Immateriaalioikeuden loukkaus. DNA vastaa siitä, että sen toimittamat palvelut eivät sopimusta solmittaessa loukkaa kolmannen osapuolen Suomessa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Immateriaalioikeudella tarkoitetaan muun muassa patentti-, tavaramerkki- ja tekijänoikeutta. Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sillä perusteella, että DNA:n toimittaman tuotteen tai palvelun käyt- täminen Suomessa loukkaa suojattua immateriaalioikeutta, DNA huolehtii parhaaksi katsomallaan tavalla asiakkaan puolustuksesta ja korvaa asiakkaan maksettavaksi lainvoimaisesti tuomitut korva- ukset. DNA:n vastuu edellyttää, että asiakas ilmoittaa vaateista kir- jallisesti DNA:lle välittömästi niistä tiedon saatuaan ja samalla val- tuuttaa DNA:n huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa DNA:lle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot, valtuutukset ja avun. DNA ei vastaa asiakkaalle oikeudenloukkauksesta, joka aiheu- tuu siitä, että palvelua on asiakkaan tai kolmannen tahon toimesta muutettu, palvelua on käytetty tarkoitukseen, johon sitä ei ole suun- niteltu tai tarkoitettu, palvelua käytetään yhdessä kolmannen osa- puolen toimittaman tai asiakkaan itse tuottaman tuotteen tai pal- ve-lun kanssa, taikka jos palvelua käytetään vastoin DNA:n antamia ohjeita.
Appears in 2 contracts
Samples: www.dna.fi, www.dna.fi
Immateriaalioikeuden loukkaus. DNA vastaa siitä, että sen toimittamat palvelut eivät sopimusta solmittaessa loukkaa kolmannen osapuolen Suomessa Suo- messa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Immateriaalioikeudella tarkoitetaan muun muassa patentti-, tavaramerkki- tava- ramerkki- ja tekijänoikeutta. Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sillä perusteella, että DNA:n toimittaman tuotteen tuot- teen tai palvelun käyt- täminen käyttäminen Suomessa loukkaa suojattua immateriaalioikeutta, DNA huolehtii parhaaksi katsomallaan katso- mallaan tavalla asiakkaan puolustuksesta ja korvaa asiakkaan maksettavaksi lainvoimaisesti tuomitut korva- uksetkorvaukset. DNA:n vastuu edellyttää, että asiakas ilmoittaa vaateista kir- jallisesti kirjallisesti DNA:lle välittömästi niistä tiedon saatuaan ja samalla val- tuuttaa valtuuttaa DNA:n huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa DNA:lle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot, valtuutukset ja avun. DNA ei vastaa asiakkaalle oikeudenloukkauksesta, joka aiheu- tuu aiheutuu siitä, että palvelua on asiakkaan tai kolmannen tahon toimesta muutettu, palvelua on käytetty tarkoitukseen, johon sitä ei ole suun- niteltu suunniteltu tai tarkoitettu, palvelua käytetään yhdessä kolmannen osa- puolen osapuolen toimittaman tai asiakkaan itse tuottaman tuotteen tai pal- ve-lun palvelun kanssa, taikka jos palvelua käytetään vastoin DNA:n antamia ohjeita.
Appears in 1 contract
Samples: www.dna.fi
Immateriaalioikeuden loukkaus. DNA vastaa siitä, että sen toimittamat palvelut eivät sopimusta solmittaessa loukkaa kolmannen osapuolen osapuo- len Suomessa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Immateriaalioikeudella tarkoitetaan muun muassa patentti-pa- tentti-, tavaramerkki- ja tekijänoikeutta. Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sillä perusteella, että DNA:n toimittaman tuotteen tai palvelun käyt- täminen käyttäminen Suomessa loukkaa suojattua immateriaalioikeutta, DNA huolehtii parhaaksi par- haaksi katsomallaan tavalla asiakkaan puolustuksesta ja korvaa asiakkaan maksettavaksi lainvoimaisesti tuomitut korva- uksettuo- mitut korvaukset. DNA:n vastuu edellyttää, että asiakas asia- kas ilmoittaa vaateista kir- jallisesti kirjallisesti DNA:lle välittömästi välittömäs- ti niistä tiedon saatuaan ja samalla val- tuuttaa valtuuttaa DNA:n huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa DNA:lle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot, valtuutukset ja avun. DNA ei vastaa asiakkaalle oikeudenloukkauksesta, joka aiheu- tuu jo- ka aiheutuu siitä, että palvelua on asiakkaan tai kolmannen kol- mannen tahon toimesta muutettu, palvelua on käytetty käy- tetty tarkoitukseen, johon sitä ei ole suun- niteltu suunniteltu tai tarkoitettu, palvelua käytetään yhdessä kolmannen osa- puolen osapuolen toimittaman tai asiakkaan itse tuottaman tuotteen tai pal- ve-lun palvelun kanssa, taikka jos palvelua käytetään käyte- tään vastoin DNA:n antamia ohjeita.
Appears in 1 contract
Samples: www.dna.fi
Immateriaalioikeuden loukkaus. DNA vastaa siitä, että sen toimittamat palvelut eivät sopimusta solmittaessa loukkaa louk- kaa kolmannen osapuolen Suomessa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Immateriaalioikeudella tarkoitetaan muun muassa patentti-, tavaramerkki- ja tekijänoikeutta. Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sillä perusteellaperus- teella, että DNA:n toimittaman tuotteen tai palvelun käyt- täminen käyttäminen Suomessa loukkaa louk- kaa suojattua immateriaalioikeutta, DNA huolehtii parhaaksi katsomallaan tavalla asiakkaan puolustuksesta ja korvaa asiakkaan maksettavaksi lainvoimaisesti tuomitut korva- uksettuo- mitut korvaukset. DNA:n vastuu edellyttää, että asiakas ilmoittaa vaateista kir- jallisesti DNA:lle välittömästi niistä tiedon saatuaan ja samalla val- tuuttaa valtuuttaa DNA:n huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa DNA:lle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tar- peelliset tiedot, valtuutukset ja avun. DNA ei vastaa asiakkaalle oikeudenloukkauksesta, joka aiheu- tuu aiheutuu siitä, että palvelua palve- lua on asiakkaan tai kolmannen tahon toimesta muutettu, palvelua on käytetty tarkoitukseentar- koitukseen, johon sitä ei ole suun- niteltu suunniteltu tai tarkoitettu, palvelua käytetään yhdessä yhdes- sä kolmannen osa- puolen osapuolen toimittaman tai asiakkaan itse tuottaman tuotteen tai pal- vepalve-lun kanssa, taikka jos palvelua käytetään vastoin DNA:n antamia ohjeita.
Appears in 1 contract
Samples: paijat-hame.kiinteistoliitto.fi