Soveltuvan tietosuojalainsäädännön noudattaminen Mallilausekkeet

Soveltuvan tietosuojalainsäädännön noudattaminen. Kumpikin osapuoli huolehtii ja vastaa tietosuojasta ja tie- toturvasta henkilötietoja käsiteltäessä sekä sitoutuu nou- dattamaan voimassa olevaa soveltuvaa tietosuojalain- säädäntöä kuten EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679. Kumpikin osapuoli vastaa omassa toiminnas- saan tietosuojaperiaatteiden toteuttamisesta, mukaan lukien henkilötietojen suojaamisesta asianmukaisilla tek- nisillä ja organisatorisilla toimenpiteillä.

Related to Soveltuvan tietosuojalainsäädännön noudattaminen

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen 5. Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantaja saa pidättää tämän määrän työntekijälle maksettavasta lopputilistä noudattaen mitä työsopimuslain 2 luvun 17 §:ssä on säädetty työnantajan kuittausoikeudesta. Mikäli irtisanomisajan noudattamatta jättäminen puolin ja toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, suoritusvelvollisuus koskee vastaavaa osaa irtisanomisajan palkasta.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Kauppahinnan maksaminen Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan tässä kaupantekotilaisuudessa ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoittamisella.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.