Laskutus ja maksuehto Opetushallitus vastaanottaa laskut vain verkkolaskuina. Verkkolaskuosoite on: Laskutukseen ja maksuehtoihin sovelletaan JIT 2015 yleisten ehtojen 8 kohtaa seuraavin täsmen- nyksin: • Maksut maksetaan laskun perusteella. Lasku erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluttua las- kun saapumisleimasta. • Viivästyskorko määräytyy kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaan. • Elleivät Asiakas ja Toimittaja ole muusta sopineet, Toimittaja laskuttaa Asiakkaalta toistu- vaismaksut sopimuksen mukaisesti tehdystä työstä kuukausittain jälkikäteen. • Laskussa on eriteltävä, kenen asiantuntijan työhön kukin laskutettava tunti perustuu sekä kunkin asiantuntijan laskutettavat päivät tai tunnit sekä yksikköhinnat. Lisäksi laskussa tulee olla riittävä erittely laskutuksen perusteista. Lasku tulee olla jäljitettävissä tiettyyn toimituk- seen. Asiakas ja Toimittaja voivat sopia laskuerittelystä tarkemmin asiakaskohtaisessa sopi- muksessa. • Toimittaja kirjaa tekemänsä työn Jira-tiketeille. Laskutuksessa toimittaja ottaa Asiakkaan tar- joamasta Xxxxxxx työaikaraportin ja liittää sen osaksi laskua. Vain Jiraan merkitystä työstä voidaan laskuttaa. • Toimittaja lisää raportin työajankäytöstä laskuun. Raportista tulee ilmetä päivämäärä, tiket- ti, nimi, tehtävän kuvaus ja tuntimäärä. Ei sovelleta JIT 2015- Yleisten ehtojen 8 kohdan alakohtia (1) ja (3)
Laskutus ja maksujen suoritus 8.1. Verkonhaltija laskuttaa käyttäjää verkkopalvelun käytöstä verkkosopimuksen ja kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaisesti. Hinnastojen ja muiden sopimusehtojen muutoksia on käsitelty luvussa 15. 8.1.1. Jos sähkönkäyttöpaikalla on tuntimittauslaitteisto tai muu etäluettava mittauslaitteisto, laskutus perustuu mitattuun (kohta 7.4 huomioiden) sähkönkäyttöön, jollei muuta ole sovittu. Jos sähkönkäyttöpaikan sähkönkäytön mittaus perustuu muuhun kuin etäluettavaan mittauslaitteistoon, laskutus perustuu käyttäjän arvioituun sähkönkäyttöön, jollei muuta ole sovittu. Arviolaskutus tasataan ilmoitetun tai luetun (kohta 7.5) mittarilukeman perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa (lukema- eli tasauslasku). 8.1.2. Laskutus voidaan perustaa arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän lukemaan mittauslaitteistoon eikä tämä ole ilmoittanut mittarilukemaa kysymyksessä olevalta laskutuskaudelta tai jos käyttöpaikkaa ei ole varustettu mittauslaitteistolla. Laskutus voidaan perustaa arvioituun kulutukseen myös, jos sähköä ei ole voitu mitata mittauslaitteiston vikaantumisen vuoksi tai jos mittaustiedot eivät ole saatavilla etäluettavan mittauslaitteiston tiedonsiirtohäiriön vuoksi. 8.1.3. Verkonhaltija on velvollinen tarkistamaan arvioituun sähkönkäyttöön perustuvaa laskutusta käyttäjän pyynnöstä, milloin arviolaskutuksen perusteina olevissa olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos tai milloin tarkistamiseen muuten on perusteltua aihetta. Verkonhaltija ilmoittaa arvion muutoksesta avoimen toimituksen myyjälle alalla noudatettavan käytännön mukaan. 8.2. Laskun sisällössä noudatetaan sähkömarkkinalakia ja sen nojalla annettuja säädöksiä ja määräyksiä. 8.3. Laskun lähettämisen ja eräpäivän välillä on oltava vähintään kaksi viikkoa. Jos käyttäjä on muu kuin kuluttaja, sopijapuolet voivat sopia myös lyhyemmästä erääntymisajasta. 8.4. Käyttäjä on velvollinen maksamaan verkonhaltijan lähettämän laskun viimeistään siinä mainittuna eräpäivänä. Lasku lähetetään käyttäjän ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. Käyttäjä on vastuussa laskun maksamisesta siitä riippumatta, mihin hän on pyytänyt laskun lähettämään. 8.5. Mahdollisista myöhästyneistä maksusuorituksista verkonhaltijalla on oikeus periä korkolain mukaista viivästyskorkoa. Jos laskun eräpäivä ja maksettava määrä on ennalta määrätty, viivästyskorkoa peritään eräpäivästä lukien. Jos kuluttajan laskun eräpäivää ja/tai maksettavaa määrää ei ole ennalta määrätty, viivästyskorkoa voidaan periä aikaisintaan 30 päivän kuluttua laskun lähettämisestä. Kirjallisen huomautuksen ja katkaisuvaroituksen lähettämisestä voidaan lisäksi periä voimassaolevan hinnaston mukainen kohtuullinen maksu. 8.6. Laskutus- ja mittausvirheen sekä mittarin luentavirheen johdosta verkonhaltijalla on oikeus lisäveloitukseen ja käyttäjällä oikeus hyvitykseen seuraavien kohtien mukaisesti: 8.6.1. Jos mittausvirhe on todettu suuremmaksi kuin kohdan 6.6 mukaan on hyväksyttävää, tämä otetaan huomioon laskutuksessa siten, että hyvitys tai lisäveloitus suoritetaan mittauslaitteiden tarkistukseen, käyttäjän eri aikoina todettuihin sähkönkäyttömääriin sekä muihin tietoihin perustuvan verkonhaltijan arvion nojalla. 8.6.2. Sopijapuolet voivat vaatia kohdassa 8.6 mainittuihin virheisiin perustuvia saataviaan kolmen viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Kolmen vuoden määräaika lasketaan virheen ilmoittamisesta toiselle sopijapuolelle. 8.6.3. Kuluttaja voi kuitenkin vaatia kohdassa 8.6 mainittuja saataviaan virheen koko vaikutusajalta — ei kuitenkaan kymmentä vuotta pidemmältä ajalta — jos virheen syntymisajankohta ja vaikutus laskutukseen voidaan jälkikäteen todeta. 8.6.4. Verkonhaltija vastaa myyjän sijasta käyttäjän laskutuksen korjaamisesta, jos • laskutuksessa tapahtuneesta virheestä ja siitä asiakkaalle ilmoittamisesta on kulunut aikaa enemmän kuin kolme vuotta; tai • asiakkaan ja myyjän välinen asiakassuhde on päättynyt aikaisemmin kuin kuusi viikkoa ennen virheen havaitsemista, ja verkonhaltijan myyjälle laskutuksen perusteeksi antamat sähkönkäyttötiedot ovat mittausvirheen, mittarin luentavirheen tai verkonhaltijan myyjälle antamassa ilmoituksessa olleen muun virheen (ei kuitenkaan arviopoikkeaman) takia tapahtuneeseen sähkönkäyttöön verrattuina virheelliset. Tässä kohdassa tarkoitetun hyvityksen myyntihintana käytetään jakeluverkon vastuualueella toimitusvelvollisen myyjän sitä julkista sähkötuotetta tai -tariffia, joka parhaiten soveltuu käyttäjälle. Jos kyseessä kuitenkin on verkonhaltijan puolella oleva virhe ja käyttäjä esittää kohtuullisessa ajassa selvityksen sähkönhankintaansa kyseisenä aikana sovelletuista hinnoista, käytetään näitä hintoja. 8.6.5. Edellisten kohtien perusteella määräytyvälle lisäveloitukselle tai hyvitykselle ei suoriteta korkoa sen kertymisen ajalta. Lisäveloituksen maksamiselle on käyttäjälle myönnettävä kohtuullinen maksuaika. Jollei käyttäjä myönnetyssä ajassa maksa lisäveloituksesta aiheutunutta laskua, voidaan siitä tämän jälkeiseltä ajalta periä korkolain mukaista viivästyskorkoa. 8.7. Käyttäjä on velvollinen maksamaan myös siitä mitatusta tai todetusta verkkopalvelusta, joka on aiheutunut käyttäjän vastuupiirissä olevien sähköasennusten, sähkölaitteiden tai sähkölaitteistojen vioista.
Vedenkulutus ja viemäriveden määrä Vedenkulutus todetaan laitoksen asentamalla vesimittarilla tai poikkeustapauksessa laitoksen suorittamalla arvioinnilla. Asiakkaan tulee seurata vedenkulutustaan ja sen muutoksia. Asiakkaan tulee olla riittävästi selvillä kiinteistöltä viemäriin johdettavan viemäriveden määrästä ja ilmoitettava laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti viemäriveden määrään.
Ay-koulutus, työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat SAK:n ja sen jäsenliittojen järjestämille kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäville kursseille annetaan työntekijöille tilaisuus osallistua työsuhteen katkeamatta, milloin se aiheuttamatta tuntuvaa haittaa tuotannolle tai yrityksen toiminnalle käy päinsä. Edellä mainittua haittaa arvioitaessa kiinnitetään huomiota työpaikan kokoon. Kielteisessä tapauksessa ilmoitetaan pääluottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka takia vapaan myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Tällöin olisi suotavaa yhteisesti pyrkiä selvittämään muu mahdollinen ajankohta, jolloin kurssille osallistumiselle ei olisi estettä. Ilmoitus aikomuksesta lähteä kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, on ilmoitus annettava vähintään kolme viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen. Ennen kuin henkilö osallistuu edellä tarkoitettuun koulutustilaisuuteen, on osallistumisen aiheuttamista toimenpiteistä sovittava työnantajan kanssa sekä nimenomaisesti etukäteen todettava, onko kyseessä sellainen koulutustilaisuus, josta työnantaja suorittaa työntekijälle korvauksia tämän sopimuksen mukaisesti. Samalla on todettava, mikä on näiden korvausten laajuus.
Mitä vakuutus ei kata? Vakuutus ei kata Vakuutetun tahallisuudesta tai törkeästä huolimatto- muudesta aiheutuvia vahinkoja Henkilö- ja esinevahinkoja Sakkoja, veroja tai muita vastaavia seuraamuksia Laiminlyöntiä vakuutuksen ottamisessa tai voimassapi- tämisessä Vahinko vakuutetulle tai vakuutetun kanssa samaan määräysvaltaan kuuluvalle Sijoitustoiminnasta käytettäessä vakuutuksenottajan va- roja Sopimukseen tai takuuseen perustuvia vahinkoja, jos korvausvastuuta ei olisi ilman niitä Työsopimuksen, työ- tai virkaehtosopimuksen, työsopi- muslain, valtion virkamieslain, tasa-arvolain, yhdenver- taisuuslain taikka muun vastaavaan lakiin perustuvaa korvausvastuuta Patenttiin tai muuhun aineettomaan oikeuteen perustu- vaa korvausvastuuta Konsulttitehtävän virheellisyydestä tai laiminlyönnistä aiheutuvia vahinkoja Vahinkoa siltä osin kun se korvataan muusta vakuutuk- senottajan voimassaolevasta vastuuvakuutuksesta Korvausvastuu kunnian loukkauksesta tai yksityiselä- män loukkaamisesta Korvausvastuuta, joka perustuu lakiin julkisista hankin- noista Onko vakuutusturvalle mitään rajoitteita? If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike Osoite: PL 4, 0025 IF Y-tunnus: 1602149-8 Käyntiosoite: Niittyportti 4, Espoo Puhelin: 010 19 15 00 If 2018/03 xxx.xx.xx Email: xxxxxxxxxxxxxxx@xx.xx Vakuutus voi sisältää suojeluohjeita, joita tulee noudat- taa Vakuutus voi sisältää toimialakohtaisia enimmäiskor- vausmääriä, omavastuita, rajoituksia ja muita ehtoja Missä vakuutus on voimassa? Vakuutus on voimassa Suomessa, ellei muuta ole sovittu ja vakuutuskirjaan merkitty Mitkä ovat velvoitteeni? Sopimusta tehtäessä antaa oikeat tiedot pyydetyistä asioista kuten vakuutetun toiminnan laadusta ja laa- juudesta Ilmoittaa viipymättä havaitsemistani virheellisistä ja puutteellisista vakuutukseen liittyvistä tiedoista Xxxxxx vakuutusmaksu ajallaan Noudattaa vakuutuksen suojeluohjeita Xxxxxxxx sattuessa antaa vahinkoasian selvittämiseksi tarpeelliset tiedot vakuutusyhtiölle
Vuosilomapalkka ja lomakorvaus 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssä- olon ajalta työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätä- työstä ja lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4 Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 loma- päivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.
Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.
Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos - vakuutuksenottaja on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos Fennia oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt - vakuutuksenottajan Fennialle sopimuksesta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota Fennian ei voida katsoa ottaneen huomioon sopimuksesta päätettäessä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman - vakuutuksenottaja on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut Fennialle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta - vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin tai vakuutuksenottajan konkurssi raukeaa varojen puutteesta - vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ehtokohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen vaaran lisääntymisestä - sattuu vahinko, joka on vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattava - vakuutuksenottajana olevan yrityksen omistuksessa tai kaupparekisteriin merkityissä vastuuhenkilöissä tapahtuu muutos. Jos Fennialla on edellä määritelty irtisanomisoikeus yhden vakuutuksen osalta ja Fennia käyttää tätä oikeuttaan, se voi samalla irtisanoa vakuutuksenottajan muutkin vakuutukset. Fennia irtisanoo vakuutuksen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa kerrotaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Fennian oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun maksamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.