Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen Mallilausekkeet

Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä teleyritykselle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Viivästymiseen asiakkaan tulee vedota kohtuullisessa ajassa palvelun toimittamisen jälkeen. Asiakas saa vedota viivästykseen tai virheeseen myös myöhemmin, jos teleyritys on menetellyt törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti tai jos viestintäpalvelu ei vastaa laissa tai Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä asetettuja vaatimuksia.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen Palvelun viivästymiseen Asiakkaan on ilmoitettava siitä Operaattorille kohtuullisessa ajassa Palvelun toimittamisen jälkeen. Vedotakseen virheeseen Palvelussa Asiakkaan on ilmoitettava siitä Operaattorille kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Kohtuullisen ajan pituuden arviointiin vaikuttavat muun muassa olosuhteet kussakin yksittäistapauksessa ja Asiakkaan tai Käyttäjän asiantuntemus. Asiakas saa vedota viivästykseen tai virheeseen myös myöhemmin, jos Operaattori on menetellyt törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti tai jos Viestintäpalvelu ei vastaa laissa tai Viestintäviraston määräyksessä asetettuja vaatimuksia.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä DNA:lle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se oli- si pitänyt havaita. Viivästymiseen asiakkaan tulee vedota kohtuulli- sessa ajassa palvelun toimittamisen jälkeen.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä Digitalle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Viivästymiseen asiak- kaan tulee vedota kohtuullisessa ajassa palvelun toimitta- misen jälkeen.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. 22 5.5 Ylivoimainen este 22
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä Sunetille kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Viivästymiseen asiakkaan tulee vedota kohtuullisessa ajassa palvelun toimittamisen jälkeen. Asiakas saa vedota viivästykseen tai virheeseen myös myö- hemmin, jos Sunet on menetellyt törkeän huolimatto- masti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti, tai viestintäpal- velu ei vastaa laissa tai Viestintäviraston määräyksessä asetettuja vaatimuksia.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä Toimittajalle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä yritykselle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Viivästymiseen asiakkaan tulee vedota kohtuullisessa ajassa palvelun toimittamisen jälkeen. Kohtuullisen ajan pituuden arviointiin vaikuttavat muun muassa olosuhteet kussakin yksittäistapauksessa ja asiakkaan asiantuntemus. Asiakas saa vedota viivästykseen tai virheeseen myös myöhemmin, jos yritys on menetellyt törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti, taikka viestintäpalvelu ei vastaa laissa tai Viestintäviraston määräyksessä asetettuja vaatimuksia.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen virheeseen asiakkaan on ilmoitettava siitä Elisalle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Viivästymiseen asiakkaan tulee vedota kohtuullisessa ajassa palvelun toimittamisen jälkeen. Kohtuullisen ajan pituuden arviointiin vaikuttavat muun muassa olosuhteet kussakin yksittäistapauksessa ja asiakkaan asiantuntemus.
Viivästys- tai virheilmoituksen tekeminen. Vedotakseen Palvelun viivästymiseen Asiakkaan on ilmoitettava siitä Kuuskaistalle neljäntoista (14) päivän kuluessa Palvelun toimittamisen jälkeen. Vedotakseen virheeseen Palvelussa Asiakkaan on ilmoitettava siitä Kuuskaistalle neljäntoista (14) päivän kuluessa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Asiakas saa vedota viivästykseen tai virheeseen myös myöhemmin, jos Kuuskaista on menetellyt törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti tai jos Viestintäpalvelu ei vastaa laissa tai Viestintäviraston määräyksessä asetettuja vaatimuksia.