Vuoden 1970 työsopimuslaki. Aiemmin voimassa olleen vuoden 1970 työsopimuslain 42 §:n mukaan lomautetulla työntekijällä oli työsuhteessa muuten noudatettavasta irtisanomisajasta riippumatta oi- keus irtisanoa työsopimuksensa päättymään milloin tahansa lomautusaikana, ei kui- tenkaan, jos lomautuksen päättymisaika oli jo hänen tiedossaan, viimeisen viikon ai- kana ennen lomautuksen päättymistä. Koska työnantajalla ei ollut lomautusaikaan koh- distuvaa palkanmaksuvelvollisuutta, työntekijällä, joka irtisanoi työsopimuksen 42 §:n 1 momentin nojalla, ei kuitenkaan tuolloin ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan.
Vuoden 1970 työsopimuslaki. Alun perin TSL:n vuoden 1970 (320/1970) 2§:ssä säädettiin määräaikaisista työsopimuksista seuraavasti: ” Työsopimus voidaan tehdä määräajaksi tai olemaan voimassa toistaiseksi. Sopimusta on pidettävä määräajaksi tehtynä myös silloin, kun on sovittu määrätystä työstä tai työsuhteen kestämisaika muutoin käy ilmi sopimuksen tarkoituksesta. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava määräaikaista sopimusta edellyttävä seikka on siihen syynä tahi jos työnantajalla on muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä, perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Jos määräaikainen työsopimus on tehty muussa kuin edellä mainituissa tapauksissa tai jos määräaikaisia työsopimuksia on ilman pätevää syytä toistuvasti solmittu peräkkäin, pidetään sopimusta toistaiseksi voimassa olevana työsopimuksena. Toistaiseksi tehty työsopimus saatetaan lakkaamaan irtisanomisella. Sopimuksen, jonka mukaan työn tulee alkaa myöhemmin kuin vuoden kuluttua sopimuksenteosta, työntekijä voi ennen työn alkamista irtisanoa.” Säännöksen ensimmäisessä momentissa siis säädetään, että työsopimus voi olla muodoltaan joko määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Tuolloin työsopimusta pidettiin määräaikaisena myös silloin kun asiasta ei erityisesti ollut sovittu, mutta tosiseikasto puolsi tätä sopimuksen määräaikaisena pitämistä. Pykälän toinen momentti pitää sisällään puolestaan esimerkkiluettelon, joilla työsopimuksen tekemistä määräaikaisena pidetään sallittuna. Luettelo sisältää työn luonteen, sijaisuuden, harjoittelun, muun näihin rinnastettavan määräaikaista sopimusta edellyttävän seikan ja muun yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvän perusteen. Mikäli määräaikainen työsopimus on tehty muulla perusteella tai sopimus on perusteeton, pidetään työsopimusta toistaiseksi voimassa olevana. Lisäksi pykälän neljännen momentin mukaan määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa samoin perustein kuin toistaiseksi voimassa olevasopimus, silloin kun sopimus on tehty yli viideksi vuodeksi.