Alueen käyttö Mallilausekkeet

Alueen käyttö. Vuokralaisen on huolehdittava, että - Terassialueen kalusteet ja varusteet pysyvät terassialueella, ja että alue on jatkuvasti ilmeeltään siisti. Myös ilmoitusteline tai a-standi ovat terassin varusteita. - Terassin kohdalla jalankulkualueen vapaa kulkuväylä on vähintään 150 cm. - Terassin kalusteet ja varusteet sopivat kaupunkikuvaan, ovat materiaaleiltaan korkealaatuisia, ehjiä, puhtaita, hyvin hoidettuja ja täyttävät terassiohjeen mukaiset esteettömyysvaatimukset. - Terassialueen avoin luonne säilyy eikä terassille ripusteta banderolleja tai suojakankaita. - Terassin yhdelläkään sivulla ei ole suurempaa kuin 60 cm x 60 cm kokoista ilmoituspintaa. - Kaupungin omaisuuteen ei kiinnitetä mitään eikä esimerkiksi katupintaa rikota. - Terassialueella korkeussuunnassa vapaan tilan tulee olla aina vähintään 220 cm. - Terassin käytöstä ei aiheudu kohtuutonta melua tai muuta häiriötä terassin vaikutusalueelle. - Terassilla ei ole liikennettä häiritseviä valoja tai avojohtoja. - Terassialueella oleva kynttilä tai muu avotuli on suojattu ja sijoitettu niin, ettei synny palovaaraa. - Varauloskäynnit ja pako- ja pelastustiet ovat esteettömiä ja täyttävät niille asetetut viranomaisvaatimukset. - Terassialueelle ei varastoida mitään. - Hulevesien valuminen ei saa estyä ja alueella olevat muut huoltokaivot tulee olla helposti huollettavissa. Tarkemmat ohjeet terassialueen käytöstä ovat kaupungin terassiohjeessa. Kaupungin viranhaltijalla, jolla on toimivalta vuokrata terassialueita yleisillä alueilla, on oikeus antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä terassialueen käytöstä, ja vuokralainen on velvollinen noudattamaan näitä ohjeita.
Alueen käyttö. Vuokraan sisältyy Seiskaniemen alueen käyttöoikeus varatulle ajalle. Normaalit energiakulut, kalusteet, keitto- ja ruokailuastiat ja ruokailuvälineet, myös polttopuut ja soutuveneiden vapaa käyttöoikeus sisältyvät hintaan. Astianpesuaineet, perusmausteet sekä wc- ja talouspaperit eivät sisälly vuokrahintaan. Vuokraajan on käytettävä lakanoita. Liinavaatteet ja pyyhkeet eivät kuitenkaan sisälly vuokraan. Puun kaato, maan muokkaus ja metsästys alueella on kielletty. Lemmikkieläimistä on iloitettava ammattiosaston toimistolle varausta tehtäessä. Tupakointi on kielletty kaikissa sisätiloissa Vuokraaja vastaa mökkien siivouksesta varaus aikana ja sen lopuksi. Myös rakennusten kuistien ja piha- alueen tulee olla siistit. Loppusiivoukseen kuuluu, että astiat tiskataan ja laitetaan paikalleen, roskat viedään jätepisteeseen, tyhjät juomapullot ja tölkit viedään pois, huonekalut laitetaan paikoilleen. Ruokatarvikkeet viedään pois tai ne viedään jätepisteeseen. Matot ja lattiat imuroidaan. Lattiat pyyhitään kostealla mopilla, pöydät ja tasot pyyhitään kostealla liinalla. Piha-alue ja grillipaikka jätetään siistiin kuntoon. Puuastiat tulee täyttää. Loppusiivous tulee tehdä kokonaisuudessaan vasta lähtöpäivänä. Seiskaniemi on poistuttaessa jätettävä siistiin kuntoon. Alueen vuokrannut jäsen on velvollinen maksamaan siivoamisesta aiheutuvat kulut siinä tapauksessa, että rakennusten sisätiloissa on tupakoitu tai siivousta ei ole suoritettu tai se on suoritettu puutteellisesti ja ammattiosasto joutuu huolehtimaan siitä ennen seuraavan vuokralaisen saapumista.
Alueen käyttö. Aluetta saa käyttää yksinomaan kesämajatoimintaan. Kesämaja on tarkoitettu omistajansa ja tämän perheenjäsenten vapaa-ajan oleske- luun eikä sitä saa käyttää vakituisena asuntona. Veneiden ja laitureiden osalta on noudatettava vuokranantajan ja pal- veluosaston määräyksiä ja ohjeita.
Alueen käyttö. Laihian kunnan maankaatopaikkana ja haravointijätteen vastaanottopisteenä säilyy ennallaan tästä sopimuksesta huolimatta.

Related to Alueen käyttö

  • Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä Pohjantähti suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyntikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lain- voimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutet- tu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Pohjantähti suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun suorittamaa maksettua laskua vastaan. Pohjantähden korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, mikäli se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta kor- vausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Pohjantähdelle vakuutuksesta suoritettavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kustannuksistaan itse sen vuoksi, että kustannukset ylittävät kohdassa 7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, vakuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen kulukorvauk- sesta Pohjantähdelle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Pohjantähdelle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Sopimuksen kohde 1.1. Asiakas rekisterinpitäjänä ohjeistaa Maponille, miten henkilötietoja käsitellään Palvelun tarjoamiseksi Asiakkaan ja Maponin välillä tehdyn Sopimuksen mukaisesti. Palvelun tarjoamisen aikana Asiakkaalta tai Mapon järjestelmästä saatujen henkilötietojen osalta Asiakas toimii rekisterinpitäjänä, ja Mapon tietojenkäsittelijänä.

  • Liikkeen luovutus Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun asema jatkuu liikkeen luovutuksesta huolimatta sellaisenaan, jos luovutettu liike tai sen osa säilyttää itsenäisyytensä. Jos luovutettava liike tai sen osa menettää itsenäisyytensä, pääluottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus tämän sopimuksen kohdassa 4.3 sovittuun jälkisuojaan liikkeen luovutuksesta johtuneesta toimikauden päättymisestä lukien.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Sopimuksen osapuolet Vuokralainen Suomen Saaristokuljetus Oy (2538283-4) Vuokranantaja Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Liikunta / Ulkoilupalvelut (0201256-6)

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Ammatillinen koulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys keskituntiansion mukaan laskettuna, ellei ao. työehtosopimuksessa ole toisin sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Se, että kysymyksessä on tämän pykälän mukainen koulutus, todetaan ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan matkakustannuksia, kurssimaksuja, kustannuksia kurssiohjelman mukaisesta opetusmateriaalista, internaattikurssien täysihoitomaksua ja muiden kuin internaattikurssien osalta ao. työehtosopimuksen mukaan määräytyviä matkakustannusten korvauksia. Säännöllisen työajan ansionmenetys korvataan sekä kurssi- että matka-ajan osalta. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Viikko- ja kuukausipalkkaisen henkilön palkkaa ei kurssin eikä sen vaatimien matkojen ajalta vähennetä.

  • Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta- alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvolli- suudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Käyttösopimus Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on kes- keytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.