Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 22 contracts
Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 14 contracts
Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen yhtiön kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselleyhtiölle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos Yhtiö ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 11 contracts
Samples: www.lappeenrannanenergia.fi, www.lappeenrannanenergia.fi, www.lappeenrannanenergia.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 9 contracts
Samples: Savonlinnan Vesilaitoksen Sopimusehdot, Savonlinnan Vesilaitoksen Sopimusehdot, www.ilomantsi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanomi‐ nen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen haluttua sopimuk‐ sen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mit‐ tarinlukema laitokselle. Liittymis- Liittymis‐ ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuk‐ sella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella laitok‐ sella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- liittymis‐ ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä kolmannelle ve‐ destä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 2 contracts
Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, kuhmonvesienergia.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen haluttua so- pimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuk- sella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella laitoksel- la on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- liitty- mis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa mak- suvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä kolmannelle ve- destä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.kokemaenvesihuolto.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään vähin- tään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarin- lukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön kiinteis- tön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta va- pauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheuttami- ensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen yhtiön kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisa- nominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän päät- tymispäivän mittarinlukema laitokselleyhtiölle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustan- nuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyypäät- tyy, laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen vahinko- jen korvaamisesta. Laitos Yhtiö ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: storage.googleapis.com
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen xxxxx ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.orimattilanvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan Laitoksen pyytäessä tulee myös asiakkaan ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: dynastia.forssa.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisano- minen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen haluttua sopi- muksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuk- sella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella laitok- sella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.vihanninvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua en- nen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen So- pimuksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä täyttämi- sestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kol- mannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.ikaalistenvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua en- nen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ir- tisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa ai- heuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kol- mannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus Vesihuoltoverkoston Luovuttamisesta Ja Vesihuollon Järjestämisestä
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen yhtiön kanssa tekemänsä te- kemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen sopi- muksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselleyhtiölle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaanverkos- taan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassavoi- massa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksu- velvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos Yhtiö ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti mahdol- lisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.lappeenrannanenergia.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimussopi- mus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa neljä viik- koa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä täyt- tämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.neve.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: julkaisu.hsy.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään vähin- tään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarin- lukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa erot- taa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön kiin- teistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheut- tamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista aiheu- tuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisa- nominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä päättyes- sä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaanverkos- taan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liitty- jän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassavoimas- sa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä täyttämi- sestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisestakor- vaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti mahdolli- sesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.mikkelinvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimussopi- mus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa viik- koa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön kiinteis- tön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassavoi- massa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksuvelvollisuu- tensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoistavahin- goista.
Appears in 1 contract
Samples: www.kajaaninvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarinlu- kema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttösopi- mus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön kiin- teistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksuvelvol- lisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoistava- hingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.liedonvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään vähin- tään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarin- lukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön kiinteis- tön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta vapau- ta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista aiheutu- vista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot 1.1.2017 Alkaen
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua en- nen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttöso- pimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanlait- teistot verkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen Sopi- muksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kol- mannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.kenve.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaapäät- tymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksu- velvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.turunvesihuolto.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttösopi- mus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisa- nominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheutta- miensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.keuruuvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanomi- nen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarinlu- kema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksuvelvol- lisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä kolmannelle ve- destä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: Vimpelin Kunnan Vesihuoltolaitos
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti kirjalli- sesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot laitteis- tot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella asiakkaan kustannuk- sella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä viemärive- destä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.tammela.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisa- nominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.harjavalta.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaapäättymisajan- kohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön kustannuksella kiin- teistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisa- nominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän päätty- mispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyypäät- tyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen sopi- muksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen Sopi- muksen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kol- mannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimussopi- mus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa viik- koa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön kiinteis- tön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassavoimas- sa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoistavahingois- ta.
Appears in 1 contract
Samples: www.vesiosuuskuntasuoni.net
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttösopi- mus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön kiin- teistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa maksuvel- vollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisestakorvaami- sesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista aiheutu- vista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.rantasalmi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua en- nen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä täyttä- misestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.ouka.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään vähin- tään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema mittarin- lukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön kiinteis- tön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta va- pauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheuttami- ensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista aiheutu- vista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisa- nominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän päätty- mispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.oulunvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irti- sanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisestakor- vaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä viemä- rivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: kouvolanvesi.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua ha- luttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisa- nominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheutta- miensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.kenve.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- Liittymis ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän asiakkaan kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- liittymis ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheut tamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.lappeenrannanenergia.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaapäättymisajankoh- taa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheutta- miensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen yhtiön kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua sopimuksen haluttua sopi- muksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa ilmoit- taa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselleyhtiölle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus päättyy, laitoksella yhtiöllä on oikeus erottaa tämän kustannuksella kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus käyttösopi- mus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa aiheut- tamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos Yhtiö ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalleasiak- kaalle, kiinteistölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä viemärive- destä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Appears in 1 contract
Samples: www.nivos.fi
Yhteiset ehdot. Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä sopimus, irti- sanominen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisesti vähintään kaksi viikkoa ennen halut- tua haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle. Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyessä laitoksella on oikeus erottaa liittyjän kus- tannuksella kustannuksella kiinteistön laitteistot verkostaan. Kun kiinteistön haltijan käyttösopimus käyttö- sopimus päättyy, laitoksella on oikeus erottaa tämän kustannuksella asiakkaan kustannuksel- la kiinteistön laitteistot ver- kostaanverkostaan, jos liittyjän liittymis- ja käyttösopimus käyttöso- pimus ei ole voimassa. Sopimuksen irtisano- minen irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta. Laitos ei vastaa sopimuksen päättymisen jälkeen asiakkaalle, kiinteistölle kiinteis- tölle tai kolman- nelle kolmannelle vedestä tai viemärivedestä mahdollisesti aiheutuvista aiheutu- vista vahingoista.
Appears in 1 contract