Soveltamisohje Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.
Soveltamisala Sen lisäksi mitä edellä on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.
Soveltamisala ja määritelmät 1.1 Näitä yleisiä maakaasun verkkopalveluehtoja sovelletaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n maakaasun jakeluverkkoon liitetylle maakaasun käyttäjälle tapahtuvassa maakaasun verkkopalvelussa. Verkkopalveluehdot ovat osa tätä palvelua koskevaa, jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välistä maakaasun verkkopalvelusopimusta. 1.2 Näissä maakaasun verkkopalveluehdoissa 1.2.1 Maakaasun verkkopalvelulla tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan kaikkea sitä toimintaa, joka mahdollistaa maakaasun siirtymisen (siirtopalvelu) vastiketta vastaan jakeluverkonhaltijan maakaasun jakeluverkossa; 1.2.2 Maakaasun jakeluverkko on paikallinen tai alueellinen maakaasuputkisto, jonka kautta maakaasua siirretään vähennetyllä paineella; 1.2.3 Jakeluverkonhaltija on yhteisö tai laitos, jolla on hallinnassaan maakaasun jakeluverkkoa ja joka harjoittaa luvan varaista maakaasuverkkotoimintaa; 1.2.4 Liittyjä on jakeluverkonhaltijan kanssa maakaasun liittymissopimuksen tekevä maakaasun käyttöpaikan omistaja tai haltija; 1.2.5 Maakaasun käyttäjä on kuluttajasuojalain tarkoittama kuluttaja on kuluttajasuojalain tarkoittama kuluttaja tai muu maakaasun käyttäjä, joka ostaa maakaasua maakaasun myyjältä ja maakaasun verkkopalvelun jakeluverkonhaltijalta; 1.2.6 Kuluttaja on luonnollinen henkilö, joka hankkii maakaasua pääasiassa yksityisessä taloudessaan käytettäväksi ( kuluttajansuojalaki 38/1978, 1. luku 4 §); 1.2.7 Maakaasun myyjä on maakaasua ja maakaasutoimituksia myyvä henkilö, yhteisö tai laitos; 1.2.8 Avoimen maakaasutoimituksen myyjällä tarkoitetaan maakaasun myyjää, joka myy maakaasun käyttäjälle tämän kaiken maakaasun tarpeen tai tasapainottaa maakaasun käyttäjän maakaasun käytön ja kiinteiden maakaasu toimitusten erotuksen; 1.2.9 Kiinteä maakaasutoimitus on kullekin taseselvitysjaksolle ennalta sovittu kiinteä maakaasumäärä; 1.2.10 Liittymällä tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan hallitsemia putkistoja, laitteistoja ja laitteita, jotka ovat tarpeen maakaasun toimittamiseksi liittyjän maakaasun käyttöpaikalle; 1.2.11 Maakaasun liittymissopimus on jakeluverkonhaltijan ja liittyjän välinen sopimus, joka koskee maakaasun käyttöpaikan liittämistä verkkoon ja liittymän maakaasun käyttö mahdollisuuksien ylläpitoa; 1.2.12 Maakaasun verkkopalvelusopimus on jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasun verkkopalveluiden myymisestä ja ostamisesta; 1.2.13 Maakaasun myyntisopimus on maakaasun myyjän ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasuenergian myymisestä ja ostamisesta; 1.2.14 Maakaasun toimitussopimus on sellainen maakaasun myyjän ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus, jossa maakaasun myyjä vastaa myös maakaasun verkkopalvelusta. Tällöin ei tehdä erillisiä maakaasun myynti ja verkkopalvelu sopimuksia.
Sopimuksen soveltamisala 1. Tätä työehtosopimusta sovelletaan Medialiiton graafisen alan yritysjäsenten palveluksessa työsken- televiin kaupallisissa, hallinnollisissa ja toimistotehtä- vissä työskenteleviin toimihenkilöihin, lukuun ottamat- ta teknisiä, tuotannollisia tai toimituksellisia tehtäviä. 2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuulu- vat lehtiyrityksissä sellaiset toimihenkilötehtävät, joissa ilmoituksen vastaanottoon liittyy suorasyöttöä. 12 3. Sopimus ei kuitenkaan koske henkilöitä, jotka kuu- luvat yrityksen johtoon tai jotka edustavat työnantajaa toimihenkilökunnan palkka- ja työehtoja määriteltäes- sä eikä henkilöitä, joilla on itsenäinen asema ja hallin- nollinen, taloudellinen tai toiminnallinen vastuu yrityk- sessä tai sen huomattavassa osassa sekä asemaltaan näihin verrattavissa olevia henkilöitä. Ylärajavetoa ja soveltamisalaa määriteltäessä otetaan huomioon viestintäalan erilaiset yritysorganisaatiot ja toimet. 4. Osa-aikatyötä tekeviin toimihenkilöihin ja henkilöi- hin, jotka suorittavat työnsä pääasiallisesti provisio- palkalla, noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin. 5. Koeajaksi otettu toimihenkilö tulee työehtosopi- muksen alaiseksi työsuhteen alkaessa kuitenkin siten, ettei häneen tänä aikana sovelleta irtisanomisaikaa koskevia määräyksiä. 6. Vuokratyövoiman käytössä noudatetaan työsopi- muslain määräyksiä (TSL 2:9 §). 1. Tämä sopimus on voimassa 1.3.2022–29.2.2024 ja voimassaolo jatkuu senkin jälkeen vuoden kerral- laan, mikäli sitä ei puolin tai toisin irtisanota. Irtisano- misaika on kaksi kuukautta. 2. Järjestöt sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuk- sen määräyksiä.
Sopijaosapuolet Valtio: ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarain- ministeriö, Väylävirasto, Liikenne- ja viestintävirasto, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Uudenmaan ELY-keskus) sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Kunnat: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula, Vantaa, Vihti. Kuntayhtymät: Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL). Sopijaosapuolet sitoutuvat yhdessä edistämään sopimuksen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista.
Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa
Talousarvio ja -suunnitelma Taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja suunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille heinäkuun loppuun mennessä ja hyväksytty talousarvio ja suunnitelma marraskuun loppuun mennessä.
Omavastuu Korvattavista kustannuksista vähennetään vakuutuskirjaan merkitty omavastuu.
Rahaston arvon laskeminen Kunkin Rahaston arvo lasketaan vähentämällä kyseisen Ra- haston varoista Rahastoa koskevat velat. Rahaston arvo ilmoi- tetaan euroina. Rahaston sijoituskohteet arvostetaan voimassaolevaan mark- kina-arvoon. Rahastojen sijoituskohteiden arvostusajankoh- dat ilmenevät kunkin Xxxxxxxx rahastokohtaisista sään- nöistä. Lainaus- ja takaisinostosopimukset arvostetaan sopimusten kohteena olevien arvopapereiden ja rahamarkkinavälineiden arvostushetken markkina-arvon perusteella. Jos sijoituskohteelle ei ole saatavissa luotettavaa markkina- arvoa, se arvostetaan Rahastoyhtiön hallituksen päättämien objektiivisten kriteerien mukaisesti. Talletukset arvostetaan lisäämällä pääomaan sille kertynyt korko Rahastoyhtiön hallituksen määräämin tavoin. Rahaston valuuttamääräisten sijoitusten arvot muutetaan eu- romääräisiksi pääsääntöisesti julkisissa hinnanseurantajär- jestelmissä arvostuspäivänä kello 14.00 Suomen aikaa ole- vien ostonoteerauksien (spot-kurssi) perusteella. Rahastoyhtiö laskee rahasto-osuuksien arvot kunakin sellai- sena päivänä, jona talletuspankit ovat yleisesti Suomessa avoinna. Rahasto-osuuksien arvot ovat saatavissa kaikista merkintäpaikoista, Rahastoyhtiöstä sekä osoitteesta xxx.xxxxxxxxxxxx.xx. Rahasto-osuuden arvo lasketaan rahasto-osuussarjoittain ja- kamalla kuhunkin rahasto-osuussarjaan kohdistuva osuus Ra- haston nettoarvosta kyseisen rahasto-osuussarjan rahasto- osuuksien lukumäärällä. Laskennassa otetaan huomioon ra- hasto-osuussarjakohtaiset hallinnointipalkkiot ja eri osuusla- jeille maksettavat tuotto-osuudet.
Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.