Perhehoitajan vapaapäivät Mallilausekkeet

Perhehoitajan vapaapäivät. Perhehoitolain mukaan perhehoitajalle tulee järjestää mahdollisuus vapaaseen, jonka pituus on 2 vrk kutakin sellaista kalenterikuukautta kohden, jona hän on toiminut toimeksiantoso- pimuksen perusteella vähintään 14 vrk perhehoitajana (perhehoitolaki 13 §). Seudullisesti on sovittu, että kokoaikaisessa, keskeytymättömässä perhehoidossa perhehoitajalle kertyy vapaata 3,5 kalenteripäivää kuukaudessa, jotka pidetään kokonaisina vuorokausina, yh- teensä 42 kalenteripäivää vuodessa. Lähtö- tai paluupäivä eivät kuluta vapaapäiviä muu- toin, kuin lyhyissä 1-4 päivän mittaisessa vapaassa. Esim: jos perhehoitaja pitää 4 vrk vapaata, lähtöpäivä ei kuluta vapaata, mutta paluupäivä kuluttaa yhden vapaapäivän, eli vapaapäiviä kuluu 3. Vapaiden kertymäkausi on kalenterivuosi ja vapaat voi pitää joko heti niiden kerryttyä tai viimeistään seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Pitämättö- miä vapaapäiviä ei korvata rahana. Poikkeuksellisesti, mikäli vapaapäivien pitäminen ei ole mahdollista, voidaan perhehoidon päättyessä maksaa pitämättömistä vapaista rahallinen korvaus, joka on maksimissaan yhden kuukauden hoitopalkkion suuruinen. Perhehoitajan on ilmoitettava sekä kuntavastaavalle että koordinaattorille vapaansa vähin- tään kuukautta ennen vapaan alkamista. Erityistilanteissa ilmoittamisvelvoitteesta voidaan joustaa. Perhehoitajan vapaa tulee järjestää kaikkien sellaisten pitkäaikaisten osalta yhtä aikaa, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja perhehoitajalle maksetaan vapaan ajalta vain pit- käaikaisista hoidettavista palkkiot. Esim. jos vapaan aikana perhekodissa on intervalli- asukas, palkkio maksetaan vain sijaiselle. Kulukorvaukset maksetaan perhehoitajalle toteu- tuneen jakson mukaan. Perhehoidon koordinaattori järjestää yhteistyössä perhehoitajan ja kunnan vanhus- ja vam- maistyön organisaation kanssa perhehoidossa olevien henkilöiden hoidon perhehoitajan va- paan ajaksi. Hoidon järjestämisessä otetaan huomioon perhehoidossa olevan henkilön ja hänen läheistensä toiveet. Perhehoitajan kotiin voidaan järjestää sijaishoitaja, tai perheko- din asukkaat voidaan siirtää toiseen perhekotiin vapaan ajaksi. Sijoittavat kunnat sopivat keskenään käytännön järjestelyistä, kuten perhehoidettavan kuljetuksista. Kun perhehoitajalle järjestetään sijainen pitkäaikaisessa perhehoidossa, perhehoitajalta ku- luu vapaapäivä. Jos perhehoitaja järjestää itselleen vapaata oman läheisverkostonsa (per- heenjäsenet ja muut läheiset) avulla, sijaisella tulee olla kunnan hyväk...

Related to Perhehoitajan vapaapäivät

  • Korvausoikeuden vanhentuminen Vakuutuskorvausta on haettava vakuuttajalta vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat Toimihenkilölle annetaan työsuhteen katkeamatta tilaisuus osallistua koulutustyö- ryhmässä hyväksytylle enintään kuukauden kestävälle kurssille, mikäli koulutuk- sen tarve on yhteisesti työnantajan ja kurssille hakeutuvan toimihenkilön välillä todettu ja kurssille osallistuminen voi tapahtua tuottamatta työnantajalle tuntuvaa haittaa. Kielteisessä tapauksessa luottamusmiehelle ilmoitetaan viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, minkä vuoksi vapaan antaminen tuottaisi tuntuvaa hait- taa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, ilmoitus on annettava vähintään kol- me viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen kurssin alkua. Työsuojelukoulutus pyritään suuntaamaan erityisesti työsuojeluvaltuutettuihin.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.