Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN – sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä annettua lakia. Teknologiateollisuus ja YTN nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 5 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Sovintolautakunta. 1. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN – liittojen sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi työehtosopimuksen uudis- tamiseksi on puolin tai toisin hylätty.
2. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa ku- luessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajallepu- heenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä välimiesmenet- telystä annettua lakia.
3. Teknologiateollisuus ja YTN nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan Kumpikin liitto nimeää sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet jäse- net valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus ja YTN Liitot vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan kustannuksista.
4. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan sovi- taan erikseen liittojen välillä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN – SKOL/ATL/YTN –sovintolautakunta on käsitellyt käsi- tellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä annettua lakia. Teknologiateollisuus XXXX ja ATL yhdessä ja YTN yksin nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus SKOL/ATL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan sovinto- lautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus/SKOL /YTN – sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä annettua lakia. Teknologiateollisuus ja SKOL yhdessä ja YTN yksin nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus/SKOL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sovintolautakunta. 1. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN – liittojen sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan sovinto- lautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen työehtosopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty.
2. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajallepuheenjohtajal- le. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä välimiesmenettelystä annettua lakia.
3. Teknologiateollisuus ja YTN nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan Kumpikin liitto nimeää sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksies- teelliseksi. Teknologiateollisuus ja YTN Liitot vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista palk- kioista ja muista sovintolautakunnan kustannuksista.
4. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN Teknologiateollisuus/SKOL/ATL/YTN – sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä annettua lakia. Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus/SKOL ja ATL yhdessä ja YTN yksin nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus/SKOL/ATL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuus /YTN – SKOL/ATL/YTN –sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakunnassa ei noudateta välimies- menettelystä annettua lakia. Teknologiateollisuus XXXX ja ATL yhdessä ja YTN yksin nimeävät kumpikin sovinto- lautakuntaan sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka väli- miesmenettelystä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuus SKOL/ATL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista sovintolautakunnan sovinto- lautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista sovitaan erikseen liittojen välillä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus