Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti edellä 16 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan määräytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoitetuista tapauksista.
Lomautusilmoitus. 1. Ellei toisin ole sovittu, työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 5 päivän ilmoitusaikaa. Lo- mautusilmoitusaika alkaa ilmoitusta seuraavasta päi- västä.
2. Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työn- tekijälle henkilökohtaisesti, ellei työnantajan ja asian- omaisen luottamushenkilön kesken toisin sovita. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti, edellä mainittua ilmoitusaikaa käyttäen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto.
3. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ai- nakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto.
4. Ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnan- tajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvolli- suutta maksaa palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi.
Lomautusilmoitus. Työntekijää lomautettaessa on noudatettava vähintään yhden kuukauden ilmoitusaikaa. Lomautusilmoitusaika on pitempi kuin työsopimuslain mukainen ilmoitusaika. Työnantajalla ei ole työntekijää lomauttaessaan ilmoitusvelvollisuutta työsopimuslain 5 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, joissa työnantajalla ei ole muun syyn kuin lomautuksen vuoksi koko lomautusaikaan kohdistuvaa palkanmaksuvelvollisuutta. Lomautusta ei voi määrätä alkamaan eikä päättymään työntekijän vapaapäivänä. Xxxxxxxxxxx tulee siten alkaa ja päättyä sellaisena päivänä, joka ilman lomautusta olisi ollut työntekijän työpäivä.
Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtai- sesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimit- taa kirjeitse tai sähköisesti edellä 14 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan mää- räytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjalli- nen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika se- kä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kui- tenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoi- tetuista tapauksista.
Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta toimihenkilölle henkilökohtaisesti noudattaen seuraavia lomautusilmoitusaikoja, ellei lomautusilmoitusajoista ole sovittu toisin paikallisesti luottamusmiehen kanssa: ˗ jos työsuhde on jatkunut vähemmän kuin vuoden, lomautusilmoitusaika on 14 päivää ˗ jos työsuhde on jatkunut vähintään vuoden, lomautusilmoitusaika on 1 kuukausi. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti samaa ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alka- misaika ja kesto tai arvioitu kesto. Ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvolli- suutta maksaa toimihenkilölle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi. Ilmoitus on annettava tiedoksi lomautettavien toimihenkilöiden edustajalle. Jos lomautus koh- distuu vähintään 10 toimihenkilöön, työnantajan on ilmoitettava tästä myös työvoimaviran- omaiselle, paitsi jos hänellä on muun lain perusteella vastaava velvollisuus. Työnantajan on toimihenkilön pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto.
Lomautusilmoitus. Yhtiön on ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle henkilökohtaisesti tämän sopimuksen 14 §:ssä mainittua ilmoitusaikaa noudattaen. Jos ilmoitusta ei voi- da toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti samaa ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Edellä olevassa kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos yhtiöllä ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi. Yhtiön on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvi- oitu kesto.
Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta toimihenkilölle noudattaen työsopimuslain 5 luvun 4 §:ssä säädettyä 14 päivän lomautusilmoitusaikaa. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti samaa ilmoitusaikaa noudattaen. Lomautusilmoitusaika alkaa kulua siitä päivästä, kun toimihenkilö on saanut tiedon, kuitenkin viimeistään 7 päivän kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja määräaikaisen lomautuksen kesto tai toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen arvioitu kesto. Ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa toimihenkilölle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi. Ilmoitus on annettava tiedoksi lomautettavia toimihenkilöitä edustavalle yhdysmiehelle tai muulle valitulle edustajalle.
Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta toimihenkilölle henkilökohtaisesti noudattaen seuraavia lomautusilmoitusaikoja: 1 kuukausi, jos työsuhde on jatkunut vähemmän kuin 5 vuotta ja 2 kuukautta, jos työsuhde jatkunut 5 vuotta tai sitä kauemmin. Työnantaja ja toimihenkilö saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomautus on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä.
Lomautusilmoitus. Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta toimihenkilölle henkilökohtaisesti noudattaen työsopimuslain mukaista lomautusilmoitusaikaa. Edellä tämän pykälän 1 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole tapauksissa, joissa työnantajalla ei ole muun syyn kuin lomautuksen vuoksi lomautusaikaan kohdistuvaa palkanmaksuvelvollisuutta tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tapauksista. Ilmoitus lomautuksesta annetaan toimihenkilölle henkilökohtaisesti, ellei työnantajan ja toimihenkilöiden luottamusmiehen kesken toisin sovita. Ilmoituksessa tulee mainita lomautuksen syy, sen alkamisaika ja määräaikaisen lomautuksen kesto sekä toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen osalta sen arvioitu kesto. Työnantajan on toimihenkilön pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus. Ilmoitus lomautuksesta on annettava tiedoksi edellä tarkoitetulle luottamusmiehelle ja lomautuksen kohdistuessa vähintään kymmeneen toimihenkilöön myös työvoimaviranomaiselle.
Lomautusilmoitus. Paikallisesti voidaan sopia toisin työsopimuslain (55/2001) 5 luvun 4 §:n lomautusilmoituksesta. Sopimus voidaan tehdä pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen kanssa. Pöytäkirjamerkintä: Tämä ei koske työsopimuslain (55/2001) 5 luvun 2 §:n mu- kaista sopimukseen perustuvaa määräaikaista lomautta- mista.