Common use of Henkilökohtainen pätevyys Clause in Contracts

Henkilökohtainen pätevyys. Henkilökohtaisten tekijöiden arviointi suoritetaan vähintään kerran vuodessa, ellei paikallisesti toisin sovita. Liitot suosittavat, että tehtävien vaativuuden arvioinnin perustana olevat toimen- kuvat tarkistetaan samassa yhteydessä, kun kunkin henkilökohtaista pätevyyttä arvioidaan. Uuden toimihenkilön pätevyyden arviointi suoritetaan puolen vuoden kuluessa työsuhteen al- kamisesta. Siihen saakka palkka on vähintään tehtäväkohtaisen palkan suuruinen. Jos toimihenkilö siirtyy toiseen tehtävään tai hänen tehtävänsä sisältö muuttuu siinä määrin oleellisesti, että tehtävän vaativuusluokka muuttuu, toimihenkilön henkilökohtaisen palkan- osan ja pätevyysarviointiin perustuvan henkilökohtaisen osan keskinäinen suhde sekä näiden suhde luokkapalkkaan saattaa muuttua, koska pätevyys- ja suoritustekijöitä arvioidaan suh- teessa kulloiseenkin toimeen. Toimihenkilön siirtyessä vaativampaan tehtävään, tulee samalla selvittää vaativuuden mahdollinen korottava vaikutus hänen henkilökohtaiseen kuukausipalk- kaansa. Poikkeustapauksissa palkka voi säilyä myös ennallaan.

Appears in 4 contracts

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus

Henkilökohtainen pätevyys. Henkilökohtaisten tekijöiden arviointi suoritetaan vähintään kerran vuodessa, ellei paikallisesti paikalli- sesti toisin sovita. Liitot suosittavat, että tehtävien vaativuuden arvioinnin perustana olevat toimen- kuvat toimenkuvat tarkistetaan samassa yhteydessä, yhteydessä kun kunkin henkilökohtaista pätevyyttä arvioidaanarvioi- daan. Uuden toimihenkilön pätevyyden arviointi suoritetaan puolen vuoden kuluessa työsuhteen al- kamisestatyösuh- teen alkamisesta. Siihen saakka palkka on vähintään tehtäväkohtaisen palkan suuruinen. Jos toimihenkilö siirtyy toiseen tehtävään tai hänen tehtävänsä sisältö muuttuu siinä määrin oleellisesti, että tehtävän vaativuusluokka muuttuu, toimihenkilön henkilökohtaisen palkan- osan pal- kanosan ja pätevyysarviointiin perustuvan henkilökohtaisen osan keskinäinen suhde sekä näiden suhde luokkapalkkaan saattaa muuttua, koska pätevyys- ja suoritustekijöitä arvioidaan suh- teessa arvioi- daan suhteessa kulloiseenkin toimeen. Toimihenkilön siirtyessä vaativampaan tehtävään, tulee samalla selvittää vaativuuden mahdollinen korottava vaikutus hänen henkilökohtaiseen kuukausipalk- kaansakuukausipalkkaansa. Poikkeustapauksissa palkka voi säilyä myös ennallaan.

Appears in 1 contract

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus

Henkilökohtainen pätevyys. Henkilökohtaisten tekijöiden arviointi suoritetaan vähintään kerran vuodessa, ellei paikallisesti toisin sovita. Liitot suosittavat, että tehtävien vaativuuden arvioinnin perustana olevat toimen- kuvat toimenkuvat tarkistetaan samassa yhteydessä, yhteydessä kun kunkin henkilökohtaista pätevyyttä arvioidaan. Uuden toimihenkilön pätevyyden arviointi suoritetaan puolen vuoden kuluessa työsuhteen al- kamisestaalkamisesta. Siihen saakka palkka on vähintään tehtäväkohtaisen palkan suuruinen. Jos toimihenkilö siirtyy toiseen tehtävään tai hänen tehtävänsä sisältö muuttuu siinä määrin oleellisesti, että tehtävän vaativuusluokka muuttuu, toimihenkilön henkilökohtaisen palkan- osan palkanosan ja pätevyysarviointiin perustuvan henkilökohtaisen osan keskinäinen suhde sekä näiden suhde luokkapalkkaan saattaa muuttua, koska pätevyys- ja suoritustekijöitä arvioidaan suh- teessa suhteessa kulloiseenkin toimeen. Toimihenkilön siirtyessä vaativampaan tehtävään, tulee samalla selvittää vaativuuden mahdollinen korottava vaikutus hänen henkilökohtaiseen kuukausipalk- kaansakuukausi- palkkaansa. Poikkeustapauksissa palkka voi säilyä myös ennallaan.

Appears in 1 contract

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus