Hinnat ja maksuehdot. 5.1. Palvelun hinta sovitaan kirjallisesti. Ellei palvelun hintaa ole sovittu kirjallisesti, noudatetaan toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaista hintaa.
5.2. Hinnat on esitetty euroissa ilman arvonlisäveroa ja laskutusvaluutta on euro.
5.3. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Jos arvonlisäveron tai viranomaisen määräämän muun julkisen maksun suuruus tai peruste muuttuu lainsäädännön muuttumisen takia, hinnat muuttuvat vastaavasti.
5.4. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen palvelun toimittamisen edellyttämien lupien ja suostumusten hankkimisesta aiheutuneet kustannukset.
5.5. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen palvelun toimittamisen aiheuttamat lisäkustannukset, joita saattaa syntyä vaikeasta maastosta tai maaperästä, toimituskohteen epätavallisesta rakenteesta tai muusta sellaisesta syystä, jota toimittaja ei ole voinut kohtuudella ennakoida sopimusta tehtäessä. Toimittaja ilmoittaa tällaisten lisäkustannusten aiheutumisesta ja niiden arvioidusta määrästä asiakkaalle viipymättä niistä tiedon saatuaan. Asiakas on tällöin velvollinen ilmoittamaan toimittajalle viipymättä, sitoutuuko asiakas vastaamaan lisäkustannuksista vai irtisanooko asiakas sopimuksen päättymään välittömästi. Jos asiakas irtisanoo sopimuksen, asiakas on velvollinen korvaamaan toimittajalle siihen mennessä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset.
5.6. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen tavanomaiset ja kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset sekä päivärahakorvaukset. Toimittajalla on lisäksi oikeus veloittaa erikseen matka-aika sovitun tuntihinnan mukaan.
5.7. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen kustannukset, jotka ovat aiheutuneet (a) asiakkaan antamista vääristä, puutteellisista tai vanhentuneista tiedoista tai ohjeista; (b) asiakkaasta johtuvasta viivästyksestä;
Hinnat ja maksuehdot. Hinnat ja maksuehdot löydät Porsche Connect Store -kaupasta.
Hinnat ja maksuehdot. 15.1 Toimittajan Tilaajalle toimittamien Palveluiden hinnoittelusta on sovittu Palvelusopimuk- sessa. Toimitusprojektien hinnoittelusta on sovittu kussakin Projektitoimitussopimukses- sa. Palvelusopimuksen hinnaston mukaiset veloitukset ja toimitusprojekteille sovitut hin- nat määrittävät tyhjentävästi ja kokonaisuudessaan Tilaajan maksuvelvollisuuden Toi- mittajalle Palveluiden toimittamisesta ja kaikkien muiden tämän Sopimuksen, Palvelu- sopimuksen ja Projektitoimitussopimuksen mukaisten Toimittajan velvoitteiden täyttämi- sestä, eikä muita hinnoitteluelementtejä tai -perusteita sovelleta, jollei tässä Sopimuk- sessa, Palvelusopimuksessa tai Projektitoimitussopimuksessa ole nimenomaisesti toisin sovittu. Mikäli Sopijapuolet sopivat Muutoksista Palveluun, sovitaan samalla Xxxxxxxxx mahdollisista vaikutuksista Palvelun hinnoitteluun.
15.2 Mikäli muusta hinnoittelusta ei ole sovittu, noudatetaan Palvelussa kulloinkin voimassa olevaa Toimittajan henkilötyöhinnastoa, Sopimuksen liitteenä 4 (Toimittajan henkilötyö- hinnasto 2015) on Sopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa oleva Toimittajan henkilö- työhinnasto.
15.3 Toimittajalla on oikeus kalenterivuosittain muuttaa Palvelujen toistuvaismaksuja, yksik- köhintoja ja henkilötyöhintoja ainoastaan todellisten palvelutuotantokustannusten nou- sua vastaava määrä. Muutos voi olla korkeintaan neljä (4) prosenttia. Toimittajan tulee ilmoittaa Tilaajalle Palvelumaksujen korottamisesta kirjallisesti vähintään kuusi (6) kuu- kautta ennen sen laskutuskauden alkamista, jona muutos tulee voimaan. Toimittajan on esitettävä Tilaajalle asianmukainen selvitys kustannusten kehityksestä, johon korotus perustuu. Ensimmäisen kerran hintojen muutosta voi esittää vuodelle 2016.
15.4 Mikäli Tilaaja ei hyväksy hintojen muutosta, Tilaajalla on oikeus ennen ilmoitetun hin- nankorotuksen voimaantuloa irtisanoa Palvelusopimus kyseisen Palvelun osalta päät- tymään kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Xxx Xxxxxxx irtisanoo Palvelusopimuk- sen, Toimittaja on velvollinen soveltamaan muuttamattomia hintoja kuuden (6) kuukau- den ajan irtisanomisilmoituksen tekemisestä.
15.5 Elleivät Sopijapuolet ole Palvelusopimuksessa sopineet toisin, Toimittaja laskuttaa kiin- teähintaiset Palvelut kuukausittain etukäteen ja aika- ja kustannusperusteiset Palvelut toteutuneen mukaan kuukausittain jälkikäteen. Projektien osalta maksuposteista sovi- taan projektia koskevassa Projektisopimuksessa. Ellei erikseen toisin sovita, aika- ja kustannusperusteisten ...
Hinnat ja maksuehdot. Toimittajalla on oikeus laskuttaa Tilaajalta ennakkona kohtuullinen osuus sovitusta hinnasta tai kustannusarvion määrästä, jos osapuolten välillä ei ole toisin sovittu. Loppuosan korvauksista Toimittaja voi laskuttaa myös Tuotan- non etenemisen mukaan, ellei toisin ole sovittu. Viimeisen erän yhteydessä laskutetaan myös mahdolliset Tilaajan tilaamat lisätyöt. Maksuehto on 14 pv. netto. Sopimuksessa, kustannusarviossa, tarjouksissa ja hinnastoissa olevat hinnat ovat arvonlisäverottomia ja niihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Palvelujen viennissä sovelletaan voimassaolevia arvonlisäverosäädöksiä. Aineiston käyttö- ja julkaisuoikeus alkaa, kun Aineiston Tuo- tannon kaikki maksusuoritukset on suoritettu Tilaajalle, ellei kirjallisesti ole toisin etukäteen sovittu.
Hinnat ja maksuehdot. Aineiston ostaja maksaa Kunnalle 3,84 € alv 0 % jokaisesta yksittäisestä dokumentista, joka on myyty loppuasiakkaalle. Kunta laskuttaa Xxxxxxxxx ostajalta toteutuman mukaisen summan puolivuosittain. Aineiston ostaja tilittää Kunnalle toteutuman, joka saadaan Lupapisteen pääkäyttäjänäkymästä ajettavasta raportista. Maksuehto on kolmekymmentä (30) päivää netto laskun päiväyksestä. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Mahdolliset huomautukset laskua koskien on tehtävä ennen eräpäivää.
Hinnat ja maksuehdot. Asiakkaan palveluihin yleisesti sovellettavat maksut ja maksuehdot on kuvattu liitteessä 5. Osapuolet voivat sopia Palvelukohtaisesta hinnoittelusta tästä Puitesopimuksen liitteestä poiketen. Tällöin kyseisen palvelun hinnoittelusta sovitaan Palvelusopimuksen liitteessä.
Hinnat ja maksuehdot. Palvelujen yksikköhinnat ja hinnoitteluperiaatteet on kuvattu Liitteessä 6 Hinnasto. Sopimuksessa ja sen liitteissä mainitut hinnat tarkoittavat toimitusta Suomessa ilman arvonlisäveroa. Asiakkaalle tarjottujen Palvelujen hinta on määritetty Asiakkaan palvelun kohteiden ja Liitteen 6 Hinnasto mukaisesti Asiantuntijapalvelusopimuksiin, Projektisopimuksiin ja Palvelusopimuksiin. Toimittajan hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero, jos viranomaiset tätä edellyttävät. Toimittaja hinnoittelee Palvelunsa Asiakkaalle läpinäkyvästi. Asiakkaalla on oikeus saada nähtäväksi hinnoittelun pohjalla oleva kustannuslaskelma. Mikäli toimittaja katsoo, että vaaditun kustannuslaskelman tarkkuus vaarantaa liikesalaisuuksia, on kustannuslaskelma nähtävissä toimittajan tiloissa. Asiakas ei saa antaa mitään tietoja kustannuslaskelmista kolmansille osapuolille. Maksuehto on neljätoista (14) päivää laskun päiväyksestä. Vuotuinen viivästyskorko on kulloinkin voimassaolevan korkolain mukainen.
Hinnat ja maksuehdot. 6.1 Palvelun hinnoittelu koostuu Palvelun kuukausihinnasta, Asi- akkaan toimipisteiden tai laskentakohteiden lukumäärästä sekä Asiakkaan käyttäjätunnusten määrään perustuvasta maksusta.
6.2 Palvelun Sopimuksen mukaiset hinnat ovat voimassa kiin- teinä kaksitoista (12) kuukautta Sopimuksen voimaantulosta. Tämän jälkeen Toimittajalla on oikeus tarkistaa hintoja kalen- terivuosittain. Toimittajalla on oikeus korottaa hintoja enin- tään kolme (3) prosenttia kalenterivuodessa. Toimittaja il- moittaa hinnanmuutoksista Asiakkaalle kirjallisesti vähintään kuukautta ennen hinnanmuutoksen voimaantuloa.
6.3 Palvelukuvauksessa kuvattu, Palvelun vakiomuotoinen käyt- töönotto veloitetaan Asiakkaalta Palvelusopimuksessa sovit- tuun kiinteään hintaan.
6.4 Konsultointipalvelut veloitetaan Asiakkaalta aika- ja materi- aaliperusteisesti Toimittajan kulloinkin voimassa olevan hin- naston mukaisesti. Mikäli Sopijapuolet ovat Palvelusopimuk- sessa sopineet kiinteähintaisten palvelupakettien toimittami- sesta, velvoitetaan tällainen työ sovittuun kiinteään hintaan.
6.5 Toimittaja laskuttaa Palvelun maksun Asiakkaalta kuuden (6) kuukauden jaksoissa etukäteen 1.1. ja 1.7. Palvelun vakio- muotoinen käyttöönotto laskutetaan Asiakkaalta ensimmäi- sen laskutuserän yhteydessä.
6.6 Konsultointipalvelut laskutetaan Asiakkaalta sen jälkeen, kun konsultointipalvelun työn tulokset on hyväksytty kohdan 5 mukaisesti.
6.7 Maksuehto on kymmenen (10) päivää laskun päiväyksestä. Viivästyskorko on korkolain (633/1982) mukainen.
6.8 Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, vaan se lisätään hintoihin kulloinkin voimassaolevien säännösten mukaisesti.
Hinnat ja maksuehdot. (1) Tilaaja maksaa Palvelusta liittymismaksun ja kiinteän vuosimaksun. Liittymismaksu on yhden vuoden vuosimaksun suuruinen. Ensimmäisen vuoden aikana (1.12.2016–30.11.2017) tilaajasopimuksen tehneiden organisaatioiden liittymismaksu sisältää myös ensimmäisen vuoden vuosimaksun. 1.12.2017 jälkeen tehtävissä tilaajasopimuksissa veloitetaan ensimmäiseltä vuodelta sekä liittymismaksu että vuosimaksu.
Hinnat ja maksuehdot. Marketing Finland laskuttaa Asiakkaalta ”Marketing Finland eLearning Academy” - palvelusta kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisen hinnan sekä muut palkkiot ja kulut. Maksuehto on 14 päivää netto laskun päiväyksestä. Myöhästyneestä suorituksesta peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa tästä eräpäivästä lukien. Mahdolliset muistutukset laskusta on tehtävä kirjallisesti viimeistään eräpäivänä.