Henkilötietojen käsittely 11.1 Avarda käsittelee henkilötietoja voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Avarda saa henkilötietoja Luotonsaajalta Luoton hakemisen, siitä sopimisen ja sen hallinnoimisen yhteydessä tai kerätessään niitä muuten. Henkilötietoja kerätään ja käsitellään Avardan hallinnossa, luotonkäsittelyssä, luottokelpoisuusarviointien tekemisessä ja luottoon liittyvien ilmoitusten tekemisessä sekä muiden Avardan lakisääteisten tehtävien täyttämisessä. Henkilötietoja voidaan kerätä ja käsitellä myös markkinointi-, asiakasanalyysi-, toimintatapojen kehittämis-, riskinhallinta- ja tilastointitarkoituksiin. Avardalla on oikeus käsitellä henkilötietoja (mukaan lukien henkilötunnus) ulkomailla. Avardalla on oikeus luovuttaa henkilötietoja (mukaan lukien henkilötunnus) Avardan kanssa samaan konserniin kuuluville yrityksille, sidosyrityksilleen ja yhteistyökumppaneilleen (mm. rahoituskumppanit, luotonvälittäjät, luottolaitokset ja vakuutusyhtiöt) edellä mainittujen tarkoitusten täyttämiseksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Henkilötietoja ei kuitenkaan siirretä Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Henkilötietojen vastaanottaja on oikeutettu yhdistämään Avardalta saamansa henkilötiedot muihin hallussaan oleviin henkilötietoihin. Avardalla on oikeus siirtää henkilötietoja edellä kohdassa 9 tarkoitetun siirron tai panttauksen yhteydessä. Avardalla ja henkilötietojen muulla vastaanottajalla on oikeus käyttää henkilötietoja markkinointitarkoituksiin sekä säilyttää niitä tässä tarkoituksessa myös Luotonsaajan ja Avardan sopimussuhteen päätyttyä. Avardalla on oikeus nauhoittaa tai muutoin dokumentoida Luotonsaajan ja Avardan välinen kommunikointi. Luotonsaajalla on yhden kerran vuodessa oikeus saada maksutta (ja tämän lisäksi kohtuullista korvausta vastaan) tietoonsa, mitä hänen henkilötietojaan Avardalla on hallinnassaan. Huomatessaan virheellisen tai epätäydellisen tiedon Luotonsaajan on lähetettävä sitä koskeva kirjallinen ja omakätisesti allekirjoittamansa korjausvaatimus Avardalle ”E-Commerce Henkilötiedot”, Avarda OY, Xxxxxxxxxx 0 x, 00000 Xxxxxxxx, tai sähköpostitse osoitteeseen: xxxx@xxxxxx.xx.
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako
Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio
Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin.
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.
Työvuoroluettelo 1. Työpaikalla on laadittava työvuoroluettelo, milloin se on työaikojen selvittämiseksi tarpeellista. Työvuoroluettelosta tulee ilmetä päivittäisen säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohta, ruokailutauon pituus ja ajankohta sekä viikoittaiset vapaapäivät.
Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on laadittu kaksi yhdenmukaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.
Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen 5. Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantaja saa pidättää tämän määrän työntekijälle maksettavasta lopputilistä noudattaen mitä työsopimuslain 2 luvun 17 §:ssä on säädetty työnantajan kuittausoikeudesta. Mikäli irtisanomisajan noudattamatta jättäminen puolin ja toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, suoritusvelvollisuus koskee vastaavaa osaa irtisanomisajan palkasta.
Sopimuskausi Työehtosopimus on voimassa 18.2.2022 lukien 30.11.2023 saakka ja jatkuu sen jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään kahta kuukautta ennen sen päättymistä ole kummaltakaan puolelta kirjallisesti irtisanottu. Mikäli osapuolet eivät kuitenkaan pääse sopimukseen vuoden 2023 palkankorotuksista 31.10.2022 mennessä, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään 30.11.2022. Sovittu palkkaratkaisu on tämän neuvottelutuloksen liitteenä 1.