Yhteiset ehdot Mallilausekkeet

Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Yhteiset ehdot. Ryhmittymällä ja toimittajalla alihankkijoineen edellytetään olevan tekniset, taloudelliset ja muut edellytykset sopimuksen mukaisten vastuiden ja velvoitteiden toteuttamiseen koko sopimuskauden ajan. Toimittajalta voidaan pyytää ennen sopimuksen tekemistä ja/tai sopimuskauden aikana selvityksiä sitoumuksista ja sopimuksista, joita se on tehnyt ilmoittamiensa alihankkijoiden kanssa ja jotka vaikuttavat toimittajan sopimusvelvoitteiden täyttymiseen. Ryhmittymältä voidaan pyytää vastaavia selvityksiä esimerkiksi ryhmittymän jäsenten välisten suhteiden järjestämisestä. ALIHANKKIJA, VAI YKSIKKÖ JONKA VOIMAVAROIHIN VIITATAAN? Alihankkijoiden, joiden voimavaroihin viitataan hankintayksikön asettamien vaatimusten täyttymisessä, on täytettävä ESPD-lomake. Tarjoajalla voi olla myös sellaisia alihankkijoita, joiden voimavaroihin ei viitata vaatimusten täyttämisessä. Ehdokas tai tarjoaja voi esimerkiksi itse täyttää kaikki taloudellista tilannetta, henkilöstön pätevyyttä, kokemusta tai teknistä kapasiteettia koskevat vaatimukset vetoamatta muiden tahojen voimavaroihin. Tästä huolimatta ehdokas tai tarjoaja voi käyttää sopimuksen toteuttamisessa alihankkijoita. Tällaiset alihankkijat, joiden voimavaroihin ei vedota vaatimuksen täyttymisessä, tulee ilmoittaa ja niiden täyttää ESPD -lomake vain, jos hankintayksikkö on sitä erikseen vaatinut.
Yhteiset ehdot. Ryhmittymällä ja toimittajalla alihankkijoineen edellytetään olevan tekniset, taloudelliset ja muut edellytykset sopimuksen mukaisten vastuiden ja velvoitteiden toteuttamiseen koko sopimuskauden ajan. Toimittajalta voidaan pyytää ennen sopimuksen tekemistä ja/tai sopimuskauden aikana selvityksiä sitoumuksista ja sopimuksista, joita se on tehnyt ilmoittamiensa alihankkijoiden kanssa ja jotka vaikuttavat toimittajan sopimusvelvoitteiden täyttymiseen. Ryhmittymältä voidaan pyytää vastaavia selvityksiä esimerkiksi ryhmittymän jäsenten välisten suhteiden järjestämisestä. Palvelun laadulliset seikat ovat vähimmäisvaatimuksia.
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Liittymissopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Sopimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittaminen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti tai sähköisesti tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella viimeistään, kun omistaja vaihtuu. Liittymis‐ ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Sopimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Yhteiset ehdot. Lisätty maininta siitä, että liittymis- ja käyttösopimus voidaan päättää myös osittain esimerkiksi ainoastaan talousveden osalta, jolloin laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta osittain. Lisätty maininta siitä, että laitos voi irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen, jos laitoksen verkostoon liitetty kiinteistö jää laitoksen toiminta-alueen ulkopuolelle toiminta-alueen supistamisen takia. Sopimuksen irtisanominen toiminta-alueen supistamisen takia edellyttää kuitenkin, että kiinteistön vesihuolto voidaan turvata siten kuin kulloinkin voimassa olevan vesihuoltolain 8 a §:ssä ja 24 §:n 5 momentissa säädetään. Muutosten perusteena on vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki. Muutosten perusteena on myös uuden käytännön vahvistaminen ja informointi asiakkaille selkokielellä. Kieliasua ja numerointia koskevia muutoksia. Muutosten perusteena on asiakkaiden informointi selkokielellä. Lisätty tieto siitä, että kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irtisanominen voidaan tehdä myös sähköisesti. Lisäksi on lisätty ehto, että asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Muutosten perusteena on uuden käytännön vahvistaminen.
Yhteiset ehdot. Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty näiden ehtojen kohdan 3.8 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Kiinteistön haltijan tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Edellä sanotun ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiinteistöllä, jota voimassa oleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.

Related to Yhteiset ehdot

  • Yleiset ehdot Tässä Myyjän sopimuksessa (jäljempänä – Sopimus) määrätään ehdot, joita sovelletaan henkilöille (jäljempänä – Myyjä), jotka käyttävät Palveluntarjoajan tarjoamia palveluita tässä Sopimuksessa kuvatulla tavalla. Tämä Sopimus katsotaan tehdyksi Myyjän ja Palveluntarjoajan välille. Tämän Sopimuksen osapuolten tiedot on ilmoitettu tämän sopimuksen Erityisehdoissa. Tämä Sopimus on katsottava tehdyksi Myyjän ja Sopimuksen Erityisehdoissa määritellyn Verkkosivuston omistavan ja sitä hallinnoivan Palveluntarjoajan välille. Siinä tapauksessa, jos Sopimuksen Erityisehdoissa on määritelty useampi kuin yksi Verkkosivusto, katsotaan, että Myyjä tekee erillisen Sopimuksen kunkin asianomaisen Palveluntarjoajan kanssa, ja tällainen Sopimus tehdään tässä Sopimuksessa vahvistettujen määräysten mukaisesti, vaikka Sopimusta allekirjoitettaisiin vain yksi kappale. Myyjällä on oikeus liittyä tähän Sopimukseen, joka on tehty Palveluntarjoajan kanssa, joka omistaa ja ylläpitää asianmukaista Verkkosivustoa, vaikka ei tätä olisi eritelty Erityisehdoissa, tekemällä Järjestelmän kautta tilauksen Myyjän käyttäjätiliä käyttäen. Vahvistamalla tällaisen tilauksen Xxxxx vahvistaa myös tutustuneensa kaikkiin säännöksiin, liitteisiin, ehtoihin, määräyksiin ja/tai muihin Myyjän toimintaa kyseisellä Verkkosivustolla koskeviin asiakirjoihin, jotka ovat Järjestelmässä Myyjän saatavilla. Sopimuksen allekirjoittava Palveluntarjoaja toimii Palveluntarjoajana suhteessa sen hallinnoimaan Verkkosivustoon, ja muiden Palveluntarjoajien, jotka omistavat Erityisehdoissa määritellyt Verkkosivustot, edustajana, ja siksi hän tekee Sopimusta allekirjoittaessaan erillisen sopimuksen kunkin Palveluntarjoajan puolesta kulloisenkin Palveluntarjoajan käyttämistä ja hallinnoimista Verkkosivustoista. Myyjän on ennen tavaroiden ja/tai palvelujen tarjoamista tai myymistä Verkkosivustoilla tai Palveluntarjoajan sovelluksissa sekä ennen Palveluntarjoajan tarjoamien minkä tahansa muiden, Myyjän toimintaan Verkkosivustoilla liittyvien palveluiden tai Palveluntarjoajan hänelle tarjoaman alustan, portaalin, verkkopalvelun, sovelluksen, käyttöliittymän tai muun Palveluntarjoajaan ja/tai Verkkosivustoihin liittyvän työkalun käyttöä tutustuttava etukäteen kaikkiin Myyjän toimintaa tämän Sopimuksen nojalla sääteleviin ehtoihin ja noudatettava niitä. Myyjän on myös jatkuvasti seurattava kaikkia ehtojen ja määräysten muutoksia, joista hänelle ilmoitetaan tässä Sopimuksessa säädettyä menettelyä noudattaen.

  • Yleiset määräykset 1. Tämän osaston määräyksiä sovelletaan, jollei yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansanterveyden perusteella käyttöön otetuista rajoituksista muuta johdu. 2. Niitä ei sovelleta toimintaan, joka osapuolten alueella liittyy edes tilapäisesti viranomaisten toimivallan käyttämiseen.

  • Kaupungin yhteiset tavoitteet Henkilöstöohjelman painopistealue Toimialan tavoite 2016 Palvelualueen tavoite 2016 Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia Kunta10: resurssit työhön riittävät, mittariarvo pie- nempi kuin vuonna 2014. Työpaikalla tehty riskien ja vaarojen analyysi, tehty vähintään 95 % työpaikoista. Kunta10: resurssit työhön riittävät; Työstressi: työpaineita pal- jon, työn hallintaa vähän. Työstressiä kokevien osuus pienenee v. 2014 tasosta (<14,3% %) Riskien ja vaarojen arviointi toteutettu hallinnon uusissa tiloissa Yliopistonkatu 27:ssä Aktiivinen osaamisen ennakointi Osaamiskartoitus laadittu SAP-järjestelmään, va- kansseista 60 % tehty 90 % Turku on vetovoimainen työnantaja Kunta10: esimiestuki, kohtelun oikeudenmukaisuus,: tulokset parantuneet edellisestä mittauksesta (2014) 3,9

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Yhteistoiminta Paikallisesti voidaan sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee muun muassa kehittämistoimintaan sisältyviä asioita. Yhteiselin voi korvata erilliset yhteistoi- minta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojeluvalvontalain, työterveyshuollon ja tasa-arvolain mu- kaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa.

  • Yleiset periaatteet Osapuolten sisä- ja ulkopolitiikan perustan ja olennaisen osan tätä sopimusta muodostavat ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ilmaistujen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa, Helsingin päätösasiakirjassa ja uutta Eurooppaa koskevassa Pariisin peruskirjassa määriteltyjen demokratian periaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioitus, kansainvälisen oikeuden periaatteiden, mukaan lukien täysimääräinen yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY) kanssa, ja oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen sekä taloudellista yhteistyötä käsitelleen Bonnin ETY- kokouksen päätösasiakirjassa ilmaistut markkinatalouden periaatteet.

  • Yleiset sopimusehdot Tässä sopimuksessa sovelletaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluhankinnoissa (Jyse 2014 Palvelut) siltä osin kuin kyseisistä ehdoista ei ole poikettu tässä sopimusasiakirjassa.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.

  • Yritystä koskevat tiedot Työnantajan tulee esittää henkilöstölle tai sen edustajille: Yrityksen tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen siihen perustuva selvitys yrityksen taloudellisesta tilasta. Vähintään kaksi kertaa tilivuoden aikana sellainen yhtenäinen selvitys yrityksen taloudellisesta tilasta, josta käyvät ilmi yrityksen tuotannon, työllisyyden, kannattavuuden ja kustannusrakenteen kehitysnäkymät. Vuosittain henkilöstösuunnitelma, joka sisältää arviot henkilöstön määrässä, laadussa ja asemassa odotettavissa olevista muutoksista. Viipymättä olennaiset muutokset edellä mainituissa tiedoissa. Niissä yrityksissä, joissa henkilöstömäärä on säännöllisesti vähintään 30, annetaan yhteistoimintalain 11 §:n 2 momentin tarkoittamat yrityksen tilinpäätöstiedot henkilöstön edustajille pyydettäessä kirjallisena. Tilinpäätöstietojen, yrityksen taloudellista tilaa koskevien selvitysten ja henkilöstösuunnitelmien esittämisen yhteydessä on tarkoituksenmukaista tiedottaa myös eri toimintayksikköjen toiminnallisesta tuloksesta, tuotannosta ja kehitysnäkymistä henkilöstölle tai sen edustajalle käyttäen apuna sitä selvittäviä tunnuslukuja. Yrityksessä henkilöstöasioiden hoidossa noudatettavat yleiset periaatteet tai ohjeet sekä yrityksen toiminta- ja henkilöstöorganisaatio on saatettava työpaikalla henkilöstön tietoon. Osapuolet suosittelevat, että edellä tarkoitettujen yrityksen taloutta koskevien tietojen yhteydessä selostetaan mahdollisuuksien mukaan myös toimialan yleisiä suhdanne- ja taloudellisia näkymiä.