Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.
Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.
HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.
Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.
Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen 15.1 Sopijapuolella on oikeus irtisanoa Sopimus osaltaan päättymään kunkin kolmen (3) vuoden sopimuskauden päättyessä. Irtisanomisilmoitus on annettava vähintään 12 kk ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisilmoitus on toimitettava kirjallisesti kaikille Sopijapuolille. Tuottajayhteisö ilmoittaa tällöin ympäristöministeriölle tarpeesta käynnistää Jätelain 49 c:n mukainen sovittelu. Jos uutta sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa ilmoituksen tekemisestä, noudatetaan, mitä Jätelain 49 c §:ssä säädetään. 15.2 Jos yksittäinen kunta tai kunnallinen jätelaitos haluaa irtisanoa sopimuksen esimerkiksi siitä syystä, että se aloittaa yhteistyön Sopimukseen kuulumattoman tuottajayhteisön kanssa, tulee irtisanomisesta ilmoittaa kaikille Sopijapuolille kirjallisesti vähintään kaksitoista (12) kuukautta ennen kunkin kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä. Tällöin tämän Sopimuksen voimassaolo päättyy ilmoituksen tehneen kunnan tai kunnallisen jätelaitoksen osalta voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättyessä. 15.3 Yksittäisellä kunnalla tai kunnallisella jätelaitoksella on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään ennen voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä, mikäli Tuottajayhteisö rikkoo tämän Sopimuksen mukaisia olennaisia velvoitteita (mukaan lukien velvoitetta noudattaa lakeja, asetuksia tai viranomaismääräyksiä) ja rikkomus ei ole korjattavissa, tai sitä ei ole korjattu [kuuden (6) kuukauden] kuluessa siitä, kun rikkomuksen korjaamista on vaadittu. 15.4 Sopimuksen voimassaolon päättyessä irtisanomisen johdosta tai muusta syystä, Tuottajayhteisö maksaa tämän Sopimuksen mukaisen korvauksen Sopimuksen voimassaolon päättymishetkeen saakka.
Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.
Vapaan kertyminen Työntekijälle kertyy vapaata kalenterivuoden aikana kohdassa 1 tarkoitetuissa työaikamuodoissa tehdyistä säännöllisistä työpäivistä seuraavasti: vähintään 17 työpäivää 1 vapaa " 34 " 2 vapaata " 51 " 3 " " 68 " 4 " " 85 " 5 " " 102 " 6 " " 119 " 7 " ” 136 " 8 " " 153 " 9 " " 170 " 10 " " 187 " 11 " " 210 " 12,5 " Työssäoloon rinnastettavaa aikaa ovat myös: – ne työntekijän sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n mukaisen karanteenin ajalle sattuvat työtuntijärjestelmän mukaiset työpäivät, joilta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa – työnantajan osittainkin kustantama koulutusaika siltä osin kuin työnantaja korvaa ansionmenetyksen – kunnanvaltuuston ja -hallituksen sekä niiden asettamien lautakun- tien tai muiden pysyvien elinten kokouksiin käytetty aika – Elintarviketyöläisten Liiton liittokokoukseen, liittovaltuuston tai -hallituksen kokouksiin käytetty aika – työntekijän omat vihkiäiset ja omat 50- ja 60-vuotispäivät – lähiomaisen hautajaiset ja hautausjärjestelyt sekä mahdollinen hautausmatkapäivä – vuosiloman pidennysosa – synnytysloma 42 päivän ajanjaksolta – alle 10-vuotiaan sairaan lapsen hoidon tai hoidon järjestämisen aiheuttama vapaa – kutsunta- ja reservinharjoituspäivät – lomautus enintään 30 päivää vuodessa – tämän sopimuksen mukaiset työajan lyhentämispäivät Edellä olevan luettelon mukainen aika katsotaan työssäoloon rinnastettavaksi ajaksi siltä osin kun se on säännöllistä työtuntijärjestelmän mukaista työaikaa. Vapaapäiväksi ei voida määrätä ennalta tiedossa olevaa työehtosopimuksen muulla perusteella annettavaa vapaapäivää.
Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.
Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.