Common use of Projektin tarkastukset muille kuin valtion virastoille ja laitoksille Clause in Contracts

Projektin tarkastukset muille kuin valtion virastoille ja laitoksille. Tekesillä on oikeus suorittaa rahoituksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia ra- hoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Tekes voi päätöksellään val- tuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan näitä tarkastuksia. Ul- kopuolinen asiantuntija voi Tekesin pyynnöstä avustaa tarkastuksessa. Tarkastusoikeus on voimassa viiden vuoden ajan projektin päättymisestä. Projektin asiakirjat ja muu projektin valvonnan ja tarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto on säilytettävä vähintään yhtä kauan. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamie- helle ja tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Tarkastusta suorittavalla virkamie- hellä ja tilintarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin tiloihin, joilla voi olla merkitystä rahoituksen myöntämisel- le ja käytön valvonnalle.

Appears in 3 contracts

Samples: www.businessfinland.fi, www.businessfinland.fi, www.businessfinland.fi

Projektin tarkastukset muille kuin valtion virastoille ja laitoksille. Tekesillä on oikeus suorittaa rahoituksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia ra- hoituksen rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Tekes voi päätöksellään val- tuuttaa valtuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan näitä tarkastuksia. Ul- kopuolinen Ulkopuolinen asiantuntija voi Tekesin pyynnöstä avustaa tarkastuksessa. Tarkastusoikeus on voimassa viiden vuoden ajan projektin päättymisestä. Projektin asiakirjat ja muu projektin valvonnan ja tarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto on säilytettävä vähintään yhtä kauan. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamie- helle virkamiehelle ja tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Tarkastusta suorittavalla virkamie- hellä virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin tiloihin, joilla voi olla merkitystä rahoituksen myöntämisel- le myöntämiselle ja käytön valvonnalle...

Appears in 1 contract

Samples: www.businessfinland.fi

Projektin tarkastukset muille kuin valtion virastoille ja laitoksille. Tekesillä on oikeus suorittaa rahoituksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia ra- hoituksen rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Tekes voi päätöksellään val- tuuttaa valtuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan näitä tarkastuksia. Ul- kopuolinen Ulkopuolinen asiantuntija voi Tekesin pyynnöstä avustaa tarkastuksessa. Tarkastusoikeus on voimassa viiden kymmenen vuoden ajan projektin päättymisestäviimeisestä maksuerästä. Projektin asiakirjat ja muu projektin valvonnan ja tarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto on säilytettävä vähintään yhtä kauan. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamie- helle virkamiehelle ja tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Tarkastusta suorittavalla virkamie- hellä virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin tiloihin, joilla voi olla merkitystä rahoituksen myöntämisel- le myöntämiselle ja käytön valvonnalle. Valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa kaikkia rahoituksen saajia.

Appears in 1 contract

Samples: www.businessfinland.fi