Common use of Riittävät asiakastiedot Clause in Contracts

Riittävät asiakastiedot. Asiakkaan tulee antaa pankille sopimuksen tekemistä varten riittävät tiedot, jotta pankki voi arvioida asiakkaalle tehtävän asianmukaisuus- tai soveltuvuusarvioinnin jälkeen asiakkaalle asianmukaisiksi tai soveltuvia sijoituspalveluita tai rahoitusvälineitä. Mikäli asiakas ei ole antanut pankille tarvittavia tietoja, pankki ei voi arvioida sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle. Pankki ei arvioi sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle, kun asiakas omasta aloitteestaan antaa ns. yksinkertaista rahoitusvälineettä koskevan toimeksiannon. Asiakas valtuuttaa pankin tarkistamaan antamiensa asiakastietojen sekä pankkiyhteystietojen oikeellisuuden pankkia sitovan lakisääteisen tunnistamisvelvollisuuden täyttämiseksi ja pankin riskienhallinnan toteuttamiseksi. Tämä valtuutus on voimassa sekä asiakkuutta avattaessa, että muuten asiakkuuden aikana. Pankilla on oikeus päivittää asiakkaan tietoja niistä julkisista rekistereistä, joista pankki voi saada tiedon asiakkaan osalta tarvittavista tiedoista. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi asiakkaan osoitetiedot väestötietojärjestelmistä. Asiakkaan tulee ilmoittaa erikseen kirjallisesti pankille, mikäli asiakkaan osoite- ja muina yhteystietoina ei saa käyttää julkisista rekistereistä saatavia tietoja. Asiakas ei voi vedota siihen, ettei hän ole saanut asiakassuhteeseen vaikuttavaa tietoa, jos tiedon saamatta jääminen johtuu siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut pankille haluavansa pankilta tiedot muuten kuin julkisista rekistereistä saatujen yhteystietojen perusteella.

Appears in 2 contracts

Samples: Ps Eläkesopimus, www.omasp.fi

Riittävät asiakastiedot. Asiakkaan tulee antaa pankille sopimuksen tekemistä varten Asiakas sitoutuu toimittamaan UB:lle kaikki lainsäädännön ja viranomaisten kulloinkin vaatimat riittävät tiedotja oikeat tiedot muun muassa taloudellisesta asemastaan, jotta pankki voi arvioida asiakkaalle tehtävän asianmukaisuus- tai soveltuvuusarvioinnin jälkeen asiakkaalle asianmukaisiksi tai soveltuvia sijoituspalveluita tai rahoitusvälineitä. Mikäli asiakas ei ole antanut pankille tarvittavia tietojasijoituskokemuksestaan ja -tietämyksestään ja sijoituspalvelua koskevista tavoitteistaan, pankki ei voi arvioida sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle. Pankki ei arvioi sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle, kun asiakas omasta aloitteestaan antaa ns. yksinkertaista rahoitusvälineettä koskevan toimeksiannonsekä ilmoittamaan välittömästi olennaisesta muutoksesta aiemmin ilmoitetuissa tiedoissa. Asiakas valtuuttaa pankin tarkistamaan UB:n tarkastamaan antamiensa asiakastietojen sekä pankkiyhteystietojen oikeellisuuden pankkia UB:ta sitovan lakisääteisen tunnistamisvelvollisuuden täyttämiseksi ja pankin riskienhallinnan toteuttamiseksitäyttämiseksi. Tämä valtuutus on voimassa sekä asiakkuutta avattaessa, avattaessa että muuten asiakkuuden asiakassuhteen aikana. Pankilla UB:llä on oikeus päivittää asiakkaan tietoja asiakastietoja niistä julkisista rekistereistä, joista pankki UB voi saada tiedon asiakkaan osalta tarvittavista tiedoistaAsiakasta koskevia tietoja. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi asiakkaan Asiakkaan osoitetiedot väestötietojärjestelmistäväestötietojärjestelmistä tai yhtiötä koskevat tiedot kaupparekisteristä. Asiakkaan tulee ilmoittaa erikseen kirjallisesti pankilleUB:lle, mikäli asiakkaan Asiakkaan osoite- ja muina yhteystietoina ei saa käyttää julkisista rekistereistä saatavia tietoja. Asiakas ei voi vedota siihen, ettei hän ole saanut asiakassuhteeseen vaikuttavaa tietoa, jos tiedon saamatta jääminen johtuu siitä, että asiakas Asiakas ei ole ilmoittanut pankille UB:lle haluavansa pankilta UB:lta tiedot muuten kuin julkisista rekistereistä saatujen yhteystietojen perusteella. UB hankkii henkilöluottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietorekisteristä. UB käsittelee henkilötietoja tietosuoja-asetuksen ja muun velvoittavan sääntelyn mukaisesti. Tietosuoja-asetuksen mukaiset tietosuojaselosteet ovat saatavilla UB:n verkkosivuilla.

Appears in 2 contracts

Samples: Asiakassuhdesopimus, Asiakassuhdesopimus

Riittävät asiakastiedot. Asiakkaan tulee antaa pankille sopimuksen tekemistä varten riittävät tiedot, jotta pankki voi arvioida asiakkaalle tehtävän asianmukaisuus- tai soveltuvuusarvioinnin soveltuvuus- arvioinnin jälkeen asiakkaalle asianmukaisiksi asianmukai- siksi tai soveltuvia sijoituspalveluita tai rahoitusvälineitä. Mikäli asiakas ei ole antanut pankille tarvittavia tietoja, pankki ei voi arvioida sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle. Pankki ei arvioi sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen asianmukaisuutta taikka soveltuvuutta asiakkaalle, kun asiakas omasta aloitteestaan antaa ns. yksinkertaista yksin- kertaista rahoitusvälineettä koskevan toimeksiannon. Asiakas valtuuttaa pankin tarkistamaan antamiensa asiakastietojen sekä pankkiyhteystietojen pankki- yhteystietojen oikeellisuuden pankkia sitovan lakisääteisen tunnistamisvelvollisuuden tunnistamisvelvol- lisuuden täyttämiseksi ja pankin riskienhallinnan riskien- hallinnan toteuttamiseksi. Tämä valtuutus on voimassa sekä asiakkuutta avattaessa, että muuten asiakkuuden aikana. Pankilla on oikeus päivittää asiakkaan tietoja niistä julkisista rekistereistä, joista pankki voi saada tiedon asiakkaan osalta tarvittavista tiedoista. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi asiakkaan osoitetiedot väestötietojärjestelmistä. Asiakkaan tulee ilmoittaa erikseen kirjallisesti pankille, mikäli asiakkaan osoite- ja muina yhteystietoina ei saa käyttää julkisista rekistereistä saatavia tietoja. Asiakas ei voi vedota siihen, ettei hän ole saanut asiakassuhteeseen vaikuttavaa tietoa, jos tiedon saamatta jääminen johtuu siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut pankille haluavansa pankilta tiedot muuten kuin julkisista rekistereistä saatujen yhteystietojen yhteys- tietojen perusteella.

Appears in 1 contract

Samples: www.omasp.fi