Pyöristyssääntö Mallilausekkeet

Pyöristyssääntö. Euromääriä pyöristettäessä palkkojen korotuksissa noudatetaan pyöristyssääntöä, jonka mukaan 50/100 senttiä tasoitetaan lähinnä alempaan ja 51/100 senttiä lähinnä ylempään senttilukuun. Helsingissä 21.4.2020 Xxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxxx Talonrakennusteollisuus ry Rakennusliitto ry Allekirjoittaneet liitot ovat sopineet, että rakennus-, vedeneristys-, lattianpäällystys-, maalaus ja teknisen muurauksen aloilla työsken- televien työntekijöiden työsuhdeturva ja siihen liittyvät menette- lytavat määräytyvät tämän sopimuksen osana noudatettavan työ- sopimuslain mukaan jäljempänä olevin poikkeuksin. Sopimuksen 5 §:ssä on lisäksi poikettu siitä, mitä on säädetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa yhteistoimintamenettelyn piiriin kuu- luvista asioista sekä työsopimuslain 5 luvun 3 §:ssä ja 9 luvun 3 §:ssä selvitysvelvollisuuden piiriin kuuluvista asioista.
Pyöristyssääntö. Euromääriä pyöristettäessä noudatetaan lain euromääräisten maksujen pyöristämisestä (2000/890) mukaista pyöristämis- sääntöä, jonka mukaan pyöritykset tehdään täyteen senttiin.
Pyöristyssääntö. Euromääriä pyöristettäessä palkkojen korotuksissa noudatetaan pyöristyssääntöä, jonka mukaan 50/100 senttiä tasoitetaan lähinnä alempaan ja 51/100 senttiä lähinnä ylempään senttilukuun. Helsingissä 6.2.2017 Allekirjoittaneet liitot ovat sopineet, että rakennus-, vedeneristys-, lattianpäällystys-, maalaus ja teknisen muurauksen aloilla työsken- televien työntekijöiden työsuhdeturva ja siihen liittyvät menette- lytavat määräytyvät tämän sopimuksen osana noudatettavan työ- sopimuslain mukaan jäljempänä olevin poikkeuksin. Sopimuksen 5 §:ssä on lisäksi poikettu siitä, mitä on säädetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa yhteistoimintamenettelyn piiriin kuu- luvista asioista sekä työsopimuslain 5 luvun 3 §:ssä ja 9 luvun 3 §:ssä selvitysvelvollisuuden piiriin kuuluvista asioista.

Related to Pyöristyssääntö

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten on koulutustyöryhmä, johon kumpikin osapuoli nimeävät kaksi edustajaa. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voi- daan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä, osallistujista ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Kurssin hyväksymisen edellytyksenä on yhteisesti todettu koulutustarve. Hy- väksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin alkua.

  • Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Mikäli sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, noudatetaan seuraavaa asiakirjojen pätevyysjärjestystä:

  • Hälytysraha Hälytysrahan suuruus määräytyy kutsun antamisajankohdan perusteella. Se on:

  • Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Kuluttajaa koskeva erityisehto Kun asiakas on näiden toimitusehtojen kohdassa 1.8 tarkoitettu kuluttaja, maksun laiminlyönnin osalta sovelletaan asiakkaaseen lisäksi seuraavaa ehtoa: Jos maksun laiminlyönti aiheutuu kuluttajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden tai työttömyyden taikka muun niihin rinnastettavan erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, ja asiakas on tällaisista maksuvaikeuksista ilmoittanut laitokselle, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaanottaminen saadaan keskeyttää aikaisintaan kymmenen viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle. Kuluttaja ilmoittaa laitokselle kirjallisesti laskun maksamisen esteenä olevasta seikasta heti, kun se on kuluttajan tiedossa. Ilmoitus ei vapauta kuluttajaa maksuvelvollisuudestaan.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.