Common use of Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus henkilövakuutuksessa Clause in Contracts

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus henkilövakuutuksessa. (22 § ja 24 §) Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on ennen vakuutuksen myöntämistä annettava oikeat ja täydelliset vastaukset sellaisiin Fennian esittämiin ky- symyksiin, joilla voi olla merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaistava Fennialle antamansa, vääriksi tai puutteel- lisiksi havaitsemansa tiedot. Jos vakuutuksenottaja on menetellyt vilpillisesti täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Jos vakuu- tettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido hänen osaltaan Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi kokonaan tai vakuutetun osalta. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa ja Fennia ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta tai vakuutettua ei olisi hyväksytty vakuutuksen kohteeksi, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu, Fennia on vastuusta vapaa vakuutuksenottajaa kohtaan. Jos Fennia olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla kuin oli sovittu, Fennian vastuu ra- joittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden seuraamukset johtaisivat vakuutuskorvaukseen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella. Vakuutuksenottajan ollessa edunsaajana oikeutta sovitteluun ei ole.

Appears in 2 contracts

Samples: www.paralympia.fi, www.paralympia.fi

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus henkilövakuutuksessa. (22 § ja 24 §) Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on ennen vakuutuksen myöntämistä annettava oikeat ja täydelliset vastaukset sellaisiin Fennian esittämiin ky- symyksiinkysymyksiin, joilla voi olla merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan Vakuutuk- senottajan ja vakuutetun on lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta aihee- tonta viivytystä oikaistava Fennialle antamansa, vääriksi tai puutteel- lisiksi puutteellisiksi havaitsemansa tiedot. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään vilpillisesti, täyttäes- sään edellä mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Jos vakuu- tettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido hänen osaltaan Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää suoritetut maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi kokonaan tai vakuutetun osaltaraukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa ja Fennia ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta tai vakuutettua ei olisi hyväksytty vakuutuksen kohteeksivakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu, Fennia on vastuusta vapaa vakuutuksenottajaa kohtaanvapaa. Jos Fennia olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla ehdoilla, kuin oli olisi sovittu, Fennian vastuu ra- joittuu rajoittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kannalta kan- nalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella. Vakuutuksenottajan ollessa edunsaajana oikeutta sovitteluun ei ole.

Appears in 2 contracts

Samples: Y100.3.1, F280.7.2.3.1

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus henkilövakuutuksessa. (22 § ja 24 §) Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on ennen vakuutuksen myöntämistä annettava oikeat ja täydelliset vastaukset sellaisiin Fennian esittämiin ky- symyksiinkysymyksiin, joilla voi olla merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan Vakuutuk­ senottajan ja vakuutetun on lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta aihee­ tonta viivytystä oikaistava Fennialle antamansa, vääriksi tai puutteel- lisiksi puutteellisiksi havaitsemansa tiedot. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään vilpillisesti, täyttäes­ sään edellä mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Jos vakuu- tettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido hänen osaltaan Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää suoritetut maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi kokonaan tai vakuutetun osaltaraukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa ja Fennia ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta tai vakuutettua ei olisi hyväksytty vakuutuksen kohteeksivakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu, Fennia on vastuusta vapaa vakuutuksenottajaa kohtaanvapaa. Jos Fennia olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla ehdoilla, kuin oli olisi sovittu, Fennian vastuu ra- joittuu rajoittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kannalta kan­ nalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella. Vakuutuksenottajan ollessa edunsaajana oikeutta sovitteluun ei ole.

Appears in 1 contract

Samples: publish.edocker.com

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus henkilövakuutuksessa. (22 § ja 24 §) Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on ennen vakuutuksen myöntämistä annettava oikeat ja täydelliset vastaukset sellaisiin Fennian esittämiin ky- symyksiinkysymyksiin, joilla voi olla merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun on lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaistava Fennialle antamansa, vääriksi tai puutteel- lisiksi puutteellisiksi havaitsemansa tiedot. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti vilpillisesti, täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Jos vakuu- tettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään mainittua velvollisuuttaan, vakuutussopimus ei sido hänen osaltaan Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää suoritetut maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi kokonaan tai vakuutetun osaltaraukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa ja Fennia ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta tai vakuutettua ei olisi hyväksytty vakuutuksen kohteeksivakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu, Fennia on vastuusta vapaa vakuutuksenottajaa kohtaanvapaa. Jos Fennia olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla ehdoilla, kuin oli olisi sovittu, Fennian vastuu ra- joittuu rajoittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset johtaisivat vakuu- tuksenottajan tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun oi- keutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella. Vakuutuksenottajan ollessa edunsaajana oikeutta sovitteluun ei ole.

Appears in 1 contract

Samples: Käsitteet