Rahastosijoitus Mallilausekkeet

Rahastosijoitus. Uusi Osakas sitoutuu lisäksi maksamaan erillisen rahastosijoituksen hallituksen erikseen määräämässä aikataulussa. Lähtökohtana on, että rahastosijoitus merkitään kokonaisuudessaan SVOP-rahastoon. Rahastosijoituksen suuruus on määritelty liitteessä 9. Rahastosijoituksen määrää laskettaessa otetaan huomioon Osakkaiden muuna kuin osakepääomana tai suorina SVOP-sijoituksena antama kokonaispanostus Järjestelmän toimittamiseksi ja kehittämiseksi hanketoimiston perustamisesta lukien.
Rahastosijoitus. 5.5.1 Uusi Osakas tai Järjestelmän käyttöä laajentava Hyvinvointialue sitoutuu lisäksi maksamaan erillisen rahastosijoituksen hallituksen erikseen määräämässä aikataulussa. Lähtökohtana on, että rahastosijoitus merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön SVOP-rahastoon. 5.5.2 Rahastosijoituksen määrää laskettaessa otetaan huomioon Osakkaiden muuna kuin osakepääomana tai suorina SVOP-sijoituksena antama kokonaispanostus Järjestelmän toimittamiseksi ja kehittämiseksi hanketoimiston perustamisesta lukien. Rahastosijoitus (R) lasketaan seuraavasti: K0 x O R = K0 = Korvattavaksi sovitut, osakeantiin mennessä kertyneet kustannukset hanketoimiston perustamisesta lähtien eli hanketoimiston kulut ja hankintarenkaan valmistelukulut vuosina 2012-2015 sekä yhteinen kiinteiden kulujen omistajalaskutus vuodesta 2015 alkaen O = Uuden Osakkaan tai Järjestelmän käyttöä laajentava Hyvinvointialueen (kasvanut) omistusosuus % [merkittävien osakkeiden lukumäärä / osakkeiden kokonaismäärä] 5.5.3 Edellä tässä kohdassa 5.5 sovitusta tai muualla tässä Sopimuksessa sovitusta riippumatta Osakkaat voivat kaikkia Osapuolia velvoittavasti sopia myös yllä esitetystä poikkeavasta rahastosijoituksen määrästä edellyttäen, että kyseistä rahastosijoituksen määrää kannattavat Osakkaat, jotka omistavat vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) kaikista Yhtiön osakkeista.

Related to Rahastosijoitus

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Lomautusilmoitus Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti edellä 16 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan määräytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoitetuista tapauksista.

  • Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 51 484 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 45 321 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 2 800 000 euroa vuonna 2017, 2 600 000 euroa vuonna 2018, 2 200 000 euroa vuonna 2019 ja 2 200 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - Yhtenäisen, innovatiivisen ja avoimen kampusalueen rakentaminen ja modernin opetus- ja tutkimusympäristön kehittäminen yhdessä Oulun yliopiston kanssa - Opetuksen, tutkimuksen ja palvelujen digitalisaatio - Oulun Innovaatioallianssin toimintamallin uudistaminen ja yritysyhteistyön vahvistaminen sekä korkeakoulujen välinen yhteistyö - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Työelämäyhteistyömallit - Toimintamallien kehittäminen maahanmuuttajien korkeakoulutukseen ja työelämään ohjaamiseen Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 3 363 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Vastuunrajoitus Vuokranantaja ei vastaa mistään vuokralaisen hankkeen suunnittelusta tai toteuttamisesta mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista ellei erikseen ole nimenomaisesti toisin sovittu ja kaupungin toimivaltainen taho näin päättänyt. Tämä vuokraus ei rajoita vuokranantajaa luovuttamasta vuokra-aluetta tai sen osaa kolmannelle väliaikaista tai muuta vastaavaa käyttöä varten. Vuokralainen on tietoinen, että vuokranantaja määrittää vuokra-alueen lopullista luovuttamista (pitkäaikainen vuokraus tai muu luovutus) koskevat ehdot harkintansa mukaan tästä vuokrauksesta riippumatta. Luovutuksessa noudatetaan tällöin soveltuvin osin kaupunkiympäristölautakunnan vahvistamia vakioehtoja ja tapauskohtaisia erityisehtoja. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle aiheutuvista kustannuksista ja mahdollisista vahingoista, kuten suunnittelu- ja muista kuluista, jotka vuokralaiselle saattavat aiheutua esimerkiksi siitä, että tämä päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu tai etteivät hanketta koskevat luvat tule lainvoimaisiksi tai niiden myöntäminen pitkittyy tai estyy.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS

  • Käyttötarkoitus Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 3 luvun tar- koittamalla tavalla asumiseen siten, kuin käyttötarkoituksesta on kaavassa määrätty. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänellä on kaikki raken- nushankkeen toteuttamiseen tarvittavat viranomaisluvat, ja että hän noudat- taa lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Rahasto-osuusrekisteri ja rahasto-osuudet Rahastoyhtiö pitää rahasto-osuusrekisteriä kaikista rahasto-osuuksista ja rekisteröi rahasto-osuuksien siirrot. Rahasto-osuudet voidaan jakaa murto-osiin, jolloin rahasto-osuus muodostuu kymmenestä tuhannesta (10 000) yhtä suuresta murto-osasta eli rahasto‐osuuksien lukumäärä ilmoitetaan neljän desimaalin tarkkuudella. Arvo-osuusjärjestelmään liitettyjä rahasto-osuuksia ei jaeta murto-osiin. Rahastoyhtiön hallitus voi päättää, että Rahastossa on eri osuussarjoja (Osuussarja), jotka poikkeavat toisistaan joko palkkiorakenteeltaan tai siten, että jokin Osuussarja on liitetty arvo-osuusjärjestelmään tai Osuussarjalla on indeksi-, inflaatio-, korko- tai valuuttasuojaus tai Osuussarja on laskettu liikkeelle muussa valuutassa kuin euromääräisenä. Osuudenomistaja voi vaihtaa Osuussarjasta toiseen vain Rahastoyhtiön luvalla ja vaihdettavaan Osuussarjaan mahdollisesti liittyvien ehtojen täyttyessä. Kussakin Osuussarjassa voi olla sekä kasvu- että tuotto-osuuksia (Osuuslaji). Osuudenomistaja voi vaihtaa kasvuosuuden tuotto- osuudeksi tai päinvastoin. Kunkin Rahaston olemassa olevat Osuussarjat, niiden palkkiorakenne ja Osuuslajit ilmoitetaan voimassa olevissa rahastoesitteissä. Rahasto-osuudet tai Osuussarja voidaan liittää arvo-osuusjärjestelmään. Arvo-osuusjärjestelmään liitettyjen rahasto-osuuksien oikeuksiin ja suoritusvelvollisuuksiin sovelletaan arvo-osuustileistä annettua lakia (827/1991). Arvo-osuusjärjestelmään liitettyjen rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuskäytäntöjen yksityiskohdat ja palkkiot kerrotaan rahastokohtaisissa säännöissä ja voimassa olevissa rahastoesitteissä. Arvo-osuusjärjestelmään liitetyt rahasto-osuudet voidaan saattaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi pörssissä. Mikäli Rahaston rahasto-osuudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena, tarkennetaan siihen liittyvät menettelytavat rahastokohtaisissa säännöissä ja voimassa olevissa rahastoesitteissä. Rahastoyhtiön hallitus päättää siitä, onko kaikissa Osuussarjoissa molempia Osuuslajeja (kasvu- ja tuotto-osuuksia) sekä sarjojen / lajien merkitsemisen edellytyksistä. Osuussarjojen ja/tai -lajien merkintäehdot ja/tai nimet voivat vaihdella esimerkiksi jakelukanavan ja kokonaisasiakkuuden perusteella. Tiedot näistä julkaistaan voimassa olevissa rahastoesitteissä. Rahasto-osuus oikeuttaa rahasto-osuuksien määrän suhteessa jakautuvaan osuuteen Rahaston varoista ottaen huomioon Osuussarjojen ja Osuuslajien suhteelliset arvot. Rahastoyhtiö voi antaa rahasto-osuudesta osuudenomistajan pyynnöstä osuustodistuksen. Osuustodistus voi koskea useita osuuksia tai niiden murto-osia ja voidaan antaa vain nimetylle rahasto-osuusrekisteriin merkitylle henkilölle, yhteisölle tai säätiölle. Rahastoyhtiön hallitus voi päättää, ettei sen hoitamien rahastojen rahasto-osuuksista anneta osuustodistuksia päätöksessä määrätystä ajankohdasta lukien.. Rahastoyhtiöllä on oikeus veloittaa osuudenomistajalta kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä ilmoitettu käsittelykulu osuustodistuksen antamisesta ja toimittamisesta. Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvista rahasto-osuuksista ei anneta osuustodistusta.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.