Tutkimusympäristöjen vahvistaminen yliopiston avainalueilla Mallilausekkeet

Tutkimusympäristöjen vahvistaminen yliopiston avainalueilla. Aalto-yliopiston profiloitumista tutkimuksen avainalueille on kuvattu edellä luvussa 3.1. Eri aloja yhdistäviä platform-yhteistyöalustoja ja tutkimuksen ja opetuksen merkittäviä infrastruktuureja on kuvattu luvussa 2.4.3. Tässä luvussa kuvataan yliopiston avainalueiden vahvistamista sekä niiden saamaa kansainvälistä tunnustusta. Vuosien 2017-2019 aikana on rekrytoitu yhteensä 46 professoria, joista 18 on rekrytoitu Professor of Practice tai Adjunct Professor -tehtäviin.Vuonna 2019 toteutettiin mm. seuraavat asiat: ·. FCAI-lippulaiva (Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT). Lisäksi Aalto-yliopisto on mukana strategisena kumppanina 6Genesis-lippulaivahankkeessa (Oulun yliopisto). · European Laboratory for Learning and Intelligent Systemsin (ELLIS) päätös perustaa yksi ensimmäisistä tekoälytutkimuksen yksiköistä Helsinkiin. Yksikköä tulee johtamaan Suomen tekoälykeskus FCAI. · Otaniemen alueella avattiin yksi suurimmista ei-kaupallisista 5G-verkoista Euroopassa. Ensimmäisiä verkkoa hyödyntäviä hankkeita ovat: EU:n projektit 5G-MOBIX, joka tutkii autonomista ajamista, ja PriMO 5G, joka tutkii dronien käyttöä pelastustoimenpiteissä, sekä Business Finlandin rahoittama VIIMA-projekti, joka kehittää teollisia Internet-sovelluksia kuten älykkäät verkot. · Autonomisten järjestelmien tutkimusallianssin perustaminen (Research Alliance for Autonomous Systems, RAAS). · FITech ICT:n koordinointi ja kurssitarjonta. · Aalto Industrial Internet Campus kutsuttiin Reboot IoT Factory -ekosysteemin toiseen vaiheeseen marraskuusta 2019 huhtikuuhun 2021. Reboot IoT Factory kehittää digitaalisia ratkaisuja suomalaiselle teollisuudelle. · DigiEduHack-tapahtuman koordinointi. Päätapahtuma Otaniemessä, yli 1 700 osallistujaa 21 eri maasta. Junction yli 1 500 osallistujaa Aalto-yliopiston kampuksella. · Avoin kehitysympäristö Ilmatar-nosturin ja sen digitaalisen kaksosen ympärille. · Kumppanuussopimus (2018-2023) Xidian-yliopiston kanssa (tutkimuslaboratorion perustaminen langatonta teknologiaa varten). · Aalto Science-IT infrastruktuurin kehittäminen (FIRI-infrastruktuurirahoitus). Materiaalit ja luonnonvarojen kestävä käyttö Vuosien 2017-2019 aikana on rekrytoitu yhteensä 24 professoria, joista 5 on rekrytoitu Professor of Practice tai Adjunct Professor -tehtäviin. Vuonna 2019 toteutettiin mm. seuraavat asiat: · FinnCERES ja PREIN -lippulaivat. FINCERES täydessä vauhdissa, seminaarit, symposium, liikkuvuuden rahoittaminen, tohtoriopiskelijoiden ja postdocien rekrytointi. · Aal...
Tutkimusympäristöjen vahvistaminen yliopiston avainalueilla. Aalto-yliopiston profiloitumista tutkimuksen avainalueille on kuvattu edellä kohdassa 3.1. Tutkimusinfrastruktuurit on kuvattu kohdassa 2.4.3. Aalto-yliopiston viimeaikainen panostaminen tutkimusympäristöjen vahvistamiseenkuvataan avainalueittain seuraavissa kappaleissa.

Related to Tutkimusympäristöjen vahvistaminen yliopiston avainalueilla

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Sopimuksen muuttaminen Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain molempien sopijaosapuolten asianmukaisesti allekirjoittamalla asiakirjalla.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.