Sopimus ja voimaantulo Mallilausekkeet

Sopimus ja voimaantulo. Viestintäpalvelua ja Muuta palvelua koskeva Sopimus on tehtävä kirjallisesti. Viestintäpalvelua tai Muuta palvelua koskeva Sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti edellyttäen, että Sopimuksen sisältöä ei voi yksipuolisesti muuttaa, ja että Sopimus säilyy osapuolten saatavilla. Viestintäpalvelua koskevassa Sopimuksessa tai Palvelun tilausta koskevassa tilausvahvistuksessa todetaan, milloin Sopimus tulee voimaan. Muuta palvelua koskeva Sopimus syntyy, kun Kuuskaista on hyväksynyt Asiakkaan tilauksen esimerkiksi avaamalla Palvelun tai ilmoittamalla hyväksyneensä Asiakkaan tilauksen.
Sopimus ja voimaantulo. Sopimus on tehtävä kirjallisesti. Liittymäsopimus voidaan tehdä myös sähköisesti edellyttäen, että Sopimuksen sisältöä ei voi yksipuolisesti muuttaa, ja että Sopimus säilyy osapuolten saatavilla. Operaattori vahvistaa Sopimuksen lähettämällä Asiakkaalle tilausvahvistuksen ja laskun mahdollisesti edellytetystä ennakkomaksusta tai vahvistuksen mahdollisen vakuuden maksamisesta tämän ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen, laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen. Tilausvahvistuksessa mainitaan liittymäsopimuksen voimaantulon ajankohta, liittymän alustava toimitusaika ja siihen sovellettava hinnasto sekä selvitys Asiakkaan huomautusajasta. Mikäli Asiakas haluaa muuttaa tilauksen sisältöä tai peruuttaa tilauksen tulee kyseiset muutokset tehdä Asiakkaan huomautusajan kuluessa kirjallisesti Toimittajalle.
Sopimus ja voimaantulo. Sopimus on tehtävä kirjallisesti. Liittymäsopimus voidaan tehdä myös sähköisesti edellyttäen, että Sopimuksen sisältöä ei voi yksipuolisesti muuttaa, ja että Sopimus säilyy osapuolten saatavilla. UURVV:n tulee neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa Sopimuksen tekemisestä lähettää Asiakkaalle Sopimuksen vahvistusilmoitus ja lasku mahdollisesti edellytetystä ennakkomaksusta tai vakuuden maksamisesta tämän ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen, laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen. Vahvistusilmoituksessa maini- taan liittymäsopimuksen voimaantulon ajankohta ja siihen sovellettava hinnasto sekä selvitys Asiakkaan huomautusajasta.

Related to Sopimus ja voimaantulo

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Voimaantulo Kun päätös uusien yleisten toimitusehtojen käyttöönotosta tai muuttamisesta on tehty, laitos lähettää toimitusehdot asiakkaille vähintään kolme kuukautta ennen uu- sien yleisten toimitusehtojen tai muutosten voimaantuloa. Näillä yleisillä toimitusehdoilla kumotaan laitoksen aikaisemmat vesihuollon ja huleve- den viemäröinnin yleiset toimitusehdot.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Henkilöstön Hyvinvointi Ja Työelämän Laatu 5 Kaupungin yhteiset tavoitteet 5 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat tavoitteet 5 5 Tunnusluvut 6 Tavoitteelliset tunnusluvut 6

  • Voimaantulomääräys Tämä sopimus tulee voimaan 1.6.2001 ja on voimassa toistaiseksi kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Sopimus on neuvoteltu työryhmässä, jossa SAK:ta ovat edustaneet osastopäällikkö Xxxxxx Xxxxxxx-Xxxxx ja vastaava lakimies Xxxxx Xx- sanen sekä TT:tä varatuomari Xxxxx Xxxxxxxxxx ja varatuomari Xxxx Xxxx. Helsingissä 10. päivänä toukokuuta 2001 TEOLLISUUDEN JA TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITTO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK TEOLLISUUDEN JA TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITTO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK Aika 10.5.2001 Paikka TT:n toimisto, Eteläranta 10 Läsnä Xxxxxxxx Xxxxxx TT Xxxxx Xxxxxxxx TT Seppo Riski TT Xxxxx Xxxxxxxxxx TT Xxxxx Xxxxxxxxx SAK Xxxxxx Xxxxxxx-Xxxxx SAK Xxxxx Xxxxxxx SAK 1 Sovittiin, että pöytäkirja tarkastetaan tässä kokouksessa ja että kaikki osanottajat allekirjoittavat sen. 2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-SAK irtisanomissuojasopimus ja to- dettiin, että se tulee voimaan 1.6.2001. Todettiin, että allekirjoitetulla irtisanomissuojasopimuksella kumotaan TT:n ja SAK:n välillä 14.6.1991 allekirjoitettu irtisanomissuojaa ja lo- mautusta koskeva yleissopimus soveltamisohjeineen sekä sopimuk- seen ja sen soveltamisohjeisiin myöhemmin tehdyt muutokset. 3 Todettiin, että sopimus sitoo kaikkia niitä keskusliittoihin kuuluvia jä- senliittoja, jotka eivät viimeistään 28.5.2001 ole ilmoittaneet jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle. 4 Merkittiin, että sopimus on neuvoteltu työryhmässä, jonka työskente- lyyn ovat osallistuneet TT:stä Xxxxx Xxxxxxxxxx ja Xxxx Xxxx sekä SAK:sta Xxxxxx Xxxxxxx-Xxxxx ja Xxxxx Xxxxxxx. Vakuudeksi Tarkastettu 1 Sovittiin, että liitteenä olevat sopimusmääräykset työllistymisen ja muutosturvan toimintamallista tulevat voimaan allekirjoittaneiden liitto- jen välillä 16.2.2005. 2 Todettiin, että työvoimaviranomaiset pyrkivät osaltaan toimimaan työl- listymisen ja muutosturvan toimintamallin mukaisesti heti 16.2.2005 alkaen. Työllistymisohjelmaa ja koulutustukea koskeva lainsäädäntö on valmisteilla ja on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pi- kaisesti. Todettiin, että työllistymisohjelmaa ja korotettua koulutustukea koske- via sopimusmääräyksiä voidaan soveltaa täysimääräisesti vasta niitä koskevan lainsäädännön voimaantulon jälkeen. 3 Todettiin, että yhteistoimintamenettelyä koskevilla määräyksillä ei muuteta yhteistoimintalain 2 §:n mukaista soveltamisalaa. Helsingissä tammikuun 26 päivänä 2005 PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN LIITTO RY PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO Huolto-osastoilla työskentelevien työntekijäin osalta olemme tarkas- taneet ja allekirjoittaneet tämän sopimuksen. METALLITYÖVÄEN LIITTO RY SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO RY Työnantajan, työntekijöiden ja työvoimaviranomaisen välisen uuden toimintamallin tavoitteena on yhteistyön tehostaminen ja työntekijän mahdollisimman nopea työllistyminen.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Sopimuksen kohde ja tarkoitus Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia ELY-keskuksen järjestämien joukkoliikennepalvelu- jen suunnittelu-, järjestämis- ja rahoitusvastuista sekä yhteistyön periaatteista kunnan järjes- tämien joukkoliikennepalvelujen ja markkinaehtoisen liikenteen kanssa. Tällä sopimuksella ei kuitenkaan muuteta liikennepalvelulain (320/2017) ja muun lainsäädännön mukaista sopija- puolten välistä perusvastuunjakoa. Tässä sopimuksessa sovitaan: • joukkoliikenteen suunnittelun ja seurannan yhteistyöstä, periaatteista ja menettely- tavoista • kunnan ja ELY-keskuksen järjestämien joukkoliikennepalvelujen yhteensovittami- sesta • kunnan osallistumisesta kuntalaisiaan palvelevan ELY-keskuksen järjestämien joukko- liikennepalvelujen kustannuksiin • alueella käytettävästä joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmästä • matkustajapalveluiden järjestämisestä ja aikatauluinformaatiosta • joukkoliikenteen rahoitus-, kustannus- ja suoritetietojen toimittamisesta valtakun- nallisiin rekistereihin (esim. JUKU- ja KUKU-järjestelmä). Tämä sopimus koskee EU:n palvelusopimusasetuksen (EY-1370/2007, jäljempänä PSA) mukai- sesti järjestettyä ELY-keskuksen toimivaltaan kuuluvaa kunnan alueelle suuntautuvaa liiken- nettä. Sopimuksen kohteena oleva liikenne kuvataan tarkemmin rahoitussuunnitelmassa (liite 1). ELY-keskuksen joukkoliikennepalveluja järjestetään sekä käyttöoikeussopimusten että bruttokorvaukseen perustuvien hankintasopimusten nojalla.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.