Erän käytöstä sovitaan paikallisesti. Yrityskohtaisen erän käytöstä, jakoperusteista ja jaon kohdentamisesta neuvotellaan ja pyritään sopimaan paikallisesti luottamusmiehen kanssa tai, jos luotta- musmiestä ei ole, henkilöstön kanssa. Lähtökohtana on jako yrityskohtaisesti. Erän jakami- sesta voidaan sopia myös lehtikohtaisesti tai yksiköit- täin. Luottamusmiehellä on oikeus käyttää työaikaa yritys- kohtaisen erän neuvotteluihin valmistautumiseen ja neuvotteluun. Luottamusmiehelle annetaan aidon ja tasavertaisen neuvottelun mahdollistamiseksi työnantajalla eräneu- votteluissa käytössä olevat riittävät tiedot muun muas- sa toimituksellisen henkilöstön palkkauksesta ja teh- tävänkuvista sekä työsuhteen kestosta hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen neuvottelua. Riittävien tie- tojen sisältö riippuu käytännössä siitä, millä perusteilla erää esitetään jaettavaksi. Tällöin voidaan käsitellä myös henkilökohtaisia palk- katietoja, kuitenkin anonyymisti, ellei neuvottelijoiden kesken toisin sovita. Luottamusmiehen neuvotteluissa saamat tiedot ovat luottamuksellisia, ja niitä voidaan käyttää vain paikallisen erän jakamiseen. Erä käytetään henkilökohtaisiin palkankorotuksiin yri- tyksen palkkarakennetta, työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Palkankorotuksin voidaan esimerkiksi • tasata palkkaeroja oikeudenmukaisella tavalla • edistää uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja palkita monitaitoisuutta • edistää jaksamista ja huomioida työn kuormittavuuden kasvua muun muassa suuntaamalla erää hankalia työaikoja tekeville Neuvottelut on käytävä ja sopimukseen pyrittävä koko erästä. Paikallisesti ei voida sopia siitä, että erä jäte- tään maksamatta tai että se maksetaan vain osittain tai myöhennettynä. Erän jaosta tehdään muistio tai pöytäkirja. Sillä var- mistetaan, että osapuolilla on sama käsitys koko erän käytöstä.
Appears in 2 contracts
Samples: Koulutussopimus, Koulutussopimus
Erän käytöstä sovitaan paikallisesti. Yrityskohtaisen erän käytöstä, jakoperusteista ja jaon kohdentamisesta neuvotellaan ja pyritään sopimaan paikallisesti luottamusmiehen kanssa tai, jos luotta- musmiestä ei ole, henkilöstön kanssa. Lähtökohtana on jako yrityskohtaisesti. Erän jakami- sesta voidaan sopia myös lehtikohtaisesti tai yksiköit- täinyksiköittäin. Luottamusmiehellä on oikeus käyttää työaikaa yritys- kohtaisen erän neuvotteluihin valmistautumiseen ja neuvotteluun. Luottamusmiehelle annetaan aidon ja tasavertaisen neuvottelun mahdollistamiseksi työnantajalla eräneu- votteluissa käytössä olevat riittävät tiedot muun muas- sa toimituksellisen henkilöstön palkkauksesta ja teh- tävänkuvista sekä työsuhteen kestosta hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen neuvottelua. Riittävien tie- tojen sisältö riippuu käytännössä siitä, millä perusteilla erää esitetään jaettavaksi. Tällöin voidaan käsitellä myös henkilökohtaisia palk- katietoja, kuitenkin anonyymisti, ellei neuvottelijoiden kesken toisin sovita. Luottamusmiehen neuvotteluissa saamat tiedot ovat luottamuksellisia, ja niitä voidaan käyttää vain paikallisen erän jakamiseen. Erä käytetään henkilökohtaisiin palkankorotuksiin yri- tyksen palkkarakennetta, työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Palkankorotuksin voidaan esimerkiksi • tasata palkkaeroja oikeudenmukaisella tavalla • edistää uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja palkita monitaitoisuutta • edistää jaksamista ja huomioida työn kuormittavuuden kasvua muun muassa suuntaamalla erää hankalia työaikoja tekeville Neuvottelut on käytävä ja sopimukseen pyrittävä koko erästä. Paikallisesti ei voida sopia siitä, että erä jäte- tään maksamatta tai että se maksetaan vain osittain tai myöhennettynä. Erän jaosta tehdään muistio tai pöytäkirja. Sillä var- mistetaan, että osapuolilla on sama käsitys koko erän käytöstä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Erän käytöstä sovitaan paikallisesti. Yrityskohtaisen erän käytöstä, jakoperusteista ja jaon kohdentamisesta neuvotellaan ja pyritään sopimaan paikallisesti sovitaan luottamusmiehen kanssa tai, jos luotta- musmiestä ei ole, henkilöstön kanssahuhtikuun 2016 loppuun mennessä. Lähtökohtana on jako yrityskohtaisesti. Erän jakami- sesta jakamisesta voidaan sopia myös lehtikohtaisesti tai yksiköit- täinyksiköittäin. Luottamusmiehellä on oikeus käyttää työaikaa yritys- kohtaisen yrityskohtaisen erän neuvotteluihin valmistautumiseen ja neuvotteluun. Luottamusmiehelle annetaan aidon ja tasavertaisen neuvottelun mahdollistamiseksi työnantajalla eräneu- votteluissa käytössä eräneuvotteluissa käy- tössä olevat riittävät tiedot muun muas- sa muassa toimituksellisen henkilöstön palkkauksesta ja teh- tävänkuvista tehtävänkuvista sekä työsuhteen kestosta hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen neuvottelua. Riittävien tie- tojen tietojen sisältö riippuu käytännössä siitä, millä perusteilla erää esitetään jaettavaksi. Tällöin voidaan käsitellä myös henkilökohtaisia palk- katietojapalkkatietoja, kuitenkin anonyymisti, ellei neuvottelijoiden kesken toisin sovita. Luottamusmiehen neuvotteluissa saamat tiedot ovat luottamuksellisia, luottamuksellisia ja niitä voidaan käyttää vain paikallisen erän jakamiseen. Erä käytetään henkilökohtaisiin palkankorotuksiin yri- tyksen yrityksen palkkarakennetta, työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Palkankorotuksin voidaan esimerkiksi • tasata palkkaeroja oikeudenmukaisella tavalla • edistää uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja palkita monitaitoisuutta • edistää jaksamista ja huomioida työn kuormittavuuden kasvua muun muassa suuntaamalla erää hankalia työaikoja tekeville Neuvottelut on käytävä ja sopimukseen pyrittävä koko erästä. Paikallisesti ei voida sopia siitä, että erä jäte- tään jätetään maksamatta tai että se maksetaan vain osittain tai myöhennettynä. Erän jaosta tehdään muistio tai pöytäkirja. Sillä var- mistetaanvarmistetaan, että osapuolilla on sama käsitys koko erän käytöstä.
Appears in 1 contract
Samples: Koulutussopimus
Erän käytöstä sovitaan paikallisesti. Yrityskohtaisen erän käytöstä, jakoperusteista ja jaon kohdentamisesta neuvotellaan ja pyritään sopimaan paikallisesti luottamusmiehen luottamushenkilön kanssa tai, jos luotta- musmiestä mushenkilöä ei ole, henkilöstön kanssa. Lähtökohtana on jako yrityskohtaisesti. Erän jakami- sesta voidaan sopia myös lehtikohtaisesti tai yksiköit- täin. Luottamusmiehellä Luottamushenkilöllä on oikeus käyttää työaikaa yritys- kohtaisen erän neuvotteluihin valmistautumiseen ja neuvotteluun. Luottamusmiehelle Luottamushenkilölle annetaan aidon ja tasavertaisen neuvottelun mahdollistamiseksi työnantajalla eräneu- votteluissa käytössä olevat riittävät tiedot muun muas- sa toimituksellisen henkilöstön palkkauksesta ja teh- tävänkuvista sekä työsuhteen kestosta hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen neuvottelua. Riittävien tie- tojen sisältö riippuu käytännössä siitä, millä perusteilla erää esitetään jaettavaksi. Tällöin voidaan käsitellä myös henkilökohtaisia palk- katietoja, kuitenkin anonyymisti, ellei neuvottelijoiden kesken toisin sovita. Luottamusmiehen neuvotteluissa Luottamushenkilön neuvotteluis- sa saamat tiedot ovat luottamuksellisia, ja niitä voidaan voi- daan käyttää vain paikallisen erän jakamiseen. Erä käytetään henkilökohtaisiin palkankorotuksiin yri- tyksen palkkarakennetta, työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Palkankorotuksin voidaan esimerkiksi • tasata palkkaeroja oikeudenmukaisella tavalla • edistää uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja palkita monitaitoisuutta • edistää jaksamista ja huomioida työn kuormittavuuden kasvua muun muassa suuntaamalla erää hankalia työaikoja tekeville Neuvottelut on käytävä ja sopimukseen pyrittävä koko erästä. Paikallisesti ei voida sopia siitä, että erä jäte- tään maksamatta tai että se maksetaan vain osittain tai myöhennettynä. Erän jaosta tehdään muistio tai pöytäkirja. Sillä var- mistetaan, että osapuolilla on sama käsitys koko erän käytöstä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus