Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten ja yleisten rakennusten (ALPY-1) rakentamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennus rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 2 contracts
Samples: Lease Agreement, Maanvuokrasopimus
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Vuok- ralaiselle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kunnostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tek- niikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Vuokralainen on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Tontin 297-3-42-8 alueella on tehty osittaisia maaperän pilaantuneisuustutkimuksia vuonna 2014. Vuok- ralaiselle on luovutettu tutkimusraportti (Ramboll Finland Oy 5.6.2014) ja Vuokralainen on tutustunut raporttiin. Tutkimuksessa löytyi valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylittäviä pitoisuuksia arseenin ja öljyhiilivetyjen osalta. Tutkimuksen mukaan pitoisuudet jäävät kuitenkin alle valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisten alempien ohjearvojen. Tutkimusraportin mu- kaan tarvetta maaperän kunnostustoimenpiteille ei ole. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella kuitenkaan tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten autopaikkojen korttelialueeksi (LPA ja yleisten rakennusten (ALPY-1LPA-14) rakentamisen raken- tamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä määräämällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden korja- ustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan vuokra-alueen edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen vastaa vuok- ralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen pilaantu- misen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun vuokra-alue kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennus mu- kaisen rakentamisen valmistuttua rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa huoltoasematoi- mintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Vuokralai- selle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kunnostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Vuokralainen on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Tontin 297-3-42-4 alueella on tehty osittaisia maaperän pilaantuneisuustutkimuksia vuonna 2014. Vuok- ralaiselle on luovutettu tutkimusraportti (Ramboll Finland Oy 5.6.2014) ja Vuokralainen on tutustunut ra- porttiin. Tutkimuksessa löytyi valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylit- täviä pitoisuuksia arseenin ja öljyhiilivetyjen osalta. Tutkimuksen mukaan pitoisuudet jäävät kuitenkin alle valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisten alempien ohjearvojen. Tutkimusraportin mukaan tarvetta maaperän kunnostustoimenpiteille ei ole. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuuttapilaantunei- suutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella kuitenkaan tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- tamaata, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta kun- nostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten ja yleisten rakennusten raken- nusten (ALPY-1) rakentamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä tavallamääräämällä ta- valla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le viranomaiselle esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan vuokranantajan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla Vuokran- antajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän tä- män sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeellera- kennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vastaa vuokralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen sopimuksen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennet- tava rakennus rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu harjoitettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa huoltoasematoimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen maan- vuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Vuokralaiselle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kunnostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois- Savon Ely-keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Vuokralainen on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen määräalojen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella kuitenkaan tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten ja yleisten rakennusten (ALPY-1) rakentamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen pilaantu- misen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennus rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Vuok- ralaiselle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kunnostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tek- niikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Vuokralainen on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Tontin 297-3-42-4 alueella on tehty osittaisia maaperän pilaantuneisuustutkimuksia vuonna 2014. Vuok- ralaiselle on luovutettu tutkimusraportti (Ramboll Finland Oy 5.6.2014) ja Vuokralainen on tutustunut raporttiin. Tutkimuksessa löytyi valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylittäviä pitoisuuksia arseenin ja öljyhiilivetyjen osalta. Tutkimuksen mukaan pitoisuudet jäävät kuitenkin alle valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisten alempien ohjearvojen. Tutkimusraportin mu- kaan tarvetta maaperän kunnostustoimenpiteille ei ole. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella kuitenkaan tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten ja yleisten rakennusten (ALPY-1) rakentamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen pilaantu- misen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennus rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu harjoitettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa huoltoasematoimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen ympäristövi- ranomaisen määräämään tasoon. Ostajalle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kun- nostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois-Savon Ely- keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Ostaja on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Tontin 297-3-42-4 alueella on tehty osittaisia maaperän pilaantuneisuustutkimuksia vuon- na 2014. Ostajalle on luovutettu tutkimusraportti (Ramboll Finland Oy 5.6.2014) ja Ostaja on tutustunut raporttiin. Tutkimuksessa löytyi valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylittäviä pitoisuuksia arseenin ja öljyhiilivetyjen osalta. Tutki- muksen mukaan pitoisuudet jäävät kuitenkin alle valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisten alempien ohjearvojen. Tutkimusraportin mukaan tarvetta maaperän kunnostustoimenpiteille ei ole. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuuttapilaantuneisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen Kaupan kohteen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokraOsapuolten 201_ allekirjoittamassa maanvuokrasopimuksessa on sovittu toimenpi- teistä ja vastuista tontilta mahdollisesti löytyvien pilaantuneiden maa-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokraainesten suhteen. Vuokrasopimuksen mukaan Kaupungin vastuu pilaantuneista maa-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten aineksista ja yleisten rakennusten (ALPY-1) rakentamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu pohjave- destä päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin viimeistään sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava tontille rakennettava rakennus on rakennus- valvontaviranomaisen suorittamassa katselmuksessa hyväksytty käyttöön otettavaksi. Ra- kennus on rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöönsuorittamassa katselmuksessa otettu käyttöön . .201_. Osapuolet sopivat, että Kaupungilla ei enää ole vastuuta pilaantuneesta maa- aineksesta tai pohjavedestä.
Appears in 1 contract
Samples: Kauppakirja
Toimenpiteet pilaantuneen maan osalta. Läheisyydessä sijaitsevan Tontin tontin 297-3-42-7 alueella on aiemmin sijainnut huoltoasema, jossa on harjoi- tettu ajoneuvojen huolto- ja polttoaineenjakelutoimintaa. Kyseinen paikka on kunnostettu huoltoasema- toimintaa harjoittaneen maanvuokralaisen toimesta ympäristöviranomaisen määräämään tasoon. Vuok- ralaiselle on luovutettu asiaa koskeva maaperän kunnostuksen loppuraportti (FCG Suunnittelu ja Tek- niikka Oy 3.2.2014) ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen maaperän kunnostuksen loppuraporttia koskeva lausunto 13.5.2014. Vuokralainen on tutustunut edellä mainittuihin asiakirjoihin. Tontin 297-3-42-8 alueella on tehty osittaisia maaperän pilaantuneisuustutkimuksia vuonna 2014. Vuok- ralaiselle on luovutettu tutkimusraportti (Ramboll Finland Oy 5.6.2014) ja Vuokralainen on tutustunut raporttiin. Tutkimuksessa löytyi valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylittäviä pitoisuuksia arseenin ja öljyhiilivetyjen osalta. Tutkimuksen mukaan pitoisuudet jäävät kuitenkin alle valtioneuvoston PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisten alempien ohjearvojen. Tutkimusraportin mu- kaan tarvetta maaperän kunnostustoimenpiteille ei ole. Alueen käyttöhistoria huomioiden alueella voidaan epäillä maaperässä olevan jossain määrin pilaantu- neisuutta. Osapuolet toteavat, että vuokra-alueen maaperän ei kuitenkaan tehtyjen selvitysten perusteella kuitenkaan tiedetä pilaantuneen tai maaperässä olevan sellaisia jätteitä tai aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokrasopimuksen kohteen alueelta kuitenkin löytyy sellaista ennen luovutusta pilaantunutta maa- ta, joka viranomaisten taholta edellyttää maaperän kunnostamista, vastaa vuokranantaja vuokra-alueen kunnostamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maanrakennustöihin nähden ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vuokra-alueen kunnostamisesta asuin-, liike-, toimisto-, palvelurakennusten autopaikkojen korttelialueeksi (LPA ja yleisten rakennusten (ALPY-1LPA-14) rakentamisen raken- tamisen ja käytön mahdollistavaan puhtaustasoon viranomaisten määrää- mällä määräämällä tavalla. Mahdollisen pilaantumisen aiheuttamat korjaustoimenpiteet tulee toteuttaa yhteistyössä taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Osapuolet sopivat yhdessä puhdistuskustannusten minimoinnista ja viranomaisel- le esitettävästä puhdistussuunnitelmasta. Tässä tarkoituksessa vuokralainen neuvottelee vuokrananta- jan kanssa myös rakennusurakoidensa toteutuksesta ennen urakkatarjouspyyntöjen lähettämistä. Vuok- ranantajalla on oikeus myös valvoa ja saada tietoa mahdollisen maaperän puhdistuksen toteutumisesta tämän sopimuksen tarkoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaiselle tai kolmannelle taholle mistään pilaantuneisuuden aiheuttamista välillisistä vahingoista, kuten em. korjaustöiden korja- ustöiden mahdollisesti aiheuttamista viivästyksistä vuokralaisen rakennushankkeelle. Mikäli vuokralainen haluaa kunnostaa saamansa määräalan vuokra-alueen edellä mainittua tasoa puhtaammaksi, vas- taa vuokralainen vastaa vuok- ralainen itse kaikista perusteellisemman kunnostustyön aiheuttamista lisäkustannuksista. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatko- toimenpiteistä sovitaan. Osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia mahdollisista pilaantumi- sen pilaantu- misen aiheuttamista viivytyksistä tai välillisistä kustannuksista. Vuokranantajan tässä tarkoitettu vastuu päättyy silloin, kun kolme (3) vuotta on kulunut tämän sopimuk- sen allekirjoittamisesta tai tätä ajankohtaa aikaisemmin sillä hetkellä, kun kohdan 5.3.1 mukaisesti ra- kennettava rakennus rakennusvalvontaviranomaisen toimesta hyväksytään käyttöön.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement