Suhteellisuus Mallilausekkeet

Suhteellisuus. Tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten ja ehtojen tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun nähden. Tarjouskilpailusta aiheutuvia kustannuksia tulee verrata tarjouskilpailulla aikaan saatuun sääs- töön. Esimerkiksi ilmoittelun laajuuden ja määrän on oltava suhteessa ilmoittamisesta arvioitavissa ole- vaan hyötyyn. Tarjouspyyntö on suhteutettava sekä muodoltaan (kirjallinen vai suullinen) että laajuudel- taan hankinnan kohteeseen. Tarjouksen tekemiseen käytettävän työn tulee olla suhteessa sekä hankin- nan vaativuuteen että sen taloudelliseen arvoon.
Suhteellisuus. Suhteellisuusperiaate edellyttää, että hankintamenettelyn vaatimukset ovat oikeassa suhteessa tavoiteltavan päämäärän kanssa. Hankinnan vaatimukset ja toimintamallit suhteutetaan pienhankinnan arvoon ja luonteeseen. Esimerkiksi tarjoajien soveltuvuusehtojen asettamisessa on huomioitava hankinnan luonne ja arvo. Samaten tarjouspyynnön sisältöön tai tarjousmenettelyn ehtoihin liittyvien vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun nähden. Suhteellisuusperiaatteen on katsottu oikeuskäytännössä merkitsevän myös kohtuullisuuden vaatimusten huomioon ottaen. Esim. hankintayksikkö ei saa asettaa liian korkeita liikevaihtovaatimuksia tarjouskilpailuun osallistuville toimittajille.

Related to Suhteellisuus

  • Luovutusvelvollisuus Jos kunta ennen vuokra-ajan päättymistä tarvitsee osaa vuokra-alueesta yleiseksi alueeksi, vuokralainen on velvollinen luovuttamaan alueen. Alueen luovuttamisesta vuokralaiselle aiheutuva haitta korvataan erikseen tehtävällä sopimuksella.

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Hoitovelvollisuus Vuokralainen on velvollinen pitämään vuokra-alueen ja vuokra-alueella olevat rakennukset ja muut rakenteet sekä vuokra-alueen rakentamat- toman osan hyvässä kunnossa sekä noudattamaan vuokranantajan nii- den hoidosta antamia määräyksiä. Kaupungin rakennusvalvontapalvelulla on oikeus määrätä, että istutet- taviksi määrätyt tai luonnontilaan jäävät vuokra-alueen osat on raken- nustyön ajaksi tarpeellisin osin aidattava. Vuokra-alueella kasvavia puita ei saa vahingoittaa eikä rakennusval- vontapalvelun luvatta kaataa.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.

  • Ilmoitusvelvollisuus Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan.

  • Yhteisvastuullisuus Jos usea on velvollinen yhteisvastuullisesti korvaamaan saman vahingon, vakuutus korvaa ainoastaan sen osan vahingosta, joka vastaa vakuutuksenottajan tai muun vakuutetun syyllisyyden määrää. Ellei syyllisyyden määrää voida osoittaa, vakuutus korvaa enintään pääluvun mukaisen osuuden kokonaisvahingosta

  • Turvallisuus Vuokralaisen vastaa siitä, että palvelun käyttäjiä on ohjeistettu toimimaan omaa turvallisuuttaan vaarantamatta talviuintipaikalla. Vuokralaisen vastuulla on antaa palvelusta Tukes-ohjeen 6/2015: "Ohje Kulutustavaroista ja kuluttajapalveluista annetuista tiedoista", kappaleen numero 5 (Kuluttajapalvelusta annettavat tiedot) mukaisesti sisällöltään riittävät tiedot palvelun käyttäjälle. Ohje on tämän sopimuksen liitteenä. Talviuintipalveluja tarjoava vuokralainen sitoutuu tuottamaan palvelun jäsenilleen turvallisesti. Turvallisesti tarjottavan palvelun ohjeena pidetään kuluttajaturvallisuuslain vaatimustasoa. Vuokralaisen tulee noudattaa toiminnassaan myös Turvallisuus- ja kemikaaliviraston antamia, kulloinkin voimassa olevia ohjeita talviuintipaikkojen turvallisuusjärjestelyistä (xxx.xxxxx.xx). Vuokralainen laatii ja toimittaa vuokranantajalle sisällöltään kuluttajaturvallisuuslain mukaista turvallisuusasiakirjaa vastaavan, turvallisuus- ja kemikaaliviraston ohjeiden mukaisesti laaditun, asiakirjan kyseisen talviuintipaikan turvallisuudesta ja toiminnasta. Vuokranantajan hyväksymä asiakirja liitetään sopimuksen liitteeksi ja vuokralainen sitoutuu noudattamaan sen sisältöä. Vuokralaisen tulee toimittaa turvallisuutta koskeva asiakirja 1 kuukauden kuluessa sopimuskauden alkamisesta. Mikäli asiakirjaa ei toimiteta ajallaan on vuokranantajalla oikeus purkaa sopimus välittömästi kustannuksetta. Vuokralainen nimeää turvallisuusvastaavan, joka toimii vuokranantajan ja vuokralaisen yhteyshenkilönä turvallisuutta koskevissa asioissa. Vuokralaisen tulee huolehtia jäällä liikkuvien henkilöiden turvallisuudesta siten, että avantoalue jää- ja laiturialueella on merkitty esim. ympäröimällä avanto aidoilla, puomeilla tai lippusiimoilla ja heijastimilla riittävän etäältä avannon reunoilta. Avannon on oltava havaittavissa myös yöaikana. Vuokralaisen tulee ilmoittaa vuokranantajan vastuulla olevissa rakenteissa, turvallisuusvarustuksissa ja uintipaikan laitteistossa havaituista vioista ja puutteista välittömästi vuokranantajalle (ulkoilupalvelut). Mikäli pelkkä ilmoitus viasta tai vaarasta ei ole riittävä toimenpide, vuokralaisen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin vaaran torjumiseksi esimerkiksi ilmoittamalla tapahtuneesta asianomaisille viranomaisille. Vuokralaisen tulee ilmoittaa vuokranantajalle välittömästi kaikista talviuintipaikalla tapahtuneista, vuokralaisen tietoon tulleista onnettomuuksista ja vakavista läheltä piti -tilanteista. Vuokranantajan yhteyshenkilönä toimii: Xxxx: Xxxxx Xxxxxxxx Puh: 09 310 71513 Sähköposti: xxxxx.xxxxxxxx@xxx.xx Muut turvallisuusjärjestelyihin liittyvät velvollisuudet jakautuvat tämän sopimuksen liitteenä olevan vastuunjakotaulukon mukaisesti.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.