Viikoittaiset vapaapäivät Mallilausekkeet

Viikoittaiset vapaapäivät. Muutetaan työehtosopimuksen liitteessä 4 oleva 7 § kuulumaan seuraavasti: Allekirjoituspöytäkirja 3.12.5 Viikoittaisina vapaapäivinä tehty työ ja siitä maksettavat korvaukset

Related to Viikoittaiset vapaapäivät

  • Viikoittainen vapaa-aika 8.1 Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kes- tävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka on mikäli mahdollista sijoitettava sunnuntain yh- teyteen. Viikoittainen vapaa-aika voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Vapaa-ajan tulee olla kuitenkin vähintään 24 tuntia viikossa.

  • Milloin vakuutus on voimassa Vakuutus on voimassa vakuutuskirjassa mainittuna aikana.

  • Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistä, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Luottamusmiehelle myönnettävä vapautus työstä 1. Mikäli luottamusmiehen edustamien työntekijöiden lukumäärä, heidän vaihtuvuu- tensa tai heidän työpisteittensä lukumäärä edellyttävät luottamusmiehen vapaut- tamista hänen varsinaisesta työstään luottamusmiestehtävien hoitamista varten voidaan sopia luottamusmiehelle myönnettävästä tilapäisestä tai säännöllisesti toistuvasta vapautuksesta työstä luottamusmiestehtävien hoitamista varten. Tarvittaessa työehtosopimusosapuolet voivat sopia työstä vapautuksen periaat- teista ja määrästä. 2. Työnantajan ja luottamusmiehen välillä sovitaan siitä, milloin edellä 1. kappalees- sa mainittu työstä vapautus annetaan. Tällöin tulee ottaa huomioon yrityksen toi- minnalliset edellytykset sekä se, että luottamusmiestehtävät voidaan asianmukai- sesti hoitaa.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.