Sosioekonominen asema Mallilausekkeet

Sosioekonominen asema. Avioehtosopimuksen solmimiseen vaikuttavia tekijöitä tarkasteltaessa on kiinnitetty huomiota myös sopimuksen solmivien puolisoiden sosioekono- miseen asemaan. Vuoden 2005 avioehtoaineistossa sosioekonomista ase- maa valotettiin keräämällä tietoja siitä, millaisia olivat puolisoiden ammat- ti- tai koulutusasemat.10 (Ks. kuvio 2.) 9 AL 129 §.
Sosioekonominen asema. Osapuolten statuksen ohella voidaan tarkastella osapuolten sosioekonomis- ta taustaa eli heidän pääasiallista toimintaansa ositusprosessin aikana. Tar- kastelun avulla voidaan esittää maltillisia arvioita siitä, onko esimerkiksi kantajan pääasiallisella toiminnalla yhteyttä kanteen nostamisen syihin. Kantajan ja vastaajan pääasiallinen toiminta on esitetty oheisessa kuviossa 28. yrittäjä 0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 vastaaja kantaja Kuvio 28 Kantajan ja vastaajan pääasiallinen toiminta (kantaja n=35, vastaaja n=30)29 Noin kolmannes pääasiallisen toimintansa ilmoittaneista kantajista oli pää- asialliselta toiminnaltaan palkansaajia ja peräti lähes puolet yrittäjiä. Työt- tömiä kantajien joukossa oli vajaa kymmenesosa. Moiteprosessin syihin liittyvän tutkimuksen kannalta mielenkiintoisinta vaikuttaisikin olevan ni- menomaan yrittäjänä toimivien suuri osuus. Kuvio vahvistaa osaltaan moi- teprosessin statusjakauman kanssa yhdenmukaista kuvaa siitä, että osapuol- ten varallisuudella on merkitystä moiteprosessiin johtavana tekijänä. Voi- daan nimittäin olettaa, että moiteprosessissa on osaltaan kyse haluttomuu- desta luovuttaa yritystoiminnan avulla ansaittua omaisuutta tasinkona. Tätä tukee aiemmin tutkimuksessa esitetyn lisäksi30 ainakin se, että jopa neljä seitsemästä yrittäjänä toimivasta kantajasta oli erillisenä vaatimuksena vaa- tinut tasingonmaksuvelvollisuutensa alentamista. Toistuvasti esiin tullut osituskysymysten sukupuolittuminen nousee se- kin osaltaan esiin osapuolten pääasiallista toimintaa koskevissa tarkaste- luissa. Kun kantajan pääasiallista toimintaa verrataan kantajana toiminei- den henkilöiden sukupuoleen, voidaan havaita, että lähes yhdeksän kym- menestä yritystoimintaa harjoittaneesta kantajasta oli miehiä. Toisin päin tarkasteltuna viisi seitsemästä kantajana toimineesta miehestä oli pääasial- liselta toiminnaltaan yrittäjiä. Tutkimusaineistoon kuuluneista, sosioekonomisen asemansa ilmoitta- neista vastaajista lähes puolet oli ns. tavallisia työssä käyviä palkansaajia. Kotona vastaajista oli joka kymmenes ja yrittäjinä heistä toimi noin neljän- nes. Vastaajien pääasiallisen toiminnan jakautuminen luo osaltaan kuvaa varallisuudeltaan puolisoaan heikommassa asemassa olevasta osapuolesta,

Related to Sosioekonominen asema

  • Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen 15.1 Sopijapuolella on oikeus irtisanoa Sopimus osaltaan päättymään kunkin kolmen (3) vuoden sopimuskauden päättyessä. Irtisanomisilmoitus on annettava vähintään 12 kk ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisilmoitus on toimitettava kirjallisesti kaikille Sopijapuolille. Tuottajayhteisö ilmoittaa tällöin ympäristöministeriölle tarpeesta käynnistää Jätelain 49 c:n mukainen sovittelu. Jos uutta sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa ilmoituksen tekemisestä, noudatetaan, mitä Jätelain 49 c §:ssä säädetään. 15.2 Jos yksittäinen kunta tai kunnallinen jätelaitos haluaa irtisanoa sopimuksen esimerkiksi siitä syystä, että se aloittaa yhteistyön Sopimukseen kuulumattoman tuottajayhteisön kanssa, tulee irtisanomisesta ilmoittaa kaikille Sopijapuolille kirjallisesti vähintään kaksitoista (12) kuukautta ennen kunkin kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä. Tällöin tämän Sopimuksen voimassaolo päättyy ilmoituksen tehneen kunnan tai kunnallisen jätelaitoksen osalta voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättyessä. 15.3 Yksittäisellä kunnalla tai kunnallisella jätelaitoksella on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään ennen voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä, mikäli Tuottajayhteisö rikkoo tämän Sopimuksen mukaisia olennaisia velvoitteita (mukaan lukien velvoitetta noudattaa lakeja, asetuksia tai viranomaismääräyksiä) ja rikkomus ei ole korjattavissa, tai sitä ei ole korjattu [kuuden (6) kuukauden] kuluessa siitä, kun rikkomuksen korjaamista on vaadittu. 15.4 Sopimuksen voimassaolon päättyessä irtisanomisen johdosta tai muusta syystä, Tuottajayhteisö maksaa tämän Sopimuksen mukaisen korvauksen Sopimuksen voimassaolon päättymishetkeen saakka.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, sopimus tulee voimaan, kun Asiakas ottaa Palvelun käyttöön. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, kummallakin osapuolella on oikeus kirjallisesti irtisanoa Sopimus päättymään kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Palvelu laskutetaan irtisanomisajan loppuun. Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välisen sopimuksen päättyessä Vismalla on oikeus siirtää Loppuasiakas omaksi asiakkaaksi Loppuasiakkaan suostumuksella edellyttäen, että Loppuasiakas on noudattanut Asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa ja täyttänyt Xxxxxxxxx liittyvät velvoitteensa Asiakkaalle. Palvelun yleiset sopimusehdot Kumppani - asiakkaille versio 1.1 1.5.2018 Mikäli Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välinen sopimus päättyy, Asiakkaan on ilmoitettava siitä Vismalle kirjallisesti viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuukautta (1) ennen Palvelun päättymispäivää. Vismalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi ilman irtisanomisaikaa, jos Asiakkaalla on maksamatta kolmen eri kalenterikuukauden Palveluveloitukset viimeisimmän laskun eräpäivän jälkeen. Asiakkaalla on oikeus saada Palvelussa oleva aineisto maksamalla erääntyneet saatavat, Hinnaston mukainen Palvelun uudelleenavausmaksu ja aineistokopiomaksu. Visma voi sulkea Palvelun tai purkaa Sopimuksen välittömästi, mikäli Asiakas asetetaan konkurssiin tai tulee pysyvästi maksukyvyttömäksi. Vismalla on oikeus purkaa Sopimus tai keskeyttää Palvelu, jos Palvelua käytetään Sopimuksen, Palvelun tai Netvisor –palvelun käyttöehtojen vastaisesti taikka lainvastaiseen toimintaan tai tavalla, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa Palvelulle, Vismalle, Visman sopimuskumppanille, Asiakkaalle, Loppuasiakkaalle, kolmannelle osapuolelle tai sivulliselle. Palvelun päättymistavasta riippumatta Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tiedot säilyvät Palvelussa kirjanpitolain määrittämän lakisääteisen säilytysajan. Tiedot poistetaan aikaisemmin, mikäli Asiakas ja/tai Loppuasiakas sitä kirjallisesti vaatii. Visma avaa pääsyn Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tietoihin Palvelun avausmaksua vastaan ja veloittaa Palvelun käytöstä Hinnaston mukaisesti.

  • Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta- alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvolli- suudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Käyttösopimus Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on kes- keytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen Aktialla on oikeus muuttaa sopimuksen ehtoja va- kuutuksen hakijan menettelyn tai yleisen vahinko- kehityksen vuoksi. Aktialla on vakuutusaikana oikeus muuttaa va- kuutusmaksua ja muita sopimusehtoja, jos vakuu- tuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedo- nantovelvollisuutensa. Edellytyksenä on, että Ak- tia, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, oli- si myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu. Muutokset henkivakuutusten vakuutusmaksuis- sa ja muissa sopimusehdoissa voivat olla perus- teltuja yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Vakuutussopimuksen sisältö ei kuitenkaan tässä tapauksessa saa muuttua olen- naisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Muiden kuin henkivakuutuksen vakuutusmak- sua ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutoksen syynä on ennalta arvaamaton korvaus- menon kehitys tai muu seuraava ennalta arvaama- ton olosuhteiden muutos, kuten • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomai- sen määräys • kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luon- nontapahtuma, suuronnettomuus • muutos kuolevuuskehityksessä • yleisen korkotason aleneminen alle vakuutus- maksun laskemisessa käytetyn korkotason • vakuutukseen vaikuttavan kustannustason muuttuminen edellyttäen, että muutos johtuu Aktian määräysvallan ulkopuolella olevasta syystä. Aktialla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuu- tussopimuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutusehtoihin tehtävä vakuutusturvan hei- xxxxxx ei kuitenkaan koske sellaista sairautta tai vammaa, joka on alkanut ennen ehtomuutosta. Jos vakuutussopimusta muutetaan, Aktia lähet- tää vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimuksen muuttumisesta ja muutoksen sisällöstä viimeis- tään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Vakuutuksenottajalla on aina mahdollisuus irtisa- noa vakuutus muutoksen vuoksi. Vakuutusmaksu ja vakuutusturva voivat myös muuttua indeksitarkistuksen yhteydessä.‌‌‌

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Korvauksen maksaminen Fennia maksaa korvauksen, kun vakuutuksenottaja on selvittänyt, ettei omaisuutta ole kiinnitetty velan vakuudeksi tai kun kiinnityksen haltijat ovat antaneet Fennialle tiedot korvauksen maksamiseksi. Ensiksi maksetaan korvaus, jonka määrä saadaan vähentämällä päivänarvon mukaisesta vahingon määrästä, mutta kuitenkin enintään omaisuuden käyvästä arvosta omavastuu ja ottamalla huomioon mahdollinen alivakuutus kohdan 1.13 mukaisesti sekä suojeluohjeiden mahdollisen laiminlyönnin ja yleisten sopimusehtojen perusteella tehtävät korvauksen vähennykset mainitussa järjestyksessä. Jos omaisuuden päivänarvo on alle 50 % jälleenhankinta-arvosta, mutta käypää arvoa suurempi, Fennia maksaa päivänarvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Jos omaisuuden päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta, Fennia maksaa jälleenhankinta-arvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain sillä, joka oli vakuutettuna vakuutustapahtuman sattuessa. Oikeutta ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella on oikeus vain päivänarvon mukaiseen korvaukseen. Jos rakentaminen viivästyy viranomaisen pakottavan määräyksen vuoksi, määräyksestä välittömästi aiheutuva viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren ja yrityskiinnityslain määräyksiä. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut leasing-vuokrattuun omaisuuteen, korvaus maksetaan omaisuuden omistajalle.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Sopimuksen muuttaminen Sopimusosapuolet voivat muuttaa tätä Sopimusta vain kirjallisesti, muut muutokset ovat mitättömiä. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat sopimusosapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväksyneet ja allekirjoittaneet sopimusosapuolten toimivaltaisten edustajien toimesta.

  • Sopimuksen syntyminen Tarjouspohjaisessa kaupassa sopimus syntyy, kun ostaja on ilmoittanut hyväksyvänsä myyjän tarjouksen. Muussa tapauksessa kauppa syntyy, kun myyjä on vahvistanut tilauksen tai toimittanut tavaran. Ostajan tilauksen poiketessa myyjän tarjouksesta, kaupan katsotaan syntyneen myyjän tarjouksenmukaisin ehdoin, ellei myyjä ole kirjallisesti muuta vahvistanut. Ostajan vastuulla on tarkistaa tilausvahvistuksen oikeellisuus.