Sijoituspolitiikka Mallilausekkeet

Sijoituspolitiikka. 1. Toimitusjohtaja huolehtii siitä, että EVM:n sijoituspolitiikka on varovaista, jotta voidaan johtokunnan hyväksymien ja säännöllisin väliajoin uudelleen tarkastelemien ohjeiden mukai- sesti varmistaa, että EVM:n luottokelpoisuus on paras mahdollinen. EVM:llä on oikeus käyt- tää osa sijoitussalkkunsa tuotosta toiminta- ja hallintokustannustensa kattamiseen.
Sijoituspolitiikka. Vastuunalaisen Yhtiömiehen tulee noudattaa Liitteessä 5.1 määriteltyä sijoituspolitiikkaa Rahaston sijoitustoiminnassa sekä huolehtia kaikessa sijoitustoiminnassa, että
Sijoituspolitiikka. Periaatteena on maksuvalmiuden turvaaminen, sijoitusriskien hallinta ja sijoitukselle saatava kohtuul- linen tuotto. Liitto ei voi ryhtyä keinottelunomaiseen sijoitustoimintaan. Sijoitettavissa olevat varat on kuitenkin sijoi- tettava tuottavasti. Riskiltään pieniä lyhytaikaisia sijoitusvaihtoehtoja ovat esim. määräaikaistalletukset, pankkien sijoitustodistukset ja kuntatodistukset. Lisäksi Kuntarahoituksen ja pankkien korkorahastojen (varat on sijoitettu valtion tai pankkien velkasitoumuksiin) riskiä voidaan pitää pienenä. Hallintojohtaja päättää liiton kassavarojen tilapäisestä sijoittamisesta.

Related to Sijoituspolitiikka

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Vastuunrajoitus Toimittaja ei vastaa ohjelmapalveluiden sisällöstä, ohjelma- tai salausmuutoksista, eikä muusta palveluiden kautta tai avulla toimitettavasta tai saa-tavasta sisällöstä, sisällön saatavuudesta tai muista ominaisuuksista (kuten ohjelmakanavien, muun sisällön tai lähetysaikojen muutoksista tai lopettamisista) ja, ellei pakottavasta lain säännöksestä muuta johdu, Toimittajalla ei ole velvollisuutta tarkistaa tällaista sisältöä tai sen lainmukaisuutta. Toimittaja ei ole vastuussa asiakkaalle palvelun käytön estymisestä tai palvelussa olevista virheistä tai puutteellisuuksista eikä asiakkaan laitteisiin tai ohjelmistoihin tulevista vioista tai häiriöistä, jotka johtuvat ylivoimaisesta esteestä, asiakkaan toimesta tapahtuvasta palvelun tai Laitteen vääränlaisesta käytöstä tai kytkemisestä, asiakkaan tai kolmannen osapuolen vastuu-alueeseen kuuluvasta seikasta, taloverkossa tai huoneiston sisäverkossa olevista vioista tai häiriöistä taikka häiriötä aiheuttavista sähkölaitteista.

  • Vastuunrajoitukset Yhtiö vastaa vain viivästyksestä tai virheestä aiheutuneista välittömistä vahingoista, jollei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan välillisiä vahinkoja. Välillisinä vahinkoina pidetään muun muassa saamatta jäänyttä tuloa tai voittoa taikka informaation katoamista tai viivästymistä niistä johtuvat seuraukset ja Liittyjän mahdollisesti kolmannelle maksamat vahingonkorvaukset mukaan lukien. Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on Liittyjän Yhtiölle tästä sopimuksesta maksama summa.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. Xxxxx Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxx Ylijohtaja Hallituksen puheenjohtaja Xxxxx Xxxxx Xxxx Xxxxxxxxxxx

  • Voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa terveyspalvelualan työehtosopimuksen osana. HYVINVOINTIALAN LIITTO RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Voimassaolo Tämä sopimus on voimassa kuten runkosopimus.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)