Common use of Osapuolten velvollisuudet Clause in Contracts

Osapuolten velvollisuudet. a) Agilent toimittaa tukipalvelut asiantuntevalla ja ammattitaitoisella tavalla. Agilent ryhtyy kohtuullisiin toimiin toimittaakseen Tuen tarjouksen tai soveltuvan Tukipalveluliitteen mukaisesti ja voi valita päteviä ja hyvämaineisia alihankkijoita suorittamaan tukipalveluita. b) Tuote täytyy olla päivitetty Agilentin määrittelemään versioon. Tuotteen liittäminen sopimukseen voi lisäksi edellyttää, että Agilent varmistuu siitä, että Tuote on hyvässä toimintakunnossa. Asiakas vastaa kyseisestä varmistuksesta mahdollisesti aiheutuvista kuluista. c) Tuotteen uudelleensijoittaminen voi vaikuttaa Tuen hintaan ja toimitusaikaan ja uuteen paikkaan siirretylle Tuotteelle tarjottava Tuki riippuu siirtopaikassa tarjolla olevista Tukivaihtoehdoista. d) Asiakas on velvollinen poistamaan sellaiset tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, jotta Agilent voi suorittaa tukipalvelun Tukeen oikeutetuille Xxxxxxxxxx. Mikäli Tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, aiheuttavat lisätyötä, laskutetaan niistä aiheutuneet mahdolliset lisäkulut. e) Tukisopimukset eivät kata vahinkoa, vikaa tai virhetoimintaa, jonka syynä ovat: muut kuin Agilent- tietovälineet, tarvikkeet tai muut tuotteet; sijaintipaikan olosuhteet, jotka eivät ole Agilentin ohjeistuksen mukaiset; tai laiminlyönti, virheellinen käyttö, tulipalo tai vesivahinko, häiriö sähkönjakelussa, Asiakkaan suorittama kuljetus, muun kuin Agilentin tai sen alihankkijan suorittama työ tai muutos, tai muu syy, johon Agilent ei voi kohtuudella vaikuttaa. f) Asiakkaan vastuulla on ylläpitää Tuotteesta riippumatonta menetelmää hävinneiden tai muuttuneiden tiedostojen, tietojen tai ohjelmien palauttamiseksi ennalleen ja Asiakkaan edustajan tulee olla paikalla, kun Agilent toimittaa Tukipalvelua Asiakkaan tiloissa. Asiakkaan tulee ilmoittaa Agilentille, mikäli Tuote on käytössä sellaisessa ympäristössä, josta saattaa aiheutua Agilentin työntekijöille tai alihankkijoille hengenvaaraa tai muunlaista haittaa terveydelle. Agilent voi vaatia Asiakkaan ylläpitävän tällaista Tuotetta Agilentin valvonnassa.

Appears in 2 contracts

Samples: Service Agreement, Service Agreement

Osapuolten velvollisuudet. a) Agilent toimittaa tukipalvelut asiantuntevalla ja ammattitaitoisella tavalla. Agilent ryhtyy kohtuullisiin toimiin toimittaakseen Tuen tarjouksen tai soveltuvan Tukipalveluliitteen mukaisesti ja voi valita päteviä ja hyvämaineisia alihankkijoita suorittamaan tukipalveluita. b) Tuote täytyy olla päivitetty Agilentin määrittelemään versioon. Tuotteen liittäminen sopimukseen voi lisäksi edellyttää, että Agilent varmistuu 3.1 Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, että Tuote sen järjestämässä sopimusliikenteessä (mukaan lukien brutto- ja käyttöoikeussopimusliikenne) on hyvässä toimintakunnossatekniset edellytykset hyväksyä Matkahuollon uudet tunnistepohjaiset matkakortit. Asiakas vastaa kyseisestä varmistuksesta mahdollisesti aiheutuvista kuluistaSopimusmuutos sitoo Liikenteenharjoittajaa vasta, kun Sopimusmuutosta koskeva Liikenteenharjoittajan päätös on saanut lainvoiman. c) Tuotteen uudelleensijoittaminen voi vaikuttaa Tuen hintaan ja toimitusaikaan ja uuteen paikkaan siirretylle Tuotteelle tarjottava Tuki riippuu siirtopaikassa tarjolla olevista Tukivaihtoehdoista3.2 Matkahuolto luopuu matkustuksen palvelupalkkioista 1.8.2021-31.1.2022 väliseltä ajalta kun Liikenteenharjoittaja hyväksyy Matkahuollon uudet valtakunnalliset tunnistepohjaiset mat- kakortit. Tämän jälkeen Matkahuolto on oikeutettu perimään palvelupalkkiot Sopimuksen Liitteen 3 mukaisesti. d3.3 Mikäli Matkahuollon matkakorttiin liittyen asiakkaan tunniste ei toimi ajoneuvossa tai ajo- neuvolaite toimii väärällä tavalla, Liikenteenharjoittaja sitoutuu ilmoittamaan (tai velvoitta- maan sen kanssa yhteistyössä olevan liikennöitsijän ilmoittamaan) Asiakas Matkahuollolle seuraavat tiedot lipputulojen tilittämiseksi: • Tunnisteen numero (Matkakortissa F246 300 020 –alkuinen numerosarja) • Pysäkki/linja/vuoro, päivämäärä ja kellonaika, missä virheleimaus on velvollinen poistamaan sellaiset tuotteettapahtunut • Mitä autolaite ilmoittaa?/ Virheilmoituksen sisältö Matkahuolto pyrkii selvittämään yhteistyössä autolaitevalmistajan kanssa, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeenmistä kyseinen Matkahuollon matkakorttiin liittyvä virhe on johtunut ja mikäli virhe on Matkahuollon mat- kakortissa tai siihen liittyvässä taustajärjestelmässä, jotta Agilent voi suorittaa tukipalvelun Tukeen oikeutetuille XxxxxxxxxxMatkahuolto tilittää matkustustapahtu- man tulot erikseen. Mikäli TuotteetXxx xxxx on Liikenteenharjoittajan kanssa yhteistyössä olevan liikennöit- sijän tai sen kuljettajan toiminnassa, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeenesim. tapahtuma on kirjautunut väärin, aiheuttavat lisätyötätaikka autolaite- valmistajan järjestelmässä, laskutetaan niistä aiheutuneet mahdolliset lisäkulutperustetta tai velvollisuutta erilliselle tilitykselle ei ole. e3.4 Matkahuolto sitoutuu tiedottamaan Liikenteenharjoittajaa matkakorttituotteisiin liittyvistä asioista. Matkahuollon tulee lisäksi ilmoittaa Liikenteenharjoittajille valtakunnallisiin lippu- tuotteiden muutoksista aiheutuvista päivityksistä vähintään seitsemän (7) Tukisopimukset eivät kata vahinkoa, vikaa tai virhetoimintaa, jonka syynä ovat: muut kuin Agilent- tietovälineet, tarvikkeet tai muut tuotteet; sijaintipaikan olosuhteet, jotka eivät ole Agilentin ohjeistuksen mukaiset; tai laiminlyönti, virheellinen käyttö, tulipalo tai vesivahinko, häiriö sähkönjakelussa, Asiakkaan suorittama kuljetus, muun kuin Agilentin tai sen alihankkijan suorittama työ tai muutos, tai muu syy, johon Agilent ei voi kohtuudella vaikuttaavuorokautta etu- käteen. f) Asiakkaan vastuulla on ylläpitää Tuotteesta riippumatonta menetelmää hävinneiden tai muuttuneiden tiedostojen, tietojen tai ohjelmien palauttamiseksi ennalleen ja Asiakkaan edustajan tulee olla paikalla, kun Agilent toimittaa Tukipalvelua Asiakkaan tiloissa. Asiakkaan tulee ilmoittaa Agilentille, mikäli Tuote on käytössä sellaisessa ympäristössä, josta saattaa aiheutua Agilentin työntekijöille tai alihankkijoille hengenvaaraa tai muunlaista haittaa terveydelle. Agilent voi vaatia Asiakkaan ylläpitävän tällaista Tuotetta Agilentin valvonnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Matkahuollon Matkapalveluiden Käyttöä Koskeva Sopimus

Osapuolten velvollisuudet. a) Agilent toimittaa tukipalvelut asiantuntevalla ja ammattitaitoisella tavalla. Agilent ryhtyy kohtuullisiin toimiin toimittaakseen Tuen tarjouksen tai soveltuvan Tukipalveluliitteen mukaisesti ja voi valita päteviä ja hyvämaineisia alihankkijoita suorittamaan tukipalveluita2.1 Tori julkaisee Mainoksen Sopimuksen mukaisesti. b) Tuote täytyy 2.2 Mainostajan tulee toimittaa Mainos Torille sovittujen standardiformaattimääritysten mukaisena viimeistään 3 työpäivää ennen Mainoksen ensimmäistä esityspäivää, ja viimeistään 10 työpäivää ennen ensimmäistä esityspäivää, mikäli Mainos ei ole standardiformaattimääritysten mukainen. Mainoksen tulee myös olla päivitetty Agilentin määrittelemään versioonTorin kulloinkin voimassa olevien graafisten mainosprofiiliohjeiden mukainen. Tuotteen liittäminen sopimukseen voi lisäksi edellyttääMikäli Mainosta ei toimiteta ajoissa, Mainostaja on velvollinen maksamaan Mainoksen julkaisun täysimääräisesti Sopimuksen mukaisesti siitä huolimatta, ettei Tori ole julkaissut Mainosta sovittuna päivämääränä Mainostajan viivästyksestä johtuen. 2.3 Mainostaja sitoutuu siihen, että Agilent varmistuu siitäMainoksessa markkinoidaan ainoastaan Mainostajan tai Mainostajan konserniin kuuluvien yhtiöiden tuotteita ja/tai palveluja. 2.4 Mainostaja vakuuttaa, että Tuote Mainoksen sisältö ei loukkaa Suomen lakeja, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeita tai päätöksiä tai muita soveltuvia sääntöjä ja määräyksiä, jotka kulloinkin sääntelevät markkinointia. Lisäksi Mainostaja vakuuttaa, ettei Mainoksen sisältö eivätkä siinä markkinoidut tuotteet ja/tai palvelut loukkaa mitään kolmansien tahojen tekijänoikeuksia, tavaramerkkioikeuksia tai mitään muita immateriaalioikeuksia ja että Mainos ei ole sellainen tai suunniteltu niin, että se rikkoo jotakin lakia, säännöstä, julkisen viranomaisen määräystä, omaksuttua käytäntöä tai toimintatapaa tai on hyvässä toimintakunnossaomiaan aiheuttamaan pahennusta. Asiakas vastaa kyseisestä varmistuksesta mahdollisesti aiheutuvista kuluistaJälkimmäinen tarkoittaa muun muassa sitä, ettei Mainos saa sisältää kiihottamista mitään kansanryhmää vastaan, pornografiaa tai väkivaltaa. c2.5 Mainostajan tulee varmistaa, että Xxxxxx on henkilötietolain (1999/523, “Henkilötietolaki”) Tuotteen uudelleensijoittaminen voi vaikuttaa Tuen hintaan mukainen ja toimitusaikaan ja uuteen paikkaan siirretylle Tuotteelle tarjottava Tuki riippuu siirtopaikassa tarjolla olevista Tukivaihtoehdoistaettä pitäessään Mainosta esillä Tori ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä tai toimi Henkilötietolain vastaisesti. d) Asiakas 2.6 Silloin kun Xxxxx yksinomaisen näkemyksen mukaan on syytä uskoa, että Mainos ei täytä tässä kohdassa 2 esitettyjä ehtoja, Torilla on oikeus kieltäytyä Mainoksen julkaisemisesta tai keskeyttää sen esittäminen, jolloin Mainostajaa pyydetään toimittamaan muokattu Mainos julkaistavaksi viimeistään 48 tuntia ennen sovittua julkaisupäivämäärää. Mikäli Mainostaja ei toimita Mainosta, jonka Tori on sitoutunut julkaisemaan tämän määräajan puitteissa, Mainostaja on velvollinen poistamaan sellaiset tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, jotta Agilent voi suorittaa tukipalvelun Tukeen oikeutetuille Xxxxxxxxxx. Mikäli Tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, aiheuttavat lisätyötä, laskutetaan niistä aiheutuneet mahdolliset lisäkulutsuorittamaan Torille maksun Sopimuksen mukaisesti julkaisemattomuudesta huolimatta. e) Tukisopimukset eivät kata vahinkoa, vikaa tai virhetoimintaa, jonka syynä ovat: muut kuin Agilent- tietovälineet, tarvikkeet tai muut tuotteet; sijaintipaikan olosuhteet, jotka eivät ole Agilentin ohjeistuksen mukaiset; tai laiminlyönti, virheellinen käyttö, tulipalo tai vesivahinko, häiriö sähkönjakelussa, Asiakkaan suorittama kuljetus, muun kuin Agilentin tai sen alihankkijan suorittama työ tai muutos, tai muu syy, johon Agilent ei voi kohtuudella vaikuttaa. f) Asiakkaan vastuulla on ylläpitää Tuotteesta riippumatonta menetelmää hävinneiden tai muuttuneiden tiedostojen, tietojen tai ohjelmien palauttamiseksi ennalleen ja Asiakkaan edustajan tulee olla paikalla, kun Agilent toimittaa Tukipalvelua Asiakkaan tiloissa. Asiakkaan tulee ilmoittaa Agilentille, mikäli Tuote on käytössä sellaisessa ympäristössä, josta saattaa aiheutua Agilentin työntekijöille tai alihankkijoille hengenvaaraa tai muunlaista haittaa terveydelle. Agilent voi vaatia Asiakkaan ylläpitävän tällaista Tuotetta Agilentin valvonnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Advertising Agreement

Osapuolten velvollisuudet. aMaanvuokra SHP ei peri maanvuokraa pysäköintitoimintaan käytettävistä maa-alueista pl. pysäköintilaitosrakennukset, joista on voimassa olevat maanvuokrasopimukset. • Kunnossapito SHP vastaa tonttiensa liikennealueista ja niiden kunnossapidosta kaikilta osin. SHP vastaa pysäköintialueiden rakenteista ja niiden kunnossapidosta ml. liukkauden torjunta ja liittyvien viheralueiden kunnossapidosta. Näiden kustannukset (tai laskennallisen kustannusosuuden) Agilent toimittaa tukipalvelut asiantuntevalla SHP veloittaa Mustinlammelta. Pysäköintialueiden valaistuksen ja ammattitaitoisella tavallaautolämmityspistorasioiden sähköenergian kustannuksista vastaa Mustinlampi, jolta SHP veloittaa käytetyn energian joko mittauksen tai laskennallisen osuuden mukaan. Agilent ryhtyy kohtuullisiin toimiin toimittaakseen Tuen tarjouksen tai soveltuvan Tukipalveluliitteen mukaisesti Pysäköintilaitoksien rakenteista ja kaikkinaisesta kunnossapidosta vastaa Mustinlampi. • Liikennemerkit ja opasteet Mustinlampi voi valita päteviä sijoittaa pysäköintialueille ohjaavia ja hyvämaineisia alihankkijoita suorittamaan tukipalveluita. b) Tuote täytyy niitä palvelevia opasteita sekä liikennemerkkejä SHP:n tonteille veloituksetta. Sijoitukseen on aina kuitenkin pyydettävä lausunto ja liikennemerkkien tulee Puijon sairaalan tontilla olla päivitetty Agilentin määrittelemään versioonmyös tontin liikennemerkkisuunnitelman mukaisia. Tuotteen liittäminen sopimukseen voi lisäksi edellyttää• Siirtyvä omaisuus Tällä sopimuksella siirretään veloituksetta Mustinlammen omaisuudeksi pysäköintialueille nykyiset sijoitetut, pysäköintiä koskevat liikennemerkit. Edelleen SHP siirtää veloituksetta Mustinlammen omaisuudeksi 2 kpl pysäköintilipukeautomaatteja (ns. etupihan automaatit). Siirtyvän omaisuuden arvo on hyvin vähäinen. Selvyyden vuoksi todetaan, että Agilent varmistuu siitänykyisin SHP:n pysäköintitoiminnassa käytetyt puomit sekä niiden ohjausjärjestelmä ovat jo Mustinlammen omistamia (osa laajempaa pysäköinninhallintajärjestelmää). Mustinlammen pysäköinninhallintajärjestelmä voi käyttää jatkossakin SHP:n tietoverkkoa veloituksetta. • Kameravalvonta SHP:lla on jatkossakin lupa sijoittaa valvontakameroita pysäköintialueille sairaala-alueiden yleisen järjestyksenvalvonnan ja turvallisuuden tarpeisiin. Nykyiset kamerat säilyvät SHP:n omaisuutena. Pysäköintirakennusten kamerat ovat Mustinlammen omaisuutta. • Palkkaperintä ja tilitykset SHP veloittaa oman henkilökuntansa osalta pysäköintimaksut henkilöstönsä kanssa sopimallaan tavalla (palkkaperintänä) ja tilittää niitä vastaavat summat 1krt / kk Mustinlammen tilille. • Muiden omistamien pysäköintialueiden vuokrat (Viertotie, Alava) SHP vastaa jatkossa muiden kuin SHP:n omistuksessa olevien, SHP:n toimipaikkojen pysäköintipaikkavuokrista. Siirtohetkellä näitä ovat Alavan sairaala ja Viertotie. • Info- ja palvelukeskuksen palvelut Mustinlampi ja SHP:n Palvelukeskus ovat sopineet palveluista koskien pysäköintilaitoksia, sopimus on voimassa 1.1.-30.6.2016. Palvelukeskuksen Mustinlammelle tuottamat palvelut 1.7.2016 alkaen ovat tämän sopimuksen liitteenä. • Pysäköinnin politiikka ml. erityisryhmien alennukset ja pitkäaikaiskorttien myynti Mustinlampi sitoutuu jatkossa tarjoamaan inva-kortin esittäjille maksuttoman pysäköinnin. Muista erityisryhmistä SHP ja Mustinlampi neuvottelevat keskenään siten, että Tuote pääperiaatteena on hyvässä toimintakunnossa. Asiakas vastaa kyseisestä varmistuksesta mahdollisesti aiheutuvista kuluistamahdollisten alennuksien kustannusvaikutuksen osoittaminen alennuksen myöntävälle taholle. c) Tuotteen uudelleensijoittaminen voi vaikuttaa Tuen hintaan ja toimitusaikaan ja uuteen paikkaan siirretylle Tuotteelle tarjottava Tuki riippuu siirtopaikassa tarjolla olevista Tukivaihtoehdoista. d) Asiakas on velvollinen poistamaan sellaiset tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, jotta Agilent voi suorittaa tukipalvelun Tukeen oikeutetuille Xxxxxxxxxx. Mikäli Tuotteet, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeen, aiheuttavat lisätyötä, laskutetaan niistä aiheutuneet mahdolliset lisäkulut. e) Tukisopimukset eivät kata vahinkoa, vikaa tai virhetoimintaa, jonka syynä ovat: muut kuin Agilent- tietovälineet, tarvikkeet tai muut tuotteet; sijaintipaikan olosuhteet, jotka eivät ole Agilentin ohjeistuksen mukaiset; tai laiminlyönti, virheellinen käyttö, tulipalo tai vesivahinko, häiriö sähkönjakelussa, Asiakkaan suorittama kuljetus, muun kuin Agilentin tai sen alihankkijan suorittama työ tai muutos, tai muu syy, johon Agilent ei voi kohtuudella vaikuttaa. f) Asiakkaan vastuulla on ylläpitää Tuotteesta riippumatonta menetelmää hävinneiden tai muuttuneiden tiedostojen, tietojen tai ohjelmien palauttamiseksi ennalleen ja Asiakkaan edustajan tulee olla paikalla, kun Agilent toimittaa Tukipalvelua Asiakkaan tiloissa. Asiakkaan tulee ilmoittaa Agilentille, mikäli Tuote on käytössä sellaisessa ympäristössä, josta saattaa aiheutua Agilentin työntekijöille tai alihankkijoille hengenvaaraa tai muunlaista haittaa terveydelle. Agilent voi vaatia Asiakkaan ylläpitävän tällaista Tuotetta Agilentin valvonnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Pysäköintitoimintasopimus

Osapuolten velvollisuudet. a) Agilent toimittaa tukipalvelut asiantuntevalla ja ammattitaitoisella tavalla. Agilent ryhtyy kohtuullisiin toimiin toimittaakseen Tuen tarjouksen tai soveltuvan Tukipalveluliitteen mukaisesti ja voi valita päteviä ja hyvämaineisia alihankkijoita suorittamaan tukipalveluita. b) Tuote täytyy olla päivitetty Agilentin määrittelemään versioon. Tuotteen liittäminen sopimukseen voi lisäksi edellyttää, että Agilent varmistuu 3.1 Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, että Tuote sen järjestämässä sopimusliikenteessä (mukaan lukien brutto- ja käyttöoikeussopimusliikenne) on hyvässä toimintakunnossatekniset edellytykset hyväksyä Matkahuollon uudet tunnistepohjaiset matkakortit. Asiakas vastaa kyseisestä varmistuksesta mahdollisesti aiheutuvista kuluistaSopimusmuutos sitoo Liikenteenharjoittajaa vasta, kun Sopimusmuutosta koskeva Liikenteen- harjoittajan päätös on saanut lainvoiman. c) Tuotteen uudelleensijoittaminen voi vaikuttaa Tuen hintaan ja toimitusaikaan ja uuteen paikkaan siirretylle Tuotteelle tarjottava Tuki riippuu siirtopaikassa tarjolla olevista Tukivaihtoehdoista3.2 Matkahuolto luopuu matkustuksen palvelupalkkioista 1.8.2021-31.7.2022 väliseltä ajalta kun Liiken- teenharjoittaja hyväksyy Matkahuollon uudet valtakunnalliset tunnistepohjaiset matkakortit. Tämän jäl- keen Matkahuolto on oikeutettu perimään palvelupalkkiot Sopimuksen Liitteen 3 mukaisesti. d3.3 Mikäli Matkahuollon matkakorttiin liittyen asiakkaan tunniste ei toimi ajoneuvossa tai ajoneuvolaite toi- mii väärällä tavalla, Liikenteenharjoittaja sitoutuu ilmoittamaan (tai velvoittamaan sen kanssa yhteistyössä olevan liikennöitsijän ilmoittamaan) Asiakas Matkahuollolle seuraavat tiedot lipputulojen tilittämiseksi: • Tunnisteen numero (Matkakortissa F246 300 020 –alkuinen numerosarja) • Pysäkki/linja/vuoro, päivämäärä ja kellonaika, missä virheleimaus on velvollinen poistamaan sellaiset tuotteettapahtunut • Mitä mahdollisesti tunnistettava autolaite ilmoittaa / Virheilmoituksen sisältö Matkahuolto pyrkii selvittämään yhteistyössä autolaitevalmistajan kanssa, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeenmistä kyseinen Matkahuollon matkakorttiin liittyvä virhe on johtunut ja mikäli virhe on Matkahuollon matkakortissa tai siihen liittyvässä taustajärjestelmässä, jotta Agilent voi suorittaa tukipalvelun Tukeen oikeutetuille XxxxxxxxxxMatkahuolto tilittää matkustustapahtuman tulot erikseen. Mikäli TuotteetXxx xxxx on Liikenteenhar- joittajan kanssa yhteistyössä olevan liikennöitsijän tai sen kuljettajan toiminnassa, jotka eivät ole oikeutettuja Tukeenesim. tapahtuma on kir- jautunut väärin, aiheuttavat lisätyötätaikka autolaitevalmistajan järjestelmässä, laskutetaan niistä aiheutuneet mahdolliset lisäkulutperustetta tai velvollisuutta erilliselle tilitykselle ei ole. e3.4 Matkahuolto sitoutuu tiedottamaan Liikenteenharjoittajaa matkakorttituotteisiin liittyvistä asioista. Matkahuollon tulee lisäksi ilmoittaa Liikenteenharjoittajille valtakunnallisiin lipputuotteiden muutoksista aiheutuvista päivityksistä vähintään seitsemän (7) Tukisopimukset eivät kata vahinkoa, vikaa tai virhetoimintaa, jonka syynä ovat: muut kuin Agilent- tietovälineet, tarvikkeet tai muut tuotteet; sijaintipaikan olosuhteet, jotka eivät ole Agilentin ohjeistuksen mukaiset; tai laiminlyönti, virheellinen käyttö, tulipalo tai vesivahinko, häiriö sähkönjakelussa, Asiakkaan suorittama kuljetus, muun kuin Agilentin tai sen alihankkijan suorittama työ tai muutos, tai muu syy, johon Agilent ei voi kohtuudella vaikuttaavuorokautta etukäteen. f) Asiakkaan vastuulla on ylläpitää Tuotteesta riippumatonta menetelmää hävinneiden tai muuttuneiden tiedostojen, tietojen tai ohjelmien palauttamiseksi ennalleen ja Asiakkaan edustajan tulee olla paikalla, kun Agilent toimittaa Tukipalvelua Asiakkaan tiloissa. Asiakkaan tulee ilmoittaa Agilentille, mikäli Tuote on käytössä sellaisessa ympäristössä, josta saattaa aiheutua Agilentin työntekijöille tai alihankkijoille hengenvaaraa tai muunlaista haittaa terveydelle. Agilent voi vaatia Asiakkaan ylläpitävän tällaista Tuotetta Agilentin valvonnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Matkahuollon Matkapalveluiden Käyttöä Koskeva Sopimus