukea laskettaessa.

Related to Organisointituki

  • Organisaatio- yms. muutokset Työpaikan toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentuessa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan yhteistoimintaorganisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan työpaikan muuttunutta kokoa ja rakennetta.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Lomautuksen peruuttaminen Mikäli työnantajalle lomautusilmoitusaikana ilmaantuu uutta työtä, voidaan lomautuksen peruuttaminen ilmoittaa ennen lomautuksen alkamista. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautusilmoituksiin.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Valitukset Palvelujamme koskevista sinun ja PayPalin välisistä valituksista ilmoittaminen Jos et ole tyytyväinen valitusprosessin tulokseen PAYPALIN KÄYTTÄJÄSOPIMUS

  • Ilmoitukset Valituista luottamusmiehistä, varamiehen toimimisesta pääluottamusmiehen sijaisena, työsuojeluvaltuutetun tai työsuojeluasiamiehen toimimisesta luottamusmiestehtävissä tai luottamusmiesten toimimisesta työsuojelutehtävissä on ammattiosaston tai vastaavan ilmoitettava kirjallisesti työnantajalle. Varamiehen toimimisesta työsuojeluvaltuutetun sijaisena on työsuojeluvaltuutetun ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Työnantaja ilmoittaa luottamushenkilöille, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja heidän kanssaan.

  • Työehtosopimuksen allekirjoittaminen Todettiin, että liittojen välillä on tänään allekirjoitettu neuvottelu- tuloksen 13.1.2022 mukainen työehtosopimus. Nyt allekirjoitettu työehtosopimus tulee voimaan 21.1.2022 alkaen. Sopimuksen sisältöä koskevat muutokset tulevat voimaan 21.1.2022 alkaen, ellei asianomaisessa sopimuskohdassa ole voi- maantulon osalta muusta sovittu.